Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Sanna Ketola, 36, söi turhaan masennuslääkkeitä, vaikka hänen olisi pitänyt syödä rautaa: "Raudanpuutetta ei aikaisemmin epäilty"

Ferritiinin eli varastoraudan mittaaminen on yleistynyt. Arviolta kymmenellä prosentilla suomalaisista on raudanpuute, mutta sitä on vaikea tunnistaa.

Sanna Ketola
Sanna Ketola voi nyt paremmin kuin aikaisemmin. Ketola uskoo, että moni kamppailee samankaltaisten asioiden äärellä kuin hän. Kuva: Paula Collin / Yle
Tanja Kröger
Avaa Yle-sovelluksessa

Vielä muutama kuukausi sitten turkulainen Sanna Ketola, 36, oli usein kipeä, väsynyt ja häntä paleli. Kun Ketola meni kauppaan, hän hengästyi helposti ja pelkkä kauppakassien kantaminen tuntui raskaalta.

– Kesällä sanoin isälle, että mikähän minulla on.

Ketolalla oli ollut 15-vuotiaana raudanpuutteesta johtuva anemia, mutta hän ei osannut sen jälkeen epäillä raudanpuutetta.

Vuosien aikana hän kävi työterveyden lisäksi usealla erikoislääkärillä. Ketolalta etsittiin myös syöpää ja leukemiaa, koska hänellä oli ollut pitkään mustelmia. Vuosi sitten Ketola sai lähetteen keuhkorasitus-testeihin, kun hän hengästyi helposti.

– Olen saanut vuosien aikana erilaisia diagnooseja. On nähty oireet, muttei ole löydetty mitään.

Ketolalla epäiltiin vuosia sitten myös työuupumusta, mutta sitä ei diagnosoitu. Keväällä 2016 hän oli niin väsynyt sairasteluihin ja voimattomuuteen, että söi masennuslääkettä kaksi kuukautta, muttei saanut siitä apua.

– En ole hautonut itsemurhaa, eikä minulla ole ollut vaikeuksia tehdä asioita. Menin mielelläni töihin, enkä kokenut olevani masentunut tai uupunut.

Sanna Ketola
Masennuslääkkeiden määrääminen on Sanna Ketolan mielestä helpoin tie. – Olen sitä mieltä, että masennuslääke-lobbarit osaavat asiansa paljon paremmin kuin raudanpuutetta tutkivat ihmiset. Kuva: Paula Collin / Yle

Kesällä hän liittyi Facebookissa Raudanpuute-ryhmään, jossa ihmiset kirjoittivat ferritiinin eli varastoraudan mittaamisesta. Ketola päätti pyytää työterveydessä ferritiinin mittausta.

– Työterveyslääkäri oli nolona, että raudanpuutetta ei aikaisemmin epäilty.

Ketolan ferritiini-arvo oli 17 mikrogrammaa.

Ferritiinin ja hemoglobiinin viitearvot vaihtelevat laborioittain. Esimerkiksi Mehiläisessä viestitään, että ferritiinin normaali tavoitearvo on yli 20–30 mikrogrammaa litraa kohti. Sen sijaan hemoglobiini on normaalilla tasolla, jos se on naisilla yli 117 grammaa litrassa ja miehillä yli 134.

Suomalaisista naisista noin 10 prosentilla raudanpuute

Mehiläisen laboratoriosektorin johtaja ja Helsingin yliopiston dosentti Kristina Hotakainen ei kommentoi yksittäistapausta, mutta kertoo kasvissyöjien, paljon liikkuvien, raskaana olevien sekä runsaista kuukautisista kärsivien naisten olevan riskiryhmässä raudanpuutteen suhteen.

Maailmanlaajuisesti arviolta lähes 40 prosentilla naisista on jossain elämänsä varrella raudanpuuteanemia. Kehitysmaissa heikko ravitsemus ja yleiset infektiotaudit tekevät raudanpuutteesta tavallisen. Suomalaisista nuorista naisista arviolta noin 10 prosentilla on raudanpuute.

Toiset voivat olla henkihieverissä ja toisilla oireita ei niin vahvasti näy.

YTHS:n yleislääketieteen erikoislääkäri Tiina Vuorio

– Jos on väsynyt ja uupunut, ei jaksa kiivetä rappusia ja nukkuu huonosti. Kaikki nämä oireet johtavat siihen, että pitää selvittää mahdollinen anemia, Hotakainen sanoo.

YTHS:n yleislääketieteen erikoislääkäri Tiina Vuorio kertoo, että raudanpuutteen oireita, kuten väsymystä, voi olla vaikeaa todentaa juuri raudanpuutteeseen liittyväksi. Samoja oireita voi olla esimerkiksi uupumuksessa.

– Eri ihmiset kokevat sen eri tavalla. Toiset voivat olla henkihieverissä ja toisilla oireita ei niin vahvasti näy. Raudanpuutteen taustalta myös löytyy erilaisia tekijöitä.

Raudanpuute ilman anemiaa jakaa mielipiteet

Tampereen yliopistollisen sairaalan veritautien osastonylilääkäri Marjatta Sinisalon mukaan raudanpuute ilmenee yleensä anemiana, jonka yleisin syy on raudan menetys verenvuodon vuoksi. Anemiassa hemoglobiini on viitearvoa alhaisempi.

Sen sijaan raudanpuute ilman anemiaa on tilanne, jossa hemoglobiini on vielä normaalirajoissa, mutta ferritiini on jo alhainen. Tutkijat ovat erimielisiä siitä, voiko raudanpuutetta olla ilman anemiaa. Sinisalon mukaan voi joissain tapauksissa olla. Raudanpuute johtaa ennemmin tai myöhemmin anemiaan.

