Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Ryöpytykseen joutunut Touko Aalto saa vihreiltä synninpäästön: "Kohujen kierre on mahdollista katkaista"

Ylen kyselyssä vihreät antavat puheenjohtajalleen hyvät arvosanat, mutta kohujulkisuuteen päätymistä arvostellaan.

Touko Aalto ja Krista Mikkonen.
Kuva: Pekka Tynel / Yle
Matti Koivisto,
Hannu Tikkala
Avaa Yle-sovelluksessa

Vihreiden puolueaktiivit luottavat edelleen puheenjohtajaansa kannatuslaskusta ja kohuista huolimatta. Puheenjohtaja Touko Aalto saa Ylen kyselyssä keskiarvosanan 8,1.

Tiedot perustuvat Ylen kyselyyn vihreiden kansanedustajille, piirien johtohenkilöille, puoluevaltuuskunnan jäsenille ja varajäsenille.

Minkä arvosanan antaisitte Touko Aallolle puheenjohtajana?
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Reilun vuoden verran puheenjohtajana ollut Aalto saa kyselyssä hyvät kouluarvosanat, mutta avoimissa vastauksissa Aaltoa myös arvostellaan. Kritiikkiä puheenjohtaja saa julkisuuskohuista, jotka vievät mediassa tilaa politiikan asiakysymyksiltä.

Viimeisin kohu syntyi, kun kuvat paidatta tukholmalaisessa yökerhossa juhlivasta Aallosta levisivät julkisuuteen. Myös Aallon avioero on näkynyt lööpeissä.

Yle selvitti kyselyllä vihreiden mielipiteitä puheenjohtaja Touko Aallosta.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Monissa vastauksissa kiitellään Aallon asiaosaamista ja rakentavaa otetta.

Vastaajat viittaavat myös siihen, että Aallolla ei ole vielä pitkää kokemusta puheenjohtajan tehtävästä. Hänet valittiin puheenjohtajaksi kesällä 2017.

Yle selvitti kyselyllä vihreiden mielipiteitä puheenjohtaja Touko Aallosta.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Edeltävä puheenjohtaja Ville Niinistö ehti johtaa vihreitä kuuden vuoden ajan.

Useassa vastauksessa Aaltoa verrataan Niinistöön ja kiinnitetään huomio siihen, että kokeneen ja suositun puheenjohtajan jälkeen odotuksiin vastaaminen on vaikeaa.

Yle selvitti kyselyllä vihreiden mielipiteitä puheenjohtaja Touko Aallosta.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Ei kapinamielialaa vihreissä

Yle kysyi myös, onko Touko Aallolle vastaajien luottamus ja onko vihreillä tarvetta järjestää ylimääräinen puoluekokous puheenjohtajan vaihtamiseksi.

Ylen viime viikolla julkaiseman kannatusmittauksen jälkeen Ilta-Sanomissa kirjoitettiin, että vihreissä ”kuiskittaisiin” ylimääräisen puoluekokouksen järjestämisestä.

Puolue pitää ylimääräisen puoluekokouksen, jos puoluehallitus tai –valtuuskunta niin päättää. Kokous voidaan järjestää myös, jos vähintään 1/10 puolueen äänioikeutetuista jäsenistä sitä vaatii.

Kyselyssä tällaisia toiveita ei näy. Yksikään vastaaja ei halua ylimääräistä puoluekokousta. Luottamuksestaan Aaltoon kertoo 53 vastaajaa, kaksi ei osaa sanoa ja yksi vastaaja sanoo, että luottamusta ei ole.

Yle selvitti kyselyllä vihreiden mielipiteitä puheenjohtaja Touko Aallosta.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Kannatuksen laskusta huolimatta vihreät toivovat tulevista eduskuntavaaleista vähintään samaa tulosta kuin historiallisen hyvin sujuneista kuntavaaleista, jossa vihreiden kannatus oli 12,5 prosenttia.

Millä tasolla vihreiden kannatuksen pitäisi vähintään olla eduskuntavaaleissa 2019?
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Tulos olisi merkittävä parannus viime eduskuntavaalien tulokseen, jossa vihreät keräsi 8,5 prosenttia äänistä.

30 prosenttia vastaajista toivoo 16–19 prosentin kannatusta. Tällä tasolla puolueen kannatus oli kannatusmittauksissa vuosi sitten.

Yle selvitti kyselyllä vihreiden mielipiteitä puheenjohtaja Touko Aallosta.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Vuoden aikana vihreiden kannatus on laskenut selvästi, ja lasku on jatkunut viimeisimmissä kannatusmittauksissa. Eduskuntavaaleihin on aikaa vielä seitsemän kuukautta. Jos suunta jatkuu samana, jää vihreiden odottama vaalivoitto saavuttamatta.

Lue myös:

Vihreät huolissaan kannatuksen laskusta – ”Se ei selittämällä miksikään muutu”

Touko Aallon vuosi vihreiden puheenjohtajana on ollut rimpuilua kohujen kierteessä – "Puolueessa pohditaan, ajaako tällainen vihreät marginaaliin"

Suosittelemme