Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Oikeuskansleri Soini-kanteluista: Ulkoministerin osallistuminen abortinvastaiseen tilaisuuteen oli ongelmallista

Oikeuskanslerin mielestä ulkoministeri Timo Soinin (sin.) olisi pitänyt noudattaa kannanotoissaan erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyvyyttä.

Ulkoministeri Timo Soini eduskunnan täysistunnossa.
Ulkoministeri Timo Soini eduskunnan täysistunnossa 12. syyskuuta. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Pekka Kinnunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Oikeuskansleri moittii ulkoministeri Timo Soinin osallistumista abortinvastaiseen tilaisuuteen toukokuussa virkamatkallaan Kanadassa.

Soini-kanteluista antamassaan ratkaisussa oikeuskansleri arvioi, että ulkoministeri Soinin toiminnassa harkinta ja pidättyvyys olisivat olleet tarpeen, jotta ei syntyisi väärinkäsityksiä tai epäilyjä siitä, mitkä ovat Suomen ja mitkä hänen omia kantojaan.

– Kannanotoista on oltava selvästi erotettavissa, onko ne esitetty valtion edustajana vai kansanedustajana tai yksityshenkilönä, oikeuskansleri Tuomas Pöysti toteaa.

Oikeuskansleri: Soini ei toiminut lainvastaisesti

Oikeuskanslerin mielestä ulkoministeri Soini ei kuitenkaan toiminut asiassa lainvastaisesti.

Oikeuskansleri pitää lähtökohtaisesti ongelmallisena sitä, että valtioneuvoston jäsen ja nimenomaan ulkoministeri, jolla on toimivalta esittää Suomen ulkopoliittisia kantoja, ottaa kantaa aborttioikeutta vastaan virkamatkansa aikana, vaikkakin vapaa-ajallaan.

Oikeuskanslerin mukaan menettely on ollut omiaan lisäämään virheellisen tulkinnan mahdollisuutta ja vaaraa siitä, että virkamatkan kohdemaassa voi syntyä mielikuva, että kysymys on Suomen virallisesta kannasta tai linjasta.

Soini eduskunnassa: Päätöksen mukaan eletään

Eduskunnasta tavoitettu ulkoministeri Soini kertoi tutustuneensa oikeuskanslerin päätökseen.

– Päätös on tullut ja olen sitä kaksi tuntia lukenut ja siinä lukee, että ulkoministeri Soini ei ole toiminut lainvastaisesti, Soini totesi.

Soinin mukaan oikeuskansleri kiinnittää huomiota siihen, että mainitunlaisissa olosuhteissa kannattaa paneutua huolella ja noudattaa erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyväisyyttä, eikä asia anna aihetta muihin laillisuusvalvojan toimenpiteisiin.

– Suomi on oikeusvaltio ja oikeuskansleri on tutkinut asian ja tehnyt johtopäätöksensä. Minä olen oman näkemykseni esittänyt omassa vastineessani, ja päätös on tässä ja sen mukaan eletään, Soini lausui.

Soinin mukaan oikeuskanslerin teksti on kokonaisuudessaan painavaa asiaa ja hän lupaa ottaa sen kaiken vakavasti ja opikseen.

Soini luottaa hallituspuolueiden tukeen

Soini on tyytyväinen siihen, että oikeuskanslerin päätös tuli ennen kuin eduskunnassa keskustellaan SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n puuhaamasta epäluottamuslauseesta ulkoministeriä vastaan.

– Se on politiikkaa, koska oikeuskansleri totesi tuossa lausunnossaan tämän laillisuuspuolen. Tietysti, jos oppositio epäluottamusta esittää, niin sittenhän siitä äänestää rätkäytetään, Soini kuittasi opposition toiminnan.

Soini uskoo, että hallituspuolueiden rivit pitävät mahdollisessa luottamuslauseäänestyksessä.

Sipilä: Soinilla on hallituksen luottamus

Pääministeri Juha Sipilän mukaan hallituksen sisällä keskusteltiin Soinin esiintymisestä hyvin samassa hengessä jo toukokuuussa.

– Olen keskustellut Soinin kanssa tänä päivänä ja hän suhtautuu tuohon oikeuskanslerin päätökseen hyvin vakavasti. Tämä päätös on hyvin sen mukainen, mitä hallituksessa keskusteltiin eli ministerin täytyy olla äärimmäisen tarkka silloin, kun yksityishenkilönä osallistuu joihinkin tapahtumiin, ettei mitään väärinkäsityksiä sitten koko Suomen linjasta tule, Sipilä totesi toimittajille eduskunnassa.

Sipilä uskoo, että Soini ottaa oikeuskanslerin lausunnosta opikseen.

– Kaikkihan me tiedämme Soinin henkilökohtaisen kannan tässä asiassa, mutta nimenomaan siinä pitää sitten olla tarkkana, kun ministerinä maailmalla liikutaan, Sipilä muistutti.

Pääministerin mukaan Soinilla on hallituspuolueiden täysi tuki mahdollisessa luottamusäänestyksessä.

– Ei meillä ole huomauttamista ulkoministeri Soinin toimintaan ulkoministerinä, Sipilä vakuutti.

Soini vastineessaan: Osallistuin tilaisuuteen vapaa-ajallani

Oikeuskanslerille tehdyt kantelut koskivat ulkoministeri Soinin osallistumista abortinvastaisen liikkeen tilaisuuteen virkamatkallaan toukokuussa Kanadassa.

Vastauksessaan kanteluihin Soini korosti, että hän osallistui katolisessa kirkossa järjestettyyn iltatilaisuuteen omalla vapaa-ajallaan. Soini ei nähnyt mitään perusteita rajoittaa hänen oikeuksiaan.

– Osallistuminen kynttilävigiliaan abortin uhrien muistoksi ilmensi vilpitöntä ja aitoa uskonnollista vakaumustani ja uskoani, jotka nauttivat ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauden suojaa, Soini perusteli toimintaansa oikeuskanslerille.

”Katolisena kristittynä ilmensin uskontoani”

Soinin mielestä valtioilla tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella ei ole oikeutta arvioida uskonnollisten väittämien oikeellisuutta tai kyseenalaistaa vakaumukseen tai hartaudenharjoituksiin liittyvien tulkintojen pätevyyttä tai suhteellisia ansioita.

– Ihmiselämän kunnioittaminen on olennainen osa roomalaiskatolisen kirkon oppia ja katolisena kristittynä ilmensin uskontoani yhdessä muiden kynttilävigiliaan osallistuneiden kanssa, Soini totesi vastauksessaan.

Soini: Ei perusteita rankaisutoimille

Soini huomautti vastineessaan, että ulkoministerin tehtävän hoitaminen ei estä häntä nauttimasta oikeuksistaan.

Ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapautta voidaan Soinin mukaan rajoittaa kansainvälisellä ja eurooppalaisella lainsäädännöllä vain määritetyissä erikoistapauksissa, jotka eivät tule kyseeseen tässä tapauksessa.

– Näin ollen olen toiminut oikeuksieni mukaisesti ja toimintani oikeutettuun rajoittamiseen ei ole mitään perusteita, jotka mahdollistaisivat minuun kohdistuvat sanktiot, mikä itsessään merkitsisi oikeuksieni rajoitusta, Soini vastasi kanteluihin.

Suosittelemme