Myanmarin johtaja Aung San Suu Kyi puolustaa kahden Reutersin toimittajan saamia vankilatuomioita. Suu Kyin mukaan tuomiot eivät tulleet siitä, että he olivat toimittajia.
– Heidät tuomittiin, koska he rikkoivat lakia, Myanmarin johtaja Aung San Suu Kyi sanoi.
Suu Kyin näkemyksen mukaan tuomiolla ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa.
Reutersin toimittajakaksikko Wa Lone ja Kyaw Soe Oo tuomittiin viime viikolla seitsemäksi vuodeksi vankeuteen valtiosalaisuuksia koskevan lain rikkomisesta.
Rohingya-muslimien murhia ja väkivaltaista kohtelua tutkivat toimittajat saivat tuomion siitä, että heillä oli hallussaan virallisia poliisiasiakirjoja.
Suu Kyiltä odotettiin erilaista ulostuloa
Suu Kyi puhui Maailman talousfoorumissa Hanoissa, Vietnamissa. Myanmarin Nobel-palkitun johtajan on odotettu ottavan voimakasta moraalista kantaa sekä rohingya-muslimien, vangittujen toimittajien että sananvapauden puolesta.
Suu Kyi arvioi, että tuomion arvostelijat eivät ole lukeneet tiivistelmää tuomiosta. Hän myös painottaa, että toimittajien kohtelu on ollut reilua ja että oikeudenistunto oli avoin kaikille.
Myanmarin johtaja muistuttaa myös, että Reutersin toimittajilla on täysi oikeus valittaa tuomiosta, jos niin tahtovat.
Arvostelijat pitävät tuomioita pelotteluna
Reutersin toimittajien saamat tuomiot herättivät tuoreeltaan suurta suuttumusta muun muassa länsimaissa, YK:ssa ja Toimittajat ilman rajoja -järjestössä.
Tuomioiden katsotaan olevan suoraa toimittajien pelottelua ja sananvapauden törkeää rajoittamista. Toimittajakaksikko halusi nimenomaan tuoda julki rohingya-muslimien julmaa kohtelua sekä heidän asuinseudullaan Rakhinessa tehtyjä raakuuksia.
Rakhinessa alkoi vuosi sitten Myanmarin armeijan operaatio, jossa se taisteli alueella olevia aseellisia ryhmiä vastaan. Pian kävi kuitenkin selväksi, että operaation varjolla aloitettiin seudulla etninen puhdistus.
YK:n tuoreessa raportissa sanotaan armeijan kenraalien syyllistyneen Rakhinessa kansanmurhaan ja sotarikoksiin. Kansainvälinen rikostuomioistuin aikoo avata tutkinnan Rakhinen raakuuksista.