Suomi aloitti jalkapallon Kansojen liigan komealla 1–0-kotivoitolla Unkarista. Huuhkajien sankariksi nousi Teemu Pukki, joka viimeisteli voittomaalin jo seitsemän peliminuutin jälkeen Tampereella Ratinan stadionilla.
Rasmus Schüller antoi keskiympyrästä Pukille pystysyötön oikealle laidalle. Pukki otti pallon haltuun, minkä jälkeen unkarilaispuolustajat eivät enää pysyneet suomalaishyökkääjän vauhdissa. Pukki kuljetti pallon rangaistusalueelle ja laukoi sen maalin taka-alanurkkaan.
Pukki oli ottelussa muutenkin yksi Suomen pirteimmistä pelaajista yhdessä. Hänen, Pyry Soirin sekä Jasse Tuomisen nopeus ja ennakkoluulottomuus oli ajoittain liikaa Unkarin puolustajille. Myös Robin Lod väläytteli ottelussa taitojaan.
Suomella oli ottelussa muutama hyvä mahdollisuus edetä kahden maalin johtoon. Kaksi kertaa pallo osui jopa tolppaan. Puolustaja Joona Toivio laukoi vapaapotkusta pallon Unkarin maalin ylärimaan toisella puoliajalla. Pukki laukoi pallon tolppaan Soirin syötöstä kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä.
Unkarilta lähimpänä tasoitusmaalia oli hyökkääjä Ádám Szalai, joka pääsi toisella jaksolla vitosen rajalle nokikkain Suomen maalivahdin Lukas Hradeckyn kanssa. Hradecky onnistui torjumaan Szalain laukauksen keskivartalollaan.
Varmaotteisesti pelannut Hradecky näytti Unkari-ottelussa, ettei yli kolmen kuukauden pelaamattomuudesta ollut negatiivista vaikutusta suomalaisvahdin pelaamisen tasoon.
Seuraavaksi vastassa Viro
Huuhkajat sai ottelussa myös ikäviä uutisia, kun laitapuolustaja Jere Uronen joutui jättämään ottelun kesken loukkaantumisen takia. Belgian pääsarjassa pelaava Uronen on ollut viime vuosina vakionimi Suomen avauskokoonpanossa. Urosen paikan Unkaria vastaan otti Albin Granlund.
Vielä toistaiseksi on epäselvää, onko Uronen pelikunnossa tiistaina, kun Suomi kohtaa Viron Turussa.
Suomi pelaa Euroopan jalkapalloliiton Uefan uuden maajoukkueturnauksen Kansojen liigan C-tasolla. Suomen ja Unkarin lisäksi lohkossa pelaavat Viro ja Kreikka.
Kansojen liigan C-liiga on jaettu neljän lohkoon, joiden voittajat pääsevät taistelemaan yhdestä EM-kisapaikasta kesän 2020 EM-turnaukseen. Kansojen liigaan voi tutustua tarkemmin täällä.
Suomen kokoonpano
Lue myös: