Rajatieto, ufot ja astrologia -hylly kirjastossa. Salaiset kansiot -sarja televisiossa. Internetin salaliittoteoriat.
Moni meistä on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa mielikuvitusta kutkuttavien aiheiden parissa. Joillakin kiinnostus humanoideihin, kädestä ennustamiseen ja kasvien salaiseen voimaan hiipuu, mutta toisilla se vain vahvistuu.
Kirkon tutkimuskeskuksen pari vuotta sitten tekemän tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan noin kymmenesosa suomalaisista ajattelee, että henkimeediot tai kanavoijat voivat välittää tietoa näkymättömästä maailmasta. Noin kahdeksan prosenttia puolestaan uskoo kivien ja kristallien parantaviin energioihin sekä vaihtoehtoisiin terapiamuotoihin.
Yliluonnollisella on siis vankka, joskin pieni kannattajakuntansa.
Ja Suomessa on yksi rajatiedon pääkallopaikka, jossa aiheet eivät lopu kesken.
Jos tulet muulloin kuin tapahtumien aikana, niin muistathan ilmoittaa tulostasi etukäteen esim. puhelimella.
Rajatietoa käsittelevän Ultra-lehden kirjavilla sivuilla oleva tervetulotoivotus jättää varaa mielikuvitukselle. Voiko tulostaan ilmoittaa puhelun lisäksi esimerkiksi ajatuksen voimalla tai lähettämällä kosmisen signaalin?
Sähköpostiin ainakin vastataan. Päätoimittaja Marko Kananen on luvannut olla paikalla lehden toimituksessa, Kuhmoisten Kylämällä Keski-Suomessa. Kolme päivää viikosta hän työstää Ultraa Tampereella.
Kuhmoisiin vievän mutkittelevan tien jälkeen saapujaa odottaa varoituskolmio. Siinä ei varoiteta hirvistä eikä peuroista, vaan laskeutuvasta aluksesta ja pienistä vihreistä miehistä.
Pihalla eivät kuitenkaan odota humanoidit tai lentävät lautaset. Sen sijaan toinen toimituksen kissoista, Ilves, vahtii saapujia ovella.
Päätoimittaja Kananen avaa oven ja tervehtii:
– Tervetuloa Suomen intergalaktiseen keskukseen!
Valtaosa meistä on kokenut kummia
Pintaa raaputtamalla suomalaisistakin löytyy sellaisia, jotka väittävät kokeneensa selittämättömiä asioita.
Tutkimusjohtaja, Taideyliopiston vieraileva tutkija Marja-Liisa Honkasalo on suunnannut katseensa nimenomaan tavallisuudesta poikkeaviin kokemuksiin.
Hänen viimeisimmässä hankkeessaan tutkittiin ihmisten yliluonnollisina, kummina pidettyjä kokemuksia. Tutkimus kuului Suomen Akatemian Ihmisen mieli -tutkimusohjelmaan.
Honkasalon mukaan erilaisten tutkimusten perusteella yli 60 prosentilla ihmisistä on elämänsä aikana ollut kummia kokemuksia, joita hän ei kuitenkaan tahdo kutsua yliluonnolliseksi.
– Ne ovat siinä mielessä kummia, että ne ovat voimakkaita, usein syvästi koskettavia ja henkilökohtaisia kokemuksia, joita muut eivät voi todentaa, hän kertoo.
Häntä kiinnostaa tutkia vakavasti näitä kokemuksia, jotta käsitystä ihmisenä olemista voitaisiin laajentaa.
Sinällään kiinnostus rajatietoon ei ole uutta Suomessa: Helsingissä sijaitseva Suomen Parapsykologinen seura täyttää tänä vuonna 80 (siirryt toiseen palveluun)vuotta.
Osa Honkasalon tutkimukseen osallistuneista käytti apunaan rajatietoa voidakseen tulkita kokemuksiaan, osalla oli myös toisenlaisia tulkinnan apuvälineitä.
Suomessa pidetään myös vuosittain erilaisia tapahtumia, joissa aiheita käsitellään alan harrastajien kesken. Niistä voidaan päätellä jotain siitä, kuinka monia rajatieto, uushenkisyys ja new age koskettavat.
Yksi isoimmista, Hengen ja tiedon messut, järjestettiin lokakuussa viikonloppuna Helsingissä.
– Kun haastattelimme Hengen ja tiedon messujen järjestäjää, he kertoivat, että messuilla käy 10 000–12 000 kävijää per tapahtuma. Ja messuja on useita, eli niissä kävijät kattavat hyvin suuren osan suomalaisia, Honkasalo kertoo.
Ja koska rajatiedon käsite on liukuva, on entistä epäselvempää, kuinka moni on todella kovan luokan harrastaja.
