"Elämäni olisi tavattoman paljon köyhempää, siis en tarkota rahallista köyhyyttä, tavattoman paljon köyhempää, kyl se mun elämäni sisältöä on paljon, ihan välttämättömyys."
Näin vastasi yksi haastatelluista kansalaisopisto-opintojen merkitystä selvittäneessä tutkimuksessa. Opintoja kuvailtiin muutenkin sellaisille laatusanoilla ja vertauksilla, että kansalaisopistoilla on selvästi vakaa paikka opiskelijoiden sydämessä.
Heitä on 650 000. Viidennes Suomen naisista ja kymmenesosa miehistä hakee 183 kansalaisopistosta tietoja ja taitoja, ja ohessa näyttää tulevan paljon muutakin.
Henkireikä, toinen koti, piristysruiske, virkistäytymispaikka, viikon kohokohta, omaa aikaa, vastapaino, varaventtiili, pelastusrengas, voisilmä, keidas, taukopaikka, motivoija, luovuuden lähde, ikkuna, väylä, tuki.
Kaikki nämä ovat aitoja poimintoja haastatteluista. Ja kun joku kutsui opintojaan "pakkopullaksi, jota on mukava syödä", sitäkään ei voine pitää pelkästään negatiivisena kommenttina.
Tutkimuksen tekijä, Itä-Suomen yliopiston aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen toppuuttelee hieman. On hyvä muistaa, että verkkokyselyn vastaajat ovat kansalaisopiston vakioasiakkaita, hän sanoo.
Heille opisto on tarjonnut positiivisia kokemuksia, jotka saavat myös palaamaan uusille kursseille. Ensimmäistä kurssiaan opiskelevilla vertaukset voisivat ehkä olla hieman toisenlaisia, Manninen arvelee.
Kansalaisopisto koukuttaa
Verkkokyselyn 5 214 ja teemahaastattelujen 29 vastaajaa olivat osallistuneet kansalaisopistojen kursseille elämässään vähintään kolmena vuonna. Poikkeuksia he eivät silti olleet, sillä koukuttuminen kansalaisopistoon on tuiki tavallista.
Esimerkiksi Joensuun seudun kansalaisopistossa viime syksyn kurssilaisista vain yhdeksän prosenttia oli aivan uusia tulokkaita.
Tutkimukseen valitut ovat iältään, sukupuoleltaan ja koulutustaustaltaan hyvin edustava otos kansalaisopistojen opiskelijoista, Manninen kertoo.
Kalliolan kansalaisopistossa Helsingissä kreikan kielen alkeita opiskelevalle Anne Mikkoselle kansalaisopistokurssi on elämän ensimmäinen.
– Rakastan Kreikkaa, ja vierailen siellä joka kesä. Haluan oppia puhumaan sujuvaa kreikkaa. Kursseja ei ole hirveästi ollut, ja aina jos olen bongannut sellaisen jostakin, niin se on ollut heti täynnä, Mikkonen kertoo.
Hän kertoo, että työ ja ammattiopinnot pitävät hänet kiireisenä, mutta jos aikaa olisi, monenlaiset kurssit kiinnostaisivat. Oppiminen ja uusien asioiden kohtaaminen antavat perspektiiviä elämään ja tekevät ihmisestä paremman, Mikkonen uskoo.
Vastapäätä kreikan aakkosia tapailee Lea Ahlstedt. Hän on aiemmin opiskellut kansalaisopistossa ensiaputaitoja ja puutöitä. Kreikankurssilla hänellä on konkreettinen tavoite.
– Minulla on sukulaisia Kreikassa. Käyn vuosittain siellä. Nuoriso puhuu englantia, mutta vanhempi väki ei puhu kuin kreikkaa. Haluan päästä kontaktiin myös heidän kanssaan.
Toinenkin syy kreikanopintojen aloittamiseen oli.
– Uteliaisuus. Halusin testata, vieläkö oppii. Opiskeluaikana se oli ihan luontevaa, mutta kun on ollut pitkä paussi, on kiva kokeilla, tarttuuko sinne kaaliin mitään.
Kalliolan kreikanluokassa istuu myös todellinen kansalaisopistokonkari – ellei iältään, niin opinnoiltaan. Ja kreikan, vanhan sivistyskielen, oppiminen kuuluu tietysti yleissivistykseen, Anna Muurinen virnistää.
– Mä olen just niitä, jotka opiskelevat koko ajan ja vähän kaikkea. Kaikkein mieluiten kädentaitoja, mutta kyllä kieletkin menevät, Muurinen kertoo.
Hän on opiskellut muun muassa kehräystä ja karstausta. Ruotsin keskusteluryhmät ovat olleet tosi hyviä, hän sanoo. Ennen kreikkaa hän opiskeli portugalia.
– Mitä kaikkea hauskaa ihminen vain keksii. Ja sehän keksii!
Kun oppii ymmärtämään eri asioita, elämänlaatu ilman muuta paranee, Muurinen sanoo.
– Niin kauan ihminen on onnellinen, kun on kiinnostunut kaikesta. Siinä kai se.
Haastattelut tukivat verkkokyselyä
Mikkonen, Ahlstedt ja Muurinen tulevat summanneeksi varsin hyvin asiat, jotka nousivat myös tutkimuksessa kärkeen.
