Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Astrid Lindgren rakastui naimisissa oleviin miehiin ja vei lapsensa sijaiskotiin – häpeän keskeltä nousi koko maailman rakastama lastenkirjailija

Astrid Lindgrenin elämästä tehty ensimmäinen näytelmäelokuva keskittyy kirjailijan nuoruusvuosien suhteeseen ja äidiksi tulemiseen. Ruotsalaiskirjailijan esikoislapsi asui varhaislapsuutensa erossa äidistään Tanskassa.

Nuori Astrid -elokuva
Alba Augustin näyttelemä Astrid Lindgren eli erossa esikoislapsestaan. Kuva: Nordisk Film
Jenni-Maarit Koponen
Avaa Yle-sovelluksessa

Rakastetun lastenkirjailijan Astrid Lindgrenin ensimmäinen rakkaussuhde ja esikoislapsi olivat skandaalin aineksia. Idyllisellä pikkupaikkakunnalla Smoolannissa kasvanut Lindgren ryhtyi 17-vuotiaana toimitusharjoittelijana suhteeseen naimisissa olevaan viisikymppiseen pomoonsa Reinold Blombergiin. Lindgren oli raskaana, kun mies taisteli oikeudessa avioerosta silloisen vaimonsa kanssa.

1920-luvun yhteiskunnassa ja Lindgrenin kodin uskonnollisissa piireissä tilannetta ei painettu villaisella. Pelkona olivat häväistysjuttu ja rangaistukset miehelle. Lindgren joutui lähtemään kotoaan vatsaansa piilotellen ja jättämään poikansa vuosiksi sijaiskotiin Tanskaan.

Lindgrenin esikoislapsen Larsin eli Lassen oikea isä ja koko tapahtumaketju tuli julki vasta kirjailijan kuoleman jälkeen. Yllätyksenä Lindgrenin elämänvaiheet tulivat myös häntä aina ihailleelle tanskalaisohjaaja Pernille Fischer Christensenille, joka oli varttunut samoissa Smoolannin maisemissa kuin Lindgren. Ohjaaja halusi kertoa nimenomaan idolinsa iloista ja suruista nuoruusvuosina.

– Luin vuosia sitten lehteä, kun näin kuvan nuoresta naisesta ja pienestä pojasta 1920-luvulla. Siinä kerrottiin, että Astrid Lindgren ja hänen pieni poikansa Lasse ovat kuvassa Kööpenhaminan lähiössä. Mietin heti, että mitä he oikein siellä tekevät. Kiinnostuin ja ostin kirjan Lindgrenin elämästä.

Miksi ruotsalaiskirjailija vei lapsensa Tanskaan asti? Kuten Nuori Astrid -elokuvakin kertoo, Tanska tarjosi ainoana pohjoismaana paikan, jossa lapsen molempia vanhempia ei tarvinnut merkitä dokumentteihin.

Nuori Astrid -elokuva
Astrid Lindgren aloitti alaikäisenä suhteen pomoonsa sanomalehdessä. Kuva: Nordisk Film

Tarina taiteilijan äitiydestä karkotti rahoittajia

Ensimmäinen näytelmäelokuva Astrid Lindgrenistä on tärkeä teko. Lindgren on maailmankuulu ja tunnustusta saanut kirjailija, jonka keskustelua herättäneitä kirjoja luetaan aina vaan uudelleen. Lindgren oli myös esimerkiksi lasten- ja ympäristönsuojelusta kiinnostunut yhteiskunnallinen vaikuttaja. Nuori Astrid kuopii kirjailijan alkujuuria ja taustoja.

Elokuvaidea Lindgrenistä ei kuitenkaan ollut laisinkaan läpihuutojuttu. Moni sanoi ohjaaja Pernille Fischer Christensenille, ettei ketään kiinnosta Lindgrenin lapset ja suhteet. Rahoituksen saaminen naisen elämää käsittelevälle elokuvalle ei ole helppoa, ohjaaja kertoo.

– Kukaan ei innostunut tarinasta, jossa Astrid tulee äidiksi. Sain taistella sen eteen, että elokuva sai rahoitusta. Elokuvamme sisältää ajankuvaa ja käsittelee sitä, millaista oli olla nainen sata vuotta sitten. Tarina puhuttelee minua naisena tänä päivänä.

Fischer Christensenin edellisen elokuvan, nykyajan muusikosta kertovan draaman En du elskerin päätähtenä nähtiin Ruotsin tunnetuimpiin näyttelijöihin lukeutuva Mikael Persbrandt. Nuoren Astridin roolittamisessa puolestaan otettiin riski. Tanskalais-ruotsalainen tuore tulokas Alba August teki vaikutuksen satojen ehdokkaiden joukosta älyllään ja huumorillaan, kertoo ohjaaja.

August on nyt jo keskellä suurta vuotta. Hän on tehnyt itsensä kansainvälisesti tutuksi Netflixin Rain-scifisarjan pääosassa ja nyt August pääsee näyttämään kyntensä ensimmäisessä elokuvapääroolissaan. Nuori näyttelijä suhtautuu työhönsä ajatuksella ja pieteetillä, ja se näkyy vakuuttavana roolisuorituksena.

