Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kuolemanvaarallinen protesti metsähakkuita ja ruskohiiltä vastaan – Saksassa poliisi yrittää karkottaa puumajoihin linnoittautuneet ympäristöaktivistit

Suomalaisille 200 hehtaarin metsäalueen kaataminen ei tunnu kovin kummoiselta. Saksassa se on kuitenkin noussut ilmastomuutoksen vastaisen taistelun symboliksi.

Maja puussa.
Ympäristöaktivistit ovat rakentaneet noin 50 puumajaa. Poliisi on ehtinyt purkaa noin puolet niistä. Kuva: Uwe Tautenhahn
Dan Ekholm
Avaa Yle-sovelluksessa

HAMBACHER FORST Noin 40 kilometriä Kölnistä länteen iso joukko ympäristöaktivisteja ja vielä suurempi joukko poliiseja on kokoontunut keskelle metsää. Hakkuita vastustavat ympäristöaktivistit ovat rakentaneet noin 50 puumajaa estääkseen puiden kaatamista.

Energiayhtiö RWE haluaa aloittaa Hambacher Forstin metsän hakkaamisen lokakuun alusta, jotta metsän vieressä olevaa avolouhosta voitaisiin laajentaa. Nykyinen avolouhos on jättimäinen 85 neliökilometrin kokoinen kraatteri, eli pinta-alaltaan lähes Pietarsaaren kokoinen alue.

Mux on nuori nainen, joka asuu puumajassa. Hän ei halua kertoa koko nimeään, eikä tarkentaa, kuinka kauan hän on oleskellut Hambacher Forstissa. Hän sanoo kuitenkin olleensa metsässä kaikki vuodenajat.

– Tulin tänne taistelemaan ilmasto-oikeuksien puolesta, Mux sanoo.

Mux
Mux on asunut metsässä jo jonkin aikaa muiden aktivistien kanssa. Hän sanoo taistelevansa ilmaston puolesta. Kuva: Uwe Tautenhahn

Mux sanoo, että metsän vieressä oleva avolouhos on yksi Saksan suurimmista hiilidioksidipäästöjen lähteistä.

– Avolouhoksen laajentaminen, ruskohiilen louhiminen ja sähkön tuottaminen sillä on suuri synti ilmastoa vastaan. Sitä vastustamme, hän sanoo.

Ennen haastattelua hän pyytää muita aktivisteja seuraamaan poliisin liikkeitä, jotta hän pystyisi keskittymään haastatteluun. Hän aikoo kiivetä puumajaansa, jos poliisi tulee. Hänen majansa on noin 10 metrin korkeudella.

Hänellä on vuoristokiipeilyköysiä, jolla hän pystyy nostamaan itsensä majaan.

Mux sanoo, että eteläisissä maissa ihmisiä kuolee jo ilmastomuutoksen seurauksena.

– Sen takia on äärimmäisen tärkeää, että pysäytämme ilmastomuutoksen etenemistä.

Saksalainen toimittaja kuoli pudottuaan puusta

Metsässä on paikalla satoja poliiseja. Poliisi on viime viikon torstaista lähtien yrittänyt häätää aktivisteja. Puolet puumajoista on jo purettu, ja poliisien ja aktivistien välillä on ollut yhteenottoja.

Ylen vierailun aikana keskiviikkona metsässä tapahtuu vakava onnettomuus. Saksalainen toimittaja-kuvaaja, joka on seurannut metsäaktivisteja pidempään, putoaa puusta 15 metrin korkeudelta.

Ambulanssi on jo valmiiksi paikalla, mutta lääkintämiehet eivät kykene pelastamaan häntä. Mies kuolee.

Poliiseja ja ambulanssihenkilökunta auttavat metsässä loukkaantunutta
Ambulanssihenkilökunta ja poliisit yrittivät auttaa korkealta pudonnutta saksalaistoimittajaa. Kuva: Dan Ekholm / Yle

Aktivistit huutavat ja kiroilevat poliisille. Nuori vaaleatukkainen mies kiipeää vapaaehtoisesti alas. Hän itkee ja tärisee järkytyksestä. Mies sanoo, että hän näki koko tapahtuman. Toimittajan kameran muistikortti oli täynnä ja hän halusi laskea muistikorttinsa köydellä alas. Juuri silloin lauta, jonka päälle hän astui, katkesi.