Itseluottamus, onni, yhteenkuuluvuuden tunne – miten moisia arvoja voi haarukoida luvuilla? Miten ihmiset kertoivat esimerkiksi onnellisuuden lisääntymisestä?
– Heille esitettiin väittämiä, joihin he vastasivat joko "paljon", ”melko paljon", "vähän” , "ei lainkaan" tai ”en osaa sanoa”. Niistä pystyy laskemaan tiettyjä prosenttilukuja siitä, kuinka moni tunnistaa, että tällaista muutosta olisi tapahtunut. Haastatteluissa ihan samat asiat tulivat esille omin sanoin, Jyri Manninen kertoo.
Tutkimuksessa kysyttiin myös, oliko kansalaisopisto-opinnoista ollut taloudellista hyötyä, suoraa tai epäsuoraa. Hieman yli puolet kertoi työtehonsa parantuneen, ja viidenneksellä uudet taidot ja tiedot olivat lisänneet mahdollisuuksia tulojen parantamiseen.
Neljällä kymmenestä säästyy rahaa, koska he ovat oppineet tekemään lahjoja itse. Runsas kolmannes säästää uusien kokkaus- ja remonttitaitojen ansiosta.
– Aika monet mainitsivat, että ovat pystyneet myymään tekemiään tuotteita. Jos vaikka kansalaisopiston korukivikurssilla oppii korukivien tekotaidon, niitä voi tehdä harrastuksena ja myydä ihan vaikka pienimuotoisen yrityksen kautta, Jyri Manninen kertoo.
Kansalaisopistossa tuntuu lisääntyvän into myös vapaaehtoistyöhön. Lähes puolet vastaajista kertoi, että heidän kiinnostuksensa vapaaehtoistoimintaan on kasvanut, ja viidennes kertoi ryhtyneensä auttamaan järjestöjen rahankeruussa.
Kansalaisopistot itse saavat rahoituksensa kunnilta, valtioilta ja opiskelijoilta kurssimaksuina. Yhteiskunta on myös saamapuolella, kun kansalaisopistolaiset käyvät jumpassa ja mielenterveys voi hyvin.
– Sosiaali- ja terveysmenot ovat selvästi pienempiä tällä porukalla. Kansalaisopistojen opiskelijat ovat hyvin monella eri mittarilla arvioituna parempivointisia kuin ne, jotka eivät opiskele, Manninen kertoo.
Kurssimaksujen nousu voi olla kynnys
Yhteiskunnalliset hyödyt olisivat tietysti vielä suuremmat, jos mukaan saataisiin edes osa niistä 90 prosentista miehiä ja 80 prosentista naisia, jotka eivät kansalaisopistoissa käy, Manninen tuumii.
Toisaalta yhteiskuntakin voisi tukea hyvinvointia edistävää toimintaa nykyistä paremmin. Manninen arvostelee vapaan sivistystyön resurssien leikkauksia.
– On jouduttu pienentämään kurssitarjontaa, lyhentämään kursseja ja nostamaan kurssimaksuja. Se karsii osallistujia, jotka eivät pysty maksamaan nousseita maksuja.
He eivät saa niitä hyötyjä, joita kursseilla selvästi syntyy ja jotka olisivat erityisen tärkeitä esimerkiksi työttömille ja työttömyyden uhkaamille, Manninen suree.
Vaikka kansalaisopistolaiset vaikuttavat monella tavoin yhtenäiseltä joukolta, erojakin on. Jyri Manninen on tutkimuksessaan todennut heidän jakautuvan neljään ryhmään sen perusteella, mikä heitä kansalaisopistoon vetää.
Kieltenopiskelijoilla
painottuu päämäärä. He haluavat parantaa kielitaitoaan, ja tavoitteena ovat työssä tai esimerkiksi matkailijana saadut uudet mahdollisuudet. Muille kursseille he eivät useinkaan hakeudu.
Harrastajat
poimivat tarjonnasta monenlaisia kursseja. Kansalaisopisto on heille paikka, jossa he voivat harrastaa.
Suurhyötyjät
valitsevat niin ikään paljon ja monenlaisia kursseja. He kokevat opiskelun hyvin hyödylliseksi.
Voimautujat
opiskelevat paljon ja monenlaista ja kokevat hyötyvänsä opista, mutta heille kansalaisopistoilla on merkitystä myös apuna, kun elämä tuntuu vaikealta.
Entä professori itse? Tutkiiko hän vain, vai onko hänkin kansalaisopistolainen?
– Joo, olen. Aika kauan sitten suoritin saaristolaivurikurssin. Olen myös opiskellut yhden viikonlopun myönteistä ajattelua, ja viimeksi täällä Joensuussa luovaa kirjoittamista parillakin kurssilla, kertoo Jyri Manninen.
Kirjoittajakurssit antoivat uutta näkökulmaa tutkijan kirjoitustyöhön. Ja vaikka ei ole venettä, on saaristolaivurin diplomi seinällä.
Kansalaisopiston aikuisopiskelijat luokkakuvassa – kansalaisopiston merkitys kuntalaisille ja kunnalle -tutkimuksen voi avata tästä linkistä.
Lue myös: Opinnot ilman tutkintoa eivät ole vain "pehmeää höpönhöpöä" – kansalaisopistoilla on myös rahalla mitattavaa arvoa