Kansainvälinen koripalloliitto Fiba on viimeiset vuosikymmenet levittänyt määrätietoisesti koripallon ilosanomaa voimakkaan väestönkasvun alueille Aasiaan ja Afrikkaan. Panostukset erityisesti Aasiaan kasvaville viihdeteollisuuden markkinoille ovat merkittävät. Vuoden 2019 MM-kisat pelataan Kiinassa ja 2023 MM-kisat myönnettiin äskettäin Filippiineille, Japanille ja Indonesiaan.
Fiba teki 2010-luvun alussa huolellisen markkina-analyysin ja toi sen seurauksena viime syksynä markkinoille uuden tuotteensa: neljä kertaa vuodessa, kaikkialla maailmassa yhtaikaa pelattavat 85 joukkueen MM-karsinnat, jotka keräävät koko kansainvälisen koripalloperheen yhteen.
Kasvavissa koripallomaissa globaali MM-karsintajärjestelmä on otettu vastaan menestyksenä ja tervetulleena mahdollisuutena markkinoida lajia. Euroopassa asiat ovat toisin.
Kun Fiba keskittyi ekspansioretkellään Aasiaan ja Afrikkaan, jäi Eurooppa seinäruusuksi. Kuten monessa muussakin bisneksessä, koripallon kasvunvara on Euroopassa hyvin maltillinen, kun taas esimerkiksi Aasiassa pelkkä koritelineiden asentaminen oikeaan paikkaan voi kasvattaa harrastajakuntaa kädenliikkeessä tuhansilla.
Luonnostellessaan kabineteissaan maailmanvalloitusstrategiaansa Fiba ummisti silmänsä ja jätti eurooppalaisten huippusarjojen hallinnan kouralliselle vaikutusvaltaisille liikemiehille ja menetti prosessissa eurooppalaisten huippusarjojen hallinnan kenties ikiajoiksi.
Tämä kävi Fiballe ilmi viime syksynä, kun se julkisti seurajoukkuekauden aikana järjestettävät MM-karsintaikkunat uskoen, että Euroliigaa pyörittävät mogulit taipuisivat heidän tahtoonsa vetoamalla lajiliittoihin, lakipykäliin ja yhteiseen hyvään.
Maksava yleisö tietenkin tahtoo nähdä parhaat pelaajat parketilla. NBA-pelaajien puuttuminen karsinnoista oli Fiban ja yleisön kannalta nieltävissä, mutta Euroliigan pelaajien poissaolo heikentää tuotetta merkittävästi.
Fiba menetteli kuin Kadonneen aarteen metsästäjissä kairolaisen väkijoukon siimeksestä kokomustassa asussaan ilmestyvä kiiltävä sapelinheiluttaja, jonka laiskanpulskea Indiana Jones päästää päiviltä revolverillaan.
Eurooppa muuttui niiden lähes 20 vuoden aikana, jotka Fiba vietti laajentumisstrategiansa parissa. Bisnesmogulit kehittivät omaa tuotettaan Euroliigaa samalla, kun lajiliitot lakkasivat olemasta ammattilaisurheilun ylimpiä auktoriteetteja. Heidän asemansa peri Kuningas Mammona sekä lakien ja asetusten rajoittamattomissa toimivat oligarkit, öljysheikit ja perijät.
Kuvaava esimerkki tästä on se, että muutama vuosi sitten pitkään Fiba Euroopan erotuomaritoiminnasta vastannut henkilö siirtyi Euroliigan leiriin. Kaiken edellä kuvatun eripuran seurauksena Euroopan 70 kokeneinta erotuomaria tuomitsee nykyisin Euroliigaa, mutta eivät maajoukkuepelejä – vaikka Fiba on koko historiansa ajan vastannut erotuomaritoiminnasta ja sen kehittämisestä.
Fiban taistelu Euroliigaa vastaan on ollut puolivillaista.
Suurimpana panostuksenaan Fiba on pyörittänyt Mestarien liigaa, johon se ohjaa vuosittain noin kymmenen miljoonaa. Tämän tavoitteena on puristaa elintilaa Euroliigalta saamalla seurat Fiban leiriin. Hankkeen väliarviovaiheessa kamppailu ei ole tuottanut muuta kuin ison loven kansainvälisen liiton lompakkoon.
Pakko kysyä, mitä olisi tapahtunut, jos nämä varat olisi ohjattu vaikka erotuomarien pitämiseen Fiban leirissä.
Toinen vaihtoehto olisi ollut, että Fiba olisi kaivanut työkalupakistaan sapelin sijaan revolverin ja kiistan alkaessa sulkenut muutaman ongelmamaan – aluksi lähinnä Espanjan – maajoukkuekilpailuista.
Ongelmat jatkuvat: Fiba on määritellyt karsintojen pelipäivät, mutta ei ole onnistunut takaamaan maajoukkueille niiden parhaita pelaajia. Pidentämällä EM-kisasykliä kahdesta neljään vuoteen Fiba on samalla vienyt kokonaan markkinoilta parhaan tuotteensa, joka on taannut eurooppalaisille maajoukkueille luontaisen kehitysjatkumon.
Kun pragmaattisimmat haluaisivat solmia joidenkin mielestä ”huonon rauhan” ja turvautua käytännön ratkaisuihin – kuten siirtämällä MM-karsintaikkunat kesälle – huokaillaan Etelä-Euroopassa, kuinka mahdotonta on pelata maaotteluita kesälomakuukausina.
Vaikea siinä on pienessä Suomessa piipittää, että möimme juuri jääkiekon, hiihdon ja yleisurheilun luvatussa maassa meidän kannaltamme vuoden vaikeimpana ajankohtana – kesälomien toisella viikolla eli 2. heinäkuuta – 12 000 katsojan hallin täyteen MM-karsintaotteluun.
Korkeiden auktoriteettien suunnitellessa kabineteissaan seuraavia siirtojaan uhreiksi joutuvat paitsi fanit, jotka eivät saa nähdä parasta mahdollista tuotetta, myös ennen kaikkea pelaajat.
Kun kiistan osapuolet eivät jaa samoja arvoja, on moguleiden helppo pestä kätensä ja vyöryttää päätös pelaajien harteille – kertomatta julkisuuteen, minkälaisia ehtoja seurajoukkueet lyövät pelaajiensa eteen, mikäli he lähtevät omasta aloitteestaan pelaamaan MM-karsintoja.
Kun tätä teatteria seuraa hajuetäisyydeltä, tietää, mitä kaikkea maalleen ja kannattajayhteisöilleen sitoutuneet pelaajat joutuvat kuuntelemaan kertoessaan aikeistaan lähteä pelaamaan maaotteluita. Jos pelaajat päättäisivätkin lähteä taloudellisista menetyksistä välittämättä, he altistaisivat itsensä loppukauden kestävälle simputukselle ja kiusanteolle.
Enää ei riitä, että isot Euroliiga-seurat soittavat mollisävelmiä. Kansalaistottelemattomuus leviää kulovalkean tavoin ympäri koripalloilevaa Eurooppaa. Näyttääkin siltä, että eurooppalaisen maajoukkuekoripallon tulevaisuus on kourallisen vallastaan humaltuneen oligarkin käsissä.
Ainakin yksi positiivinen poikkeus tälle löytyy: suomalaiset koripalloseurat, jotka ovat esimerkillisesti tukeneet pelaajien maajoukkue-edustusta.
Maajoukkueurheilu on nykyisen länsimaailman viimeisiä saarekkeita, jotka ovat edes osittain läpikaupallistuneen myöhäiskapitalismin ulkopuolella.
Fiban ja Euroliigan välinen tukkanuotta on vain yksi esimerkki Eurooppaa ja koko läntistä maailmaa repivästä ristiriidasta, jossa maailmansotien jälkeiset arvot ja ajatusmallit törmäävät rajoja kumartamattoman rahan kaikkivoipaan voimaan.
Jos meillä on jo Boris Johnson ja Brexit, Putin Krimillä ja Pietarin trolliarmeijat, tulella leikkivät äärioikeistolaiset populistit ympäri Eurooppaa ja Donald Trumpin reality-show, on Euroliigan ja Fiban välinen kiista kokonaisuudessa vain vähäinen alaviite.
Juuri siksi lakipykäliin, tuomioistuimiin ja julkilausumiin turvautuminen ei riitä, vaan tarvitaan rohkeampaa, poliittisempaa otetta kaikilta kentän toimijoilta niitä voimia vastaan, jotka yrittävät repiä järjestelmämme riekaleiksi.
Henrik Dettmann on koripallomaajoukkueen päävalmentaja ja Radio Suomessa joka maanantai kuultavan Urheiluhullut-ohjelman vakiovieras.
Lue myös:
Henrik Dettmannin kolumni: Näin vierestä, miten perinteinen saksalainen jalkapallo tuhoutui