Riittääkö, jos kiinnostuu kivien parantavista voimista tai uskoo enkeleihin? Vai kuuluvatko rajatietoharrastajiin nekin, jotka vain vilkaisevat horoskoopin iltapäivälehdestä?
Rajatieto, uushenkisyys ja kristinusko lyövät kättä
Ultran toimituksen koristelu muistuttaa hieman elokuvista tuttujen salaliittoteoreetikoiden seiniä, mutta huomattavasti iloisemmissa ja rempseämmissä merkeissä. Toimituksen seinät on peitelty lehtileikkeillä, tunnustuksilla, plakaateilla ja lukemattomilla valokuvilla Ultran avustajista.
Näihin lukeutuu muun muassa eläkkeelle jäänyt Turun yliopiston mediatieteen lehtori, filosofian tohtori Veijo Hietala.
Seinillä on myös lukuisia vanhoja Ultra-lehtiä. Yhdessä niistä komeilevat Elvis Presleyn kasvot. Tosiaan, Men In Black -elokuvan mukaanhan Elvis ei kuollut: hän vain "meni kotiin".
Ultra ei ole suinkaan ainoa new agesta, rajatiedosta ja vastaavista aiheista kirjoittava lehti Suomessa – muita kosmisia sfäärejä koluavat julkaisut ovat muun muassa Sielunpeili ja hyvinvointiin keskittyvä Minä Olen -lehti.
Ultra on kuitenkin tiettävästi vanhin aiheesta julkaiseva lehti. Se on julkaisemassa 47. vuosikertaa tänä vuonna.
Päätoimittaja Kananen istuu Ultran valtavan käsikirjaston eteen. Sillä välin varsinaisen toimituksen puolella uurastavat edesmenneen päätoimittaja Tapani Kuninkaan leski Arja Kuningas ja toinen Kuninkaiden pojista, Kimmo Kuningas.
Viimeisin lehti on pian lähdössä uskollisille kestotilaajille.
Juuri kestotilaajat pitävätkin lehden pystyssä. Heitä on Kanasen mukaan "useita tuhansia", mutta tarkkaa lukua hän ei tahdo kertoa.
– Meitä on kokoaikaisesti töissä kolmisen henkilöä, mutta muun työn ohella kolme ei todellakaan pystyisi kirjoittamaan tätä lehteä. Meillä on tavattoman laaja avustajakunta, vuosittain 50:n ja 100:n välillä, Kananen kertoo.
Suomalaisessa paranormaalissa mielenmaisemassa, ja eritoten Ultran lukijoissa, on eräs silmäänpistävä seikka.
Kun Kirkon tutkimuskeskus vuonna 2012 teki Ultran lukijoista kyselytutkimuksen, kävi ilmi, että suomalaiset yhdistävät sujuvasti perinteisen kristillishenkisen maailmankatsomuksen rajatietoon, paranormaaliin ja uushenkisyyteen.
Kananen arvelee, että ilmiö on melko ainutlaatuinen kansainvälisestikin.
Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg vahvistaa ajatuksen: suomalaiset saattavat olla kirkkokriittisiä, mutta enkelit kelpaavat, Jeesus on Jumalan poika, ja voihan niitä ufojakin olla.
Sohlberg pohtii, josko aiheeseen vaikuttaa alan miesten ja naisten keski-ikä: se on nimittäin melko lailla rapeampaan päin, eli esimerkiksi Ultra-päiviä koluaa varttuneempi väki.
Nuorten osuus harrastajista on jokseenkin pieni: heitä näkyy enemmän laajemmalla ja maallistuneella hyvinvointikulttuurin kentällä.
– Kiinnostuneiden ryhmä on hyvin naisvaltainen sekä kävijäkunnaltaan että palveluiden tarjoajien puolella, Sohlberg toteaa.
Sohlberg toteaa, että suomalaiselle uushenkisyydelle on tyypillistä kuluttajuus ja asiakkuus. Messut ovat väärällään ihmisiä, jotka tahtovat ostaa kanavointipalveluja, reikihoitoja tai enkelikartoituksia.
– Kentälle on myös tyypillistä, että sillä on paljon yksityisiä elinkeinoharjoittajia, jotka tarjoavat vaihtoehtohoitoja ja erilaisia elämänhallintamenetelmiä, Sohlberg kuvailee.
Hän kuitenkin arvioi, että vaikka messut ja tapahtumat, kuten Ultra-päivätkin, tavoittavat tuhansia tai kymmeniätuhansia ihmisiä, varsinaiset alanharrastajat ovat verrattain pieni ryhmä.
Mutta aina ei niin ole ollut.
1970-luvulla nimittäin iso osa suomalaisista tiirasi taivaalle tuntemattomien lentävien esineiden varalta.
Ufoajasta Ultran aikakauteen
Kaikkien aikojen suurin painos oli Ultran ensimmäinen lehti, silloin vielä nimeltään Ufoaika. Se ilmestyi tammikuussa 1972, ja sitä painettiin 40 000 kappaletta irtonumeromyyntiin.
Jokainen lehti myytiin. Suomi eli kuumeista ufobuumia. Kaikki tieto lentävistä lautasista ja niiden spekuloinnista haluttiin lukea tarkkaan.
Taustasyyksi tälle Kananen arvioi ennen kaikkea Yhdysvaltojen avaruuskisan ja Kuussa käynnin.
– Varsinkin 1970-luvun alussa Suomen sanomalehdissä oli joka ikinen päivä uutisia siitä, että taas oli nähty ufoja. Jos pidettiin jokin ufoaiheinen tapahtuma, sinne saattoi tulla tuhansia ihmisiä. Helsingissä tällaisia tapahtumia varten piti varata messuhalli, Kananen sanoo.
Kansakunnan maaniseen ufokiinnostukseen iski kyntensä Tapani Kuningas, Ultra-lehden nyt jo edesmennyt päätoimittaja ja ufotutkija sekä rajatietoaiheiden kruunaamaton monarkki.
Ihmisten ufointressit kuitenkin laantuivat, sillä savuavaa alusta ei löytynytkään eduskuntatalon edestä, kuten Kananen kuvailee. Ufoaika vaihtoi nimensä Ultraksi 1970-luvun puolessavälissä alleviivatakseen sitä, että lehti käsitteli kaikkia rajatietoaiheita, ei vain taivaisiin suuntautuvia.
– Varsinkin 1980- ja 1990-lukujen taitteessa tuli taas uusi ufobuumi. Se tuntuu tulevan aina 20 vuoden välein, Kananen pohtii.
Yhteisöllinen lehti yhteisölliselle lukijakunnalle
1970-luvulla suomalaisia hurmasi muuan tuuheatukkainen lusikantaivuttelija ja ajatustenlukija Uri Geller. Kohumaakarin tempuista kirjoiteltiin valtavasti, ja sittemmin Helsingissäkin vieraillut legendaarinen taikuri ja skeptikko James Randi tyrmäsi Gellerin touhut useaankin otteeseen.
Kulta-aikoinaan Geller oli Suomessa niin suosittu, että hän ehti olla Ultrankin kannessa kolme neljä kertaa vuodessa.
Lehti porskutti monenlaisten aiheidensa parissa. Humanoidien jälkeen suomalaisten kiinnostuksen valtasivat enkelit, jooga, kasvissyönti ja itämaiset uskonnot.
Kirkon tutkimuskeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan keskimääräinen Ultran lukija on keski-iän ylittänyt nainen. Kananen arvioi, että juuri naislukijat ovat kiinnostuneempia terveysaiheista ja enkelisanomasta kuin lentävien lautasten mahdollisista merkeistä.
Mutta julkaisumateriaalista ei ole vuosikymmenten aikana ollut ainakaan pulaa.
– Vaikka Ultra ilmestyy joka kuukausi ja puskee maailmalle puoli tuhatta sivua vuodessa, silti meille tarjotaan selvästi enemmän juttuja kuin meille mahtuu. Materiaalin ongelma on karsiminen, Kananen kertoo.
Ultraa kustantaa Kustannus Oy Rajatieto, joka on lukijoiden omistama osakeyhtiö. Kanasen mukaan lehti on siten myös tilaajiensa näköinen.
– Ei minulla ainakaan tule mieleen toista aikakauslehteä, jota tehtäisiin samalla tavalla yhteisön kanssa yhdessä.
Missä skeptikot?
– Rajatietoaihe aiheuttaa paljon otsaryppyjä akateemisessa maailmassa. Erityisesti Suomessa, sillä meillä asenne näitä ilmiöitä ja kokemuksien tutkimista kohtaan on erityisen jyrkkää verrattuna esimerkiksi Viroon tai Etelä-Euroopan maihin, sanoo tutkija Marja-Liisa Honkasalo.
Honkasalo jos joku tietää puhua kokemuksesta.
Kun tutkimushankkeen kirja nimeltään Mielen rajoilla ilmestyi, tarttuivat skeptikot aiheeseen.
– Siitä julkaistiin Skepsis-lehdessä kuuden aukeaman arvio, jossa työmme otsikoitiin mummotutkimukseksi ja akateemiseksi huuhaaksi. Kirja rutattiin mennen tullen pyrkimättä tietelliseen ajatustenvaihtoon meidän, kirjoittajien, kanssa, Honkasalo muistelee.
Mutta skeptisyyttäkin tarvitaan, ja päätoimittaja Kananen suorastaan kaipaa skeptikoiden kanssa mittelyä.
– Skeptikot olivat eräänlainen vastavoima rajatiedolle 1980- ja 1990-luvuilla, mutta he ovat selvästi väsähtäneet eivätkä jaksa kommentoida meitä. Vaikka kuulisimme mielellämme, mitä mieltä he ovat! Kananen sanoo hymynkare suussaan.
Skepsis ry:n Jyväskylän alueyhteyshenkilö Juha Merikoski muistelee, ettei Ultra-lehti ole saanut Skepsiksen Huuhaa-palkintoa kertaakaan. Sen sijaan joitakin kyseisen tunnustuksen saaneita on suomittu siitä, että ne ovat käyttäneet kritiikittömästi Ultra-lehteä lähteenään.
– Kenties vuoropuhelu vastaavien julkaisujen ja skeptikkojen välillä on laantunut siksi, ettei lehden julkaisulle voi mitään, sanoo Merikoski.
Eräs Skepsiksen tarkoituksista on olla vastavoimana keskustelussa, sillä yhdistys haluaa edistää rationaalista käsitystä maailmasta.
Merikoski kertoo, että Skepsis on usein läsnä erilaisilla rajatietoa ja uushenkisyyttä koskevilla messuilla. Hänen mukaansa niissä on usein syntynyt kiinnostavia keskusteluja skeptikkojen ja alan harrastajien välillä.
Mutta miten on: onko olemassa aiheita, joita ei kannata painaa rajatietolehteen lainkaan?
Vastuullista rajatietoa?
Ultra on julkaissut elinvuosiensa aikana aiheita, jotka voivat nostattaa kulmakarvoja. Kun erityisesti huuhaatiede ja vaihtoehtolääketiedettä tarjoavat julkaisut, kuten Magneettimedia, ovat saaneet roppakaupalla ansaittua julkista suomimista, millaisena Ultra kokee vastuunsa tarpoessaan rajatiedon usvaisilla mailla?
– Kyllä asiaa täytyy pohtia aina, kun on tällainen aihe käsillä, Kananen sanoo.
– Emme väitä, että syömällä jotain marjaa parannat syövän. Mutta toisaalta voimme olla melkein ainut kanava sellaisille uusille ideoille, jotka eivät muuten pääse mediassa lainkaan esiin, Kananen sanoo.
Myös Arja Kuningas pohtii asiaa. Hän kertoo, että maailmassa on loppujen lopuksi aika vähän asioita, joihin hän sanoisi suin päin uskovansa tai olevansa uskomatta.
– Mutta on paljon asioita, joita nykytietämys ei tiedä. Ja jos puhutaan hoitopuolesta, tarvittaisiin sinne enemmän pelisääntöjä ja kuluttajansuojalakeja kuin puoskarilakeja, Kuningas sanoo.
Kanasen mukaan Ultra karttaa vahingollisia kehotuksia tai väitteitä. Se, mikä on jäänyt julkaisematta ja pysähtynyt editointipöydälle, tuntuu herättävän hymyä jo 20 vuotta puurtaneessa päätoimittajassa.
– En halua muistaa niitä aiheita, Kananen sanoo hetken mietittyään ja naurahtaa.
Seuraavaksi nupullaan olevaksi trendiksi Kananen arvioi niin sanotun pyramidikysymyksen. Paitsi että Egyptin pyramidit jaksavat hämmästyttää, Ultran katse on suunnattu myös bosnialaisten pyramidien mysteereihin.
Mutta ennustaja ei Kananen sentään ole.
– Jos tietäisin, mikä on seuraava iso juttu, olisin varmaan alan lehden päätoimittaja. Eikun, minähän olenkin, hän vitsailee.
Viimeisin ufobuumi jäi siis 1990-luvun alkupuoliskolle Salaisine kansioineen. Siitä on kulunut nyt riittävät parikymmentä vuotta.
Eikö päätoimittaja sitten suorastaan oleta, että tunnistamattomat lentävät esineet ja avaruusolennot kiinnostaisivat jälleen suomalaisia?
– No sitä tässä ollaan odoteltu! Kananen sanoo.
Vielä muutama vuosikymmen takaperin koko maailma seurasi herkeämättä avaruuskisaa ja Gellerin lusikanvääntelykin saavutti käytännössä kansainvälisen huomion. Nyt Kananen pohtii, onko maailma niin pirstaloitunut, ettei yksi kaikkia yhdistävä ilmiö enää herätä kiinnostustamme.
Ehkä siksi ufotkin jäivät 1990-luvulle.
– Jokaisella on oma kuplansa. Ei ole enää yhtä mysteeriä, joka veisi koko kansakunnan mukanaan, toteaa Kananen.
Korjaus 22.10. klo 10:14: korjattu Hengen ja Tiedon -messujen ajankohta.