Tekijänoikeusjärjestöt ympäri vanhaa mannerta juhlivat tänään, kun Euroopan parlamentti hyväksyi esityksen uudesta tekijänoikeusdirektiivistä. Jo kerran torjuttu esitys sai tänään enemmistön kannatuksen pienten muutosten jälkeen. Kohta kohdalta läpikäyty esitys hyväksyttiin lopulta äänin 438–226.
Tekijänoikeuksia valvovassa Teostossa ollaan tyytyväisiä lopputulokseen. Erityisen tyytyväisiä järjestössä ollaan artikla 13:n läpimenoon. Kiivasta keskustelua herättänyt kohta pakottaa videopalvelu Youtuben kaltaiset alustapalvelut valvomaan tekijänoikeuksia nykyistä aktiivisemmin.
– Nyt mennään yksi askel eteenpäin siinä, että alustapalvelut ja digitaaliset palveluntarjoajat ovat samalla viivalla, sanoo Teoston yhteiskuntasuhteiden ja EU-asioiden päällikkö Riikka Railimo.
Toisin sanoa uuden direktiivin myötä Youtube rinnastetaan suoratoistopalvelu Spotifyn kaltaisiin digitaalisiin palveluihin. Tähän asti Youtube on vedonnut rooliinsa alustana, jolle käyttäjät lataavat sisältöjä. Vastuu tekijänoikeuksista on sälytetty käyttäjille.
Tämä on johtanut siihen, että Youtube maksaa huomattavasti vähemmän tekijänoikeuskorvauksia kuin esimerkiksi Spotify, joka nykysääntöjen mukaan velvollinen sopimaan tekijänoikeuskorvauksista.
Kaikki eivät jaa tekijänoikeusjärjestöjen riemua
Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava EFFI ry:n Ahto Apajalahti on pettynyt tulokseen. Hän ei näe sitä luovan alan työntekijöiden voittona.
– Vaikka tässä on yritetty maalata sellaista asetelmaa, että tässä ovat Google ja Facebook vastaan luovan alan työntekijät, niin kyllä tässä on kummallakin puolella suuria firmoja ja niiden taloudellisia intressejä, Apajalahti toteaa.
Tekijänoikeusdirektiivin vastustajat ovat pitkin matkaa esittäneet huolen, että uudistus johtaa sisältöjen ennakkosensuuriin, kun palvelut ryhtyvät automaattisesti suodattamaan käyttäjien verkkoon lataamaa materiaalia välttyäkseen tekijänoikeusrikkomuksilta. Samalla ne pönkittävät Disneyn ja muiden viihdejättien valta-asemaa internetissä.
Apajalahden mukaan uudistuksessa oli juurikin kyse viihdeteollisuuden suuryritysten ja Googlen sekä Facebookin välisestä taistelusta.
– Tällä kertaa viihdeteollisuus voitti ja tavallinen netinkäyttäjä hävisi. Jos tämä suuntaus jatkuu, niin internet lakkaa olemasta tasa-arvoisten käyttäjien verkko ja siitä tulee ennakkosensuroitu suuryritysten tiedotusväline, Apajalahti pohtii.
Se mitä kaikkea tämän päiväisestä päätöksestä lopulta seuraa, on vielä hämärän peitossa. Hieman selkeämmäksi tilanne muuttuu, kun direktiivin lopullista muotoa aletaan hakea jäsenmaiden, parlamentin ja komission välisissä neuvotteluissa.
Lue lisää