Lindgrenin roolin saatuaan näyttelijästä oli tärkeää ymmärtää, millaista elämää nuori nainen eli Smoolannissa lähes sata vuotta sitten. August on samaan aikaan kiitollinen ja huvittunut roolissa saamistaan käytännön opeista.

– Opin pikakirjoitusta. Vanhalla kirjoituskoneella kirjoittaminen on ylipäätään vaikeampaa kuin ajattelisi, näppäimiä on yllättävän raskas hakata. Opin myös 20-luvun tansseja ja käsittelemään maatilan eläimiä.

Nuori Astrid -elokuva
Nuori Astrid Lindgren muistuttaa elokuvassa Peppi Pitkätossua. Kuva: Nordisk Film

Tosielämän Peppi Pitkätossu kipuili häpeän kanssa

Ennen elokuvantekoa Lindgrenin kirjat olivat jo olleet Augustille rakkaita. Elokuva tekemisen jälkeen hän näki myös idolinsa taakse. August ymmärsi kirjailijan nuoruudenvalintoja ja hänen kipujaan.

– On selvää, että kaikkea mitä Astridille tapahtui, olisi katsottu ihan erilailla nykyään. Häpeällä oli iso rooli 1920-luvulla ja uskonto liittyi isoon osaan hänen elämäänsä ja todellisuuttaan, August sanoo.

Melko perinteisen elämäkertaelokuvan tapaan etenevässä Nuoressa Astridissa kirjailijanalku on hyvin inhimillinen esikuva. Lindgren muistuttaa itsenäistä Peppi Pitkätossua, joka ei taivu 1920-luvun yhteiskunnan sääntöihin ja naisenmuottiin. Hän rikkoo kauneusihanteita ja kieltäytyy menemästä naimisiin vain lapsen takia.

Elokuva selittää myös sitä, miksi Lindgren kirjoitti lapsista ja osa heistä kohtaa suuria vaikeuksia.

– Astrid palaa hakemaan Tanskasta lapsensa, jonka on synnytettyään antanut sijaiskotiin. Elokuvassa käsitellään hänen intuitiivista ja luontaista rakkauttaan lapseen. Monet ruotsalaisäidit samassa tilanteessa jättivät lapsensa Tanskaan. Astrid taisteli lapsensa vuoksi. Hän piti kaiken keskellä yhteyden poikaansa, sanoo Fischer Christensen.

Elokuvaa katsoessa ei voi olla ajattelematta, että Lindgren on varmasti käsitellyt poikansa ensimmäisiä vuosia poissa äitinsä luota kirjoissaan. Lindgrenin kirjoissa vietetään aikaa Vaahteramäellä metkuja tehden, mutta myös synkissä vesissä, yksinäisyyttä ja kuolemaa kohdaten.

Nuori Astrid muistuttaa siitä, miten niin itsenäisellä Peppi Pitkätossulla kuin Mio, poikani Mion yksinäisellä orvolla on juurensa Lindgrenin omassa elämässä ja läheisten kokemuksissa.

Nuori Astrid -elokuva
Elokuva pyrkii selittämään sitä, miksi Lindgrenistä tuli lastenkirjailija. Kuva: Nordisk Film

Vahva ja vapaa jo lapsena

Myöhemmin Lindgrenistä tuli tunnettu lastenkirjailija ja hän meni naimisiin Sture Lindgrenin kanssa. Liitosta syntyi tytär Karin. Myös Sture Lindgren oli vielä naimisissa tavattuaan kirjailijanalun. Nuori Astrid ei kuitenkaan puutu näihin tapahtumiin vaan jättää suhteen vasta nupulleen.

Vaikka elokuva ei suoranaisesti kerro Lindgrenin kirjailijanurasta, on se silti koko ajan läsnä. Elokuva alkaa sillä, kun ikääntynyt Lindgren ryhtyy kuuntelemaan lasten äänikirjeitä hänelle. Lasten pohdinnat rytmittävät myös koko elokuvaa.

Ohjaaja halusi käsitellä Lindgrenin kirjallisuutta nimeomaan epäsuorasti.

– Miksi jostakusta tulee niin hyvä jossain? Miksi Lindgrenistä tuli niin fantastinen kirjailija ja taiteilija? Tällaisiin kysymyksiin ei voi suoraan vastata, mutta minä pyrin ymmärtämään Lindgrenin erittäin vahvaa hahmoa. Hän taistelee jo lapsena aikuisia ja yhteiskuntaa vastaan.

Ohjaajan mielestä Lindgren on vahva esimerkki oman tiensä kulkijasta. Erityisesti Peppi Pitkätossulla on ollut valtava vaikutus, sanoo Fischer Christensen.

– Naisena haluan sanoa, että maailma olisi hyvin erilainen, jos Peppi Pitkätossua ei olisi. Hän antaa esimerkkiä siitä, miten voi olla omanlaisensa ja vapaa. Hän ei ole mikään Tuhkimo-tyttö, jonka pitää odottaa jotakin tai jotakuta tullakseen joksikin. Hänen ei tarvitse odottaa tanssikutsua, hän lähtee tanssiin itse.

Suosittelemme sinulle