Raudanpuute ilman anemiaa voi Sinisalon mukaan liittyä harvinaiseen verisairauteen nimeltä polysytemia vera, jossa elimistö muodostaa liikaa punasoluja ja elimistön rautaa kuluu. Näille potilaille ei kuitenkaan saa antaa rautaa, sillä raudanpuute hillitsee liiallista punasolumuodostusta.

– Verenkuvalla ja ferritiinimäärityksellä näkee, onko kyse liiallisesta punasolumuodostuksesta vai raudanpuuteanemiasta.

Sinisalon mukaan raudanpuute ei ole Suomessa yleistynyt. Ravinnosta saadaan nykyään yleensä riittävästi rautaa.

– Elintapa- ja elintasosairaudesta ei ole kyse.

Ferritiinin mittausta pitää erikseen vaatia

Sanna Ketola ihmettelee sitä tapaa, miten häneen suhtauduttiin ferritiiniä mitattaessa.

– Minulle sanottiin, että ”sinultakin otetaan ferritiini, kun se on muoti-ilmiö.” Onneksi työterveyslääkäri ja toinen lääkäri olivat sitä mieltä, että minulla on raudanpuute.

Mehiläisen laboratoriosektorin johtaja Kristiina Hotakainen pitää ferritiinin mittausta järkevänä, jos epäilee raudanpuutetta täi kärsii anemiasta. On haitallista, jos raudanpuutetta ei tutkita ajoissa.

Jos potilaalla on huoli arvosta, potilasta pitää kuulla. Etsin silti lääketieteelliset perusteet.

YTHS:n yleislääketieteen erikoislääkäri Tiina Vuorio

– Ferritiini ei ole humpuukia, vaan se on asiallinen mittari. Ferritiiniarvon tulkinnassakin on kuitenkin muistettava poikkeustilanteet, joissa arvo ei kerro rautavarastoista.

Hotakaisen mukaan esimerkiksi tulehdustiloissa ferritiiniarvo kasvaa, vaikka elimistössä samanaikaisesti olisikin raudanpuute. Näissä tilanteissa on tehtävä lisätutkimuksia.

Nuoret naiset mittauttavat

YTHS:n yleislääketieteen erikoislääkäriTiina Vuorion mukaan hoitosuosituksessa ferritiinin mittausta suositellaan vasta sitten, jos potilaalla on todettu anemia eli ei ensivaiheessa.

– Jos potilaalla on huoli arvosta, potilasta pitää kuulla. Etsin silti lääketieteelliset perusteet. Ensin pitää kuitenkin kartoittaa tilanne.

Vuorio kertoo, että ferritiinin haluavat mitata usein potilaat, jotka ovat suhteellisen terveitä, nuoria naisia ja käyttävät sosiaalista mediaa.

– Kun olen kysynyt, miksi haluaisit mitata ferritiinin, on ollut usein kokemuksia potilastarinoista, joissa raudanpuute on ollut taustalla. Kyllä tällainen on lisääntynyt.

Tampereen yliopistollisen sairaalan veritautien osastonylilääkäri Marjatta Sinisalo painottaa, että raudanpuutetta ei kannata diagnosoida omin päin ilman lääkärin arviota. Raudanpuutteen syy on aina selvitettävä.

– Jos on raudanpuuteanemia, se hoidetaan yleensä suun kautta annettavalla raudalla. Joskus rautaa joudutaan esimerkiksi suolistosairauksissa antamaan suoraan suoneen. Jos vaihtoehtona on antaa punasoluja tai rautaa, on rauta parempi vaihtoehto.

Olo nyt parempi

Kun raudanpuute todetaan, Mehiläisen Kristina Hotakaisen mukaan rautatabletteja suositellaan yleensä 100 milligrammaa kahdesti päivässä kuukausien ajan. Yleensä anemia korjaantuu 4–6 viikossa, ja rautavarastot täyttyvät 4–6 kuukaudessa.

Sanna Ketola on syönyt nyt viisi viikkoa tablettina rautaa. Ferritiinin mittauksen jälkeen häneltä löytyi myös D-vitamiinin ja foolihapon puute.

Ketola on huomannut, ettei hän enää hengästy niin kuin vielä kuukausia sitten. Myös mustelmat ovat poistuneet, iho on parantunut ja kynnet ovat vahvistuneet. Hänellä ei ole enää kylmä, eivätkä nivelet särje. Myös kovat migreenit ovat jääneet pois ja hän pystyy käymään lenkillä. Hän aikoo jatkaa raudan syömistä.

Sanna Ketola
Sanna Ketola on nyt helpottunut, että syy jatkuvaan kipeyteen, väsymykseen ja muihin oheisoireisiin löytyi. – Toisaalta minua harmittaa se, että olen käynyt niin paljon lääkärillä. Kuva: Paula Collin / Yle

Myös Ketolan lapsella todettiin raudanpuute jo 2-vuotiaana ja Ketola arvelee sen johtuvan hänen omasta raudanpuutteestaan. Ketola on huomannut, että yllättävän moni kamppailee samankaltaisten asioiden äärellä.

– Minulla oli kova tarve selvittää asia. Helposti ihminen leimataan, kun mitään ei löydy.

Lue myös:

Anemialääkkeen havaittiin myös alentavan painoa – tutkijan mukaan on mullistavaa, että laihtuminen saadaan aikaan yhdellä suun kautta otettavalla pillerillä

Kun tamponi täyttyy hetkessä ja loma pitää suunnitella kuukautisten mukaan, runsaaseen vuotoon kannattaa hakea apua

Jutussa on asiantuntijoiden lisäksi lähteinä Suomen Lääkärilehti, Duodecim, Mehiläinen, Potilaan Lääkärilehti sekä Timo Takalan väitöskirja Soluble transferrin receptor

Suosittelemme