2000 vuotta sitten osa Jordanian beduiiniheimoista paransi tarttuvan ripulin syömällä kamelin ulostetta. He olivat oikeilla jäljillä, sillä ulosteessa oleva bakteerikanta muutti sairaan suoliston bakteerikantaa oikealla tavalla.
Myös hevospiireissä on tiedetty pitkään, että ripulista kärsineelle hevoselle kannattaa antaa heinää, johon on sekoitettu terveen hevosen lantaa. Jotkut eläimet, kuten norsut, pandat jopa koalat syövät äitinsä ulostetta tasapainoittaakseen suolistobakteereja.
Ulosteensiirto ihmisille keksittiin Suomessa
Ihmisen suoliston bakteerikanta on yhdistelmä perimää ja ruokavalion vaikutusta. Sokeri ja prosessoitu liha heikentävät bakteerikantaa, mutta kasvikset, viljat ja marjat vahvistavat sitä. Aina hyväkään ruokavalio ei riitä tasapainoon, vaan tarvitaan järeämpiä keinoja.
Yksi järeimmistä on ulostesiirto, jossa lääkäri ruiskuttaa tähystyksessä terveen ihmisen ulostetta sairastuneen ihmisen paksusuoleen. Toimenpide parantaa suoliston bakteerikantaa ja parhaimmillaan pelastaa ihmisen hengen.
Ulosteensiirto on esimerkiksi ainoa keino päihittää jatkuvista antibioottihoidoista johtuva antibioottiripuli.
Suomalaiset tutkijat ovat aina olleet ulostesiirron kehittämisen kärkijoukkoa. Vuonna 2010 Suomessa julkaistiin monikeskustutkimus, jonka ansiosta hoito hyväksyttiin käyväksi hoidoksi ympäri maailmaa.
Nyt suomalaiset kehittävät ulostekapselia, joka voisi korvata tähystyssiirron. HUS:n gastroenterologian osaston ylilääkäri Perttu Arkkilan mukaan nyt selvitetään, sopiiko kapseliin pakastettu vai kuivattu uloste.
– On tärkeää selvittää, että kapseleihin pakattu uloste todellakin parantaa halutun sairauden, esimerkiksi ärtyvän suolioireyhtymän. Tämän vuoksi kapseleihin suunniteltua sisältöä pitää kokeilla ensin ruiskuttamalla sitä perinteisin menetelmin tähystimellä. Jos se toimii, sitä voisi antaa kapselina.
Ulostekapselilla eroon päänsärystä?
Tutkijoiden toiveena on, että ulostekapselilla voisi lähivuosina parantaa antibioottiripulin ohella myös muita sairauksia. Selvityksen alla on, voisivatko kapselit tehota myös neurologisiin sairauksiin kuten päänsärkyyn.
– Itse uskon, että kapselit voivat auttaa masennukseen. Osalle ulostesiirtopotilaista on tapahtunut positiivinen muutos myös mielialaan, sanoo Perttu Arkkila.
Arkkilan mukaan kapselit voisivat auttaa myös turistiripulin parantamisessa. Tällöin matkalle lähtevä pakastaisi omaa, tervettä ulostetta, joka olisi käytettävissä matkan jälkeen kotimaassa.
– Jos tulee vaikka pitkittynyt turistiripuli tai turistiripulin jälkeinen ärtyväsuolioireyhtymä, niin hoidolla voisi palauttaa takaisin terveen suolistobakteerikannan.
Ulosteluovutus tarvitsee rekisterin
Ensimmäistä tutkimustietoa ulostekapselin käytöstä on tulossa vuoden sisällä. Jos hoitomuoto osoittautuu tehokkaaksi, sairaaloiden tulee valmistautua muutokseen.
Tähystykset tehtäisiin edelleen erikoissairaanhoidossa, mutta kapselihoitoa saatettaisiin toteuttaa avoterveydenhuollossa. Tällöin tarvitaan virallinen taho, joka hoitaa ulostesiirteiden valmistamisen ja rekisteröinnnin.
– Kun toiminta laajenee avoterveydenhuoltoon, niin henkilökunnan käytössä pitäisi olla hyvin tarkat tiedot luovuttajista, heidän sairauksistaan ja potilaista, joille siirre annetaan. Tiedon tulisi olla helposti seurattavaa ja valvottavaa. Meillä on HUS:ssa Meilahdessa tällainen palvelu jo nyt olemassa pienimuotoisena, kertoo Arkkila.