Onnettomuuden vuoksi poliisin tiedottajan haastattelu peruuntuu. Nordrhein-Westfalenin osavaltion poliitikot päättävät myöhemmin illalla, että aktivistien karkottaminen metsästä keskeytetään väliaikaisesti kuolemantapauksen takia.

Saksa teki täyskäännöksen energiapolitiikassa

Saksa on päättänyt energiapolitiikan muutoksesta tai täyskäännöksestä – Energiewendestä. Vuoteen 2050 mennessä 80 prosenttia energiasta pitäisi olla peräisin uusiutuvista lähteistä.

Jo vuonna 2023 Saksa luopuu ydinvoimasta. Sen jälkeen yritetään asteittain päästä eroon rusko- ja kivihiilestä.

– Nykyisin noin 30 prosenttia sähköenergiasta tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä, energiatalouden professori Claudia Kemfert Saksan taloustutkimuslaitoksesta DIW:stä sanoo Ylen haastattelussa.

Energiatalouden professori Claudia Kemfert
Energiatalouden professori Claudia Kemfert kertoo, että Saksa luopuu ensin ydinvoimasta. Sen jälkeen yritetään vähentää rusko- ja kivihiilen käyttämistä sähköntuotannossa. Kuva: Uwe Tautenhahn

Kemfert sanoo, että uusiutuvaan energiaan siirtymisessä liikenne ja talojen lämmitys laahaavat perässä. Bensiiniä ja lämmitysöljyä kuluu yhä paljon.

Yli 40 prosenttia sähköenergiasta tuotetaan hiilellä, joka ei sovi energiapolitiikan suureen muutokseen. Sen takia puhutaan siitä, miten hiilestä päästäisiin eroon, Kemfert kertoo.

– Sähköenergiasta 20 prosenttia tulee ruskohiilestä, joka löytyy paljon Saksan maaperästä. Osa kivihiilestä tuodaan sen sijaan maahan muualta.

– Meidän täytyy päästä eroon hiilestä, jotta pystyisimme pitämään ilmastotavoitteista kiinni, professori Kemfert sanoo.

Hänen mielestään Hambachin avolouhoksen laajentaminen metsäalueelle on turhaa.

Hambachin avolouhos
Hambachin avolouhos on pinta-alaltaan noin 85 neliökilometriä. Nyt sitä halutaan laajentaa metsäalueelle. Kuva: Uwe Tautenhahn

– Koska luovumme hiilestä, voitaisiin luopua näistä metsähakkuista, kun lopetetaan tehottomia hiilivoimalaitoksia. Se koskee nimenomaan tätä aluetta, Kemfert sanoo.

Poliisi pysäytti mielenosoittajat

Hambacher Forstin metsässä jännitys tiivistyy. Viime sunnuntaina alueelle saapui poliisin mukaan 4 000 mielenosoittajaa. He toivat mukanaan taimia ja halusivat päästä metsään, mutta poliisi pysäytti heidät.

Puumajoissa asuvat aktivistit ovat aikaisemmin saaneet ruokaa, juomia ja rakennusmateriaaleja ulkopuolelta, mutta nyt he ovat eristyksissä.

Muita aktivisteja.
Ympäristöaktivistit eivät aio luovuttaa. Kuva: Uwe Tautenhahn

Mux ja hänen ystävänsä aikovat vielä taistella Hambacher Forstin metsän puolesta.

– Nuoret ihmiset tietävät, että kyseessä on heidän tulevaisuutensa. Nuoret joutuvat kärsimään enemmän ilmastokatastrofista kuin vanhemmat ihmiset. Tulevaisuudessa näemme lisää ilmastomuutoksen seurauksia. Viime kesän kuivuus ja Pohjois-Euroopan metsäpalot ovat esimerkki tästä, Mux sanoo.

Suosittelemme sinulle