Tasan seitsemän vuotta sitten Anne ja Simo Hämäläisen elämä muuttui.
Nuoripari oli mennyt kesällä naimisiin, ja muutama viikko häiden jälkeen oli tarkoitus lähteä häämatkalle Kilimanjarolle Afrikkaan.
Käynti lääkärissä muutti kaiken.
– Sain tietää, että minulla on kohdunkaulansyöpä. Ja myöhemmin osana hoitoja minulta jouduttiin poistamaan kohtu, Anne Hämäläinen kertoo.
Vasta-avioituneilla oli ollut selvänä mielessä, miten elämä tästä eteenpäin menee: oli ostettu isompi asunto ja auto. Lapsihaaveista he olivat puhuneet jo ensimmäisillä treffeillään opiskelijoina Lappeenrannassa.
– Olihan se aikamoinen sokki meille, kun elettiin nuoruutta ja tätä liittoa samalla tavalla kuin varmaan aika moni muukin. Ei pienessä mielessäkään ajatellut, että mikään tämmöinen olisi mahdollista, Simo Hämäläinen muistelee.
Ystävä ehdotti sijaissynnytystä
Annelle ajatus siitä, ettei hän voisi enää kantaa lasta, oli musertava.
– Totta kai hirveää oli jo se, että olen vakavasti sairas. Mutta se, että tulee samalla lapsettomaksi, painoi melkein yhtä paljon.
Anne kyseli jo lääkärin kanssa syöpähoidoista keskustellessaan munasolujen keräämisestä ja pakastamisesta sekä mahdollisuudesta sijaissynnytykseen. Vastaus oli, ettei lainakohdun käyttäminen ole mahdollista.
– Minulla on ihana lapsuudenystävä, joka heti itse ehdotti, että hän voi meille lapsen kantaa. Hänellä on itsellään lapsia, ja hän tietää, miltä lapsen kaipaaminen tuntuu. Jouduin sanomaan, että se on Suomessa laitonta.
Keinohedelmöitykseen perustuvat sijaissynnytykset kiellettiin Suomessa vuonna 2007, kun hedelmöityshoitolaki tuli voimaan. Asiasta ei sitä ennen ollut erillistä lainsäädäntöä. Myös muissa Pohjoismaissa sijaissynnytyshoito on kielletty.
Sijaissynnytyshoitoa vastustavissa puheenvuoroissa on nostettu esiin muun muassa huoli sijaissynnyttäjän terveydestä ja syntyvän lapsen hyvinvoinnista. Huolta on herättänyt myös se, miten asia hoituu, jos osapuolten kesken syntyy riitatilanteita.
Ennen hedelmöityshoitolakia suomalaisilla klinikoilla ehdittiin hoitaa parikymmentä sijaissynnytystapausta.
Näissä hoidoissa koeputkihedelmöityksessä tehty alkio siirrettiin sijaissynnyttäjälle, ja tuleva äiti oli joko synnynnäisesti kohduton tai menettänyt kohtunsa esimerkiksi sairauden tai vaikean synnytyksen takia. Sijaissynnyttäjä puolestaan oli joku läheinen henkilö – esimerkiksi sisko tai ystävä.
Vuosien 1992–2001 aikana Suomessa näiden sijaissynnytyshoitojen avulla syntyi yksitoista lasta. Tutkimusten mukaan tämän kaltaisissa sijaissynnytysjärjestelyissä ei ole juuri havaittu ongelmia.
Kolme vuotta hedelmöityshoitolain voimaan tulon jälkeen oikeusministeriö pyysi kansalliselta sosiaali- ja terveysalan eettiseltä neuvottelukunnalta ETENE:ltä uutta lausuntoa sijaissynnytyksistä. Tällä kertaa neuvottelukunta päätyi varovaisesti puoltamaan luvanvaraisia sijaissynnytysjärjestelyjä.
Lakimuutos ei ole kuitenkaan valmisteilla. Oikeusministeriöstä kerrotaan, että asiaa ei ole haudattu, mutta ainakaan tällä hallituskaudella se ei etene.
Kun asia saa kasvot, myös päättäjän mielipide muuttuu
25-vuotiasta opiskelijaa Carolina Nysténiä pännii.
Hän on puhunut sijaissynnytykset mahdollistavan lakimuutoksen puolesta, osallistunut paneelikeskusteluihin aiheesta ja käynyt tapaamassa päättäjiä. Heidän kanssaan keskusteleminen on jättänyt ristiriitaisen olon.
Carolina itse kohtasi surun tulevasta lapsettomuudestaan jo kuusitoistavuotiaana.
Nuori nainen huomasi, ettei hänen elimistönsä toiminut samalla tavalla kuin samanikäisillä ystävillä ja meni lääkäriin. Tutkimuksissa kävi ilmi, että hänellä on MRKH-syndrooma ja häneltä puuttuu synnynnäisesti kohtu.
– Moni tapaamani päättäjä on sanonut, että kun näen sinut tässä kasvotusten ja ketä tämä koskettaa, kyllä minä tämän kannalla nyt olen. Heidän mielenmuutoksensa tuntuu tapahtuvan tosi nopeasti. , Carolina Nystén kertoo.
– Onhan se hienoa, että mieli muuttuu. Mutta tulee mieleen, kuinka kevyillä perusteilla tehdään päätöksiä, jotka oikeasti koskettavat ihmisiä. Ja vielä sellaisia ihmisiä, joilla on jo muutenkin surua ja menetystä, hän sanoo.
