20-vuotias Naomi Osaka pelasi loistavan ottelun tenniksen US Openin naisten loppuottelussa ja säilytti jäätävän rauhallisuutensa koko ottelun ajan. Japanilaisen Osakan ja Serena Williamsin loppuottelua katsoessa ei olisi uskonut, kumpi pelaa ensimmäistä Grand Slam -finaaliaan ja kumpi oli voittanut niitä jo 23.
Valitettavasti Osakan suuri hetki jäi Serena Williamsin naurettavan raivoamisen varjoon. Williams järjesti kentälle melkoisen show'n ja sai amerikkalaisyleisön mukaansa.
Tapahtumat alkoivat toisen erän alussa, kun ottelun päätuomari Carlos Ramos antoi Williamsille varoituksen valmennuksesta. Williams raivostui tästä ja ilmoitti tuomarille, että "hän ei huijaa, vaan mieluummin häviää". Serena vaati Ramosilta anteeksipyyntöä. TV-hidastuksista kuitenkin näkyi, että Williamsin valmentaja Patrick Mouratoglou näytti suojatilleen käsimerkkejä.
Seuraavaksi Williams sai varoituksen mailansa rikkomisesta hävittyään syöttövuoronsa. Koska varoitus oli toinen, se tarkoitti sitä, etä Osaka aloitti seuraavan syöttövuoronsa tilanteesta 15–0. Tässä vaiheessa Williams vetosi jälleen ensimmäiseen varoitukseensa, sanoi, ettei ollut huijannut ja vaati anteeksipyyntöä.
Puoltenvaihdossa Osakan johtaessa toista erää 4–3 Williamsin syytökset tuomaria kohtaan muuttuivat todella rajuiksi. Hän raivosi Ramosille ja kutsui tätä varkaaksi ja valehtelijaksi. Seurauksena oli kolmas varoitus, joka tarkoitti pelin menetystä. Osaka pääsi siis suoraan 5–3 -johtoon. Paikalle kutsuttiin turnaksen referee Brian Earley, johon Williams kyynelehtien vetosi. Hän sanoi muun muassa, että sai rangaistuksia, koska on nainen. Tuomiot eivät tietenkään muuttuneet.
Williams sai yleisön puolelleen ja valtavat buuakset sävyttivät ottelun loppua. Maailman suurimmalla tennisstadionilla istunut yleisö tuskin oli kuitenkaan täysin selvillä, mitä kentällä tapahtui. Voi miettiä, mitä lähes missä tahansa muussa lajissa tapahtuisi, jos pelaaja puhuisi tuomarille noin. Suihkukomennus olisi edessä.
Koko tilanne lähti siis Mouratogloun näyttämistä merkeistä Williamsille. On kiistatonta, että hän näytti niitä ja hän myönsi sen itsekin. On hyvin mahdollista, että Williams ei nähnyt merkkejä ja on totta, että niitä näytetään melko yleisesti, eikä läheskään joka tilanteesta tule varoitusta. Joka tapauksessa tuomari Ramos toimi täysin oikein. Williams sai tästä vain varoituksen ja asia olisi kannattanut jättää siihen.
Tärkeää on muistaa se, että ennen kaikkia näitä tapauksia Osaka oli ollut selvästi parempi pelaaja. Hän hallitsi ottelua ja oli menossa kohti voittoa. Kun ottelu muuttui täydeksi kaaokseksi ja yleisön buuaukseksi, Osaka pysyi edelleen uskomattoman hyvin kylmänviileänä ja hoiti ottelun loppuun asti. Osaka otti loistavalla esityksellä historiallisen voittonsa. On sääli, että hän ei päässyt nauttimaan siitä kunnolla, kun Serenan raivoaminen sotki ottelun loppua ja vei huomion pois Osakasta.
Serena ei ansaitse tippaakaan sympatiaa käytöksestään ottelun aikana. Ottelun jälkeisestä toiminnasta hänelle kuitenkin voi antaa pisteitä. Williams halasi Osakaa lämpimästi heti ottelun jälkeen ja vielä palkintojenjaon aikana. Hän myös pyysi yleisöä lopettamaan buuauksen.
Lue myös: