Siilinjärven kunnianhimoinen visio: puolen miljardin ekokylä, jossa on jopa kelluvia mökkejä
Pienoiskaupunki olisi toteutuessaan ekokylä, mutta rahaa sen rakentamiseen ei ole vielä.
Asuinrakennusten tontteja Woodhopeen kaavoitetaan 191. Suunnitelman mukaan omakotitalot ryhmittyvät saarimaisiksi yhteisöiksi. Osassa pihoissa on yhteissauna. Kuva: Lundén Architecture Oy
Jos suunnitelmat etenevät, rakentaminen voisi alkaa parin vuoden kuluttua. Unelman toteutuminen vaatii kuitenkin rahoitusta eikä sitä vielä ole. Kunta aloittaa kaavamuutostyöt ja valmistautuu maksamaan infran rakentamisesta aiheutuvan laskun.
Projektin esiselvitys ja ensimmäiset kuvat pienoiskaupungista julkistettiin maanantaina.
Uutta kylää suunnitellaan Suininlahdelle. Kuva: Lundén Architecture Oy
Kuvassa on Hyvinvoinnin keitaaksi nimetty liikuntakeskus. Sen koko olisi 8820 neliömetriä. Keskus olisi rakennettu puusta. Siilinjärven kunta haluaa, että keskus rakentuisi ensimmäisten rakennusten joukossa. Pääkentän katsomoon mahtuisi 3500 ihmistä. Keitaan läheisyyteen halutaan myös yritysten showroom, toimistohotelli ja Järvi-Suomen matkailuinfo. Keitaan hinnaksi on arvioitu noin 35 miljoonaa euroa. Kuva: Lundén Architecture Oy
Lähelle niemeä on suunniteltu järvelle rakennettu mökkikylä. Kylä on mahdollista rakentaa joko kelluvaksi tai paaluttaa se maahan. Kuvassa näkyy myös rantapromenadiksi nimetyn kadun, joka halkoo Suininlahtea. Kuva: Lundén Architecture Oy
Kuvassa näkyy pienoiskaupungin matkailualue. Alueelta löytyy yhteisiä tiloja kuten sauna, uimaranta. Järvivesiallasta ympäröi kelluva mökkikylä. Kuva: Lundén Architecture Oy
Linnuntietä kylästä on 2 kilometriä lentoasemalle. Autotietä pitkin matkaa on noin 3 kilometriä. Kuva: Lundén Architecture Oy
Erikoiset kohteet vaativat toteutuakseen esimerkiksi asuntomessut tai muuta erityistä rahoitusta. Hanke maksaa kokonaisuudessaan noin 500 miljoonaa euroa. Siilinjärven kunta maksaisi infrasta noin 20 miljoonaa euroa. Kuva: Lundén Architecture Oy
Suunnittelijat toivovat, että alueelle rakentuu uusi urheiluopisto: Woodhope opisto. Tarkoituksena on, että urheiluopiston satamasta on yhteys lentokentälle. Arkkitehtitoimiston tekemän suunnitelman mukaan urheiluopistossa kävisi sekä ulkomaiset että kotimaiset kilpaurheilijat. Vielä ei ole tiedossa, kuka perustaisi uuden urheiluopiston. Kuva: Lundén Architecture Oy