Monta vuotta vain läheisimmät tiesivät Carolinan kohduttomuudesta. Teini-ikäiselle asia oli jotenkin häpeällinen.
– Oli tunne, että en ole naisena riittävä tai tarpeeksi hyvä, kun en pysty saamaan lapsia. Mediassa ja elokuvissa naiseutta määritellään tosi paljon lapsen kantamisen ja äitiyden kautta. Tuntui hirveältä, kun en istunut siihen muottiin.
Carolinan isosisko, jolla on itsellään useita lapsia, on ilmoittanut halunsa auttaa ja toimia Carolinan sijaissynnyttäjänä. Se ei siis ole kuitenkaan mahdollista, eikä nuorelle opiskelijalle juuri nyt myöskään ajankohtaista.
Itse asiassa Carolina ei ole enää varma, haluaako edes lapsia, vaikka vielä teini-iässä se oli itsestään selvää. Silti hän haluaisi mahdollisuuden lapsettomuushoitoihin aivan kuten muutkin eli sijaissynnytyshoidot lailliseksi myös Suomessa.
Carolina pitää epäreiluna sitä, että hänen kaltaisensa naiset on ainoa ryhmä, jonka lapsettomuutta ei hedelmöitysklinikoilla hoideta.
– Jos ajatus taustalla on se, että vain sellaiset yksilöt saavat lisääntyä, jotka siihen luonnostaan kykenevät, silloinhan radikaalisti sanottuna kaikki hedelmöityshoidot pitäisi lopettaa.
Sukupuolentutkimusta Helsingin yliopistossa opiskelevan Carolinan mielestä sijaissynnytysten sallimisessa on kyse myös naisen oikeudesta päättää omasta kehostaan.
– Näin siis erityisesti sijaissynnyttäjäksi haluavan naisen näkökulmasta. Olen tavannut naisia, jotka haluaisivat omasta halustaan auttaa ystäväänsä tai läheistään, mutta se kielletään heiltä.
Hämäläiset saivat lapsen adoption kautta
Tänä päivänä Anne ja Simo Hämäläisen kodissa lojuu siellä täällä värikkäitä lapsen leluja. Pienen tytön iloinen kikatus kuuluu olohuoneesta.
Miehen harrastuksia varten sisustetussa huoneessa on Simon sähkörumpujen vieressä parivuotiaan tyttären korkeudelle asetettu sähköpiano.
Neljän ja puolen vuoden odotus adoptiojonossa päättyi pari vuotta sitten – Hämäläisten kotiin tuli pieni tyttövauva.
– Meillä kävi sillä tavalla hirveän hyvä tuuri, että minun sairaushistoriastani huolimatta pääsimme adoptioneuvontaan. Saimme kotimaan adoption kautta ihanan pienen tytön meille kotiin, Anne Hämäläinen hymyilee.
Oman lapsen saaminen adoption kautta ei ole kuitenkaan vähentänyt Hämäläisen pariskunnan halua puhua edelleen myös sijaissynnytysten puolesta – päinvastoin.
– Se on äärimmäisen tärkeä asia, ehkä jopa vielä tärkeämpi nyt kuin aikaisemmin. Ymmärsin, että se oma lapsen kaipuu oli niin valtava. Jos me ei olisi saatu tätä adoptiolasta, me oltaisiin ihan varmasti lähdetty ulkomaille sijaissynnytysjärjestelyihin.
Kansainvälinen, kaupallinen sijaissynnytystoiminta ja siihen liittyvät mahdolliset ongelmat ovatkin yksi syy, jolla sijaissynnytyshoitoja kannattavat perustelevat lakimuutoksen tarpeellisuutta kotimaassa. Kaupallisia sijaissynnytyksiä markkinoidaan meilläkin, jopa suomen kielellä, eikä viranomaisille tunnu olevan selvää, miten asiaan pitäisi suhtautua.
Hämäläisten mielestä Suomessa, jos missä, sijaissynnytyshoitoja voitaisiin antaa sitä tarvitseville hallitusti ja turvallisesti. Hoitomuoto ei koskisi kovin suurta määrää ihmisiä, ja se on saanut tukea myös lapsettomuushoidon asiantuntijoilta.
– Onko tämä sitten liian pienen porukan asia, jossa on poliitikoille vähän voitettavaa, mutta poliittisesti myös paljon riskejä, Simo Hämäläinen pohtii.
Anne Hämäläinen on aktiivisesti mukana kohduttomien naisten Kohtuuttomat-yhdistyksessä. Hän sanoo, että pieni porukka aikoo pitää asiaa esillä jatkossakin.
– Ilmeisesti oletetaan, että koska tämä koskee niin pientä määrää ihmisiä, me hiljenemme. Mutta eihän tässä niin käy. Ja aina tulee uusia ihmisiä, joiden elämään tämä vaikuttaa.
Ylen MOT tutkii maanantaina 24.9. kansainvälistä, kaupallista sijaissynnytystoimintaa. Myös suomalaiset käyttävät sijaissynnytysjärjestelyjä, jotka toimivat eri maiden lakien väliin jäävällä harmaalla alueella. MOT TV1:ssä maanantaina klo 20.
Myös A-studiossa keskustellaan aiheesta samana iltana TV1:ssä klo 21. Keskustelemassa erikoislääkäri Viveca Söderström-Anttila Naistenklinikalta ja tutkimusprofessori Mika Gissler Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Lue myös: