Hiiltyneitä puunrunkoja näkyy niin kauas kuin silmä kantaa. Nokinen maa pölyää jalkojen alla. Seison paikassa, jota palomiehet kutsuivat heinäkuun 17. päivänä infernoksi. Tänne ei silloin päässyt edes sammutuskalustolla.
Kävin Pyhärannan Santtiossa (siirryt toiseen palveluun) heinäkuussa metsäpaloviikon lauantaina, kun palo oli saatu jo hallintaan. Raportoin siitä tuolloin myös Yle Turun Instagramiin. (siirryt toiseen palveluun) Silloin palaneen metsän haju oli pistävä ja läsnä kaikkialla. Nyt se osuu nenään enää vain vähän, kuin muistona heinäkuusta.
Kasvun ihme näkyy jo
Kun paloaluetta vilkaisee nopeasti, näyttää se edelleen yhtä lohduttomalta kuin vajaa kaksi kuukautta sitten. Mutta kun palanutta kangasta silmäilee tarkemmin, huomaa siellä sittenkin elämää.
Koivuntaimi on palanut kokonaan, mutta sen juuresta puskee versoa. Kaatuneiden puiden alta pilkistää saniaismätäs. Maassa ryömii muurahainen, ja hämähäkki kutoo seittiä karrelle palaneen koivunoksan päähän.
Edes näin valtava tuho ei voita metsää.
Puita kaatuu vieläkin
Kun palo heinäkuun 20. päivä saatiin hallintaan ja myöhemmin sammutettua kokonaan, muistutti pelastuslaitos alueella liikkujia kaatuvien puiden vaarasta. Palaneiden puiden juuret eivät pitäneet niitä enää pystyssä, joten puut saattoivat kaatua helposti jopa itsestään.
Tönäisen vieressäni olevaa pienehköä männyn runkoa varovasti. Voimaa ei tarvita juuri yhtään, kun nokinen puu heilahtaa ja olemattomat juuret antavat periksi. Vielä pieni työntö, ja hiiltynyt runko luhistuu hitaasti hiiltyneelle mättäälle.
Vähän matkan päässä puiden takana erottuu palokuja eli linja kaadettuja puita. Siihen palon eteneminen pysähtyi sammuttajien ympärivuorokautisen uurastuksen tuloksena. Sen toisella puolella aluskasvillisuus vihertää ja puissa on lehdet.
“Ei mene päivääkään, ettei siitä puhuttaisi”
Tapaan Santtion kylätalolla kyläyhdistyksen puheenjohtajan Hannu Raunelan. Hän oli mukana tapahtumissa palon alusta loppuun ja itsekin evakuoitujen joukossa.
Kylätalon piha on nyt tyhjä, pihassa on vain pari autoa. Metsäpalon riehuessa tähän ei olisi saanut autoaan parkkiin, tuskin polkupyörääkään.
Muistan palomiesten nokisuuden ja hikisyyden. Kiitos kuuluu palohenkilöille, jotka antoivat kaikkensa. He olivat silloin kullanarvoisia.
Hannu Raunela
Raunela kertoo, että palopäivistä mieleen jäivät pitkin pihaa nukkuneet lopen uupuneet sammutusmiehet ja helikopterien jatkuva jylinä.
– Helikopterit hakivat uuden pussin vettä aina kahden ja puolen minuutin välein. Muistan palomiesten nokisuuden ja hikisyyden. Kiitos kuuluu palohenkilöille, jotka antoivat kaikkensa. He olivat silloin kullanarvoisia.
Hannu Raunelan mukaan silmä on jo hieman tottunut palaneeseen maisemaan.
– Enää ei näytä niin sotatantereelta, mutta ei kyllä kivalta tunnu edelleenkään.
Niin suuri tapahtuma näin pienessä kylässä puhuttaa varmasti vielä pitkään. Raunelan mukaan ei mene päivääkään, ettei jonkun kuulisi puhuvan maastopalosta.
Palojäljet siivotaan pois
Palolaitos korjaa edelleen palojälkiä alueella.
– Rengasurat ja veden valumiset näkyvät vielä täälläkin, kuvailee asemamestari Jarkko Aaltonen Uudenkaupungin palolaitokselta näkymää kesäteatterilla.
Moni paikka on saanut alueella osumaa monta päivää kestäneestä raskaasta liikenteestä.
– Tulemme esimerkiksi vielä tasoittamaan tänne ajetun murskeen. Yhdelle pihamaalle pelastuslaitos toi multakuorman ja kylvi nurmikon painuneelle tontille, Aaltonen sanoo.
Palo on sammutettu, mutta pelastuslaitoksen työ jatkuu.
