Golfin entinen maailmanlistan ykkösmies Tiger Woods on todella lähellä ensimmäistä voittoaan viiteen vuoteen. Woods pelasi PGA-kiertueen kauden päätöskilpailun kolmannen kierroksen tulokseen viisi alle parin ja johtaa kilpailua tuloksella 12 alle parin, kun jäljellä on yksi kierros.
Sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa päättyneellä kolmannella kierroksella Woods nykäisi kolmen lyönnin eron Englannin Justin Roseen, joka oli ennen kierrosta tasatuloksessa yhdysvaltalaisen Woodsin kanssa. Pohjois-Irlannin Rory McIlroy nousi Rosen rinnalle tulokseen yhdeksän alle parin.
– Sain hyvän alun ja tein joitakin kivoja putteja. Haluaisin voittaa tämän kilpailun. Minulla on kolmen lyönnin johto, mutta takana on hyvin pelanneita kavereita. Saa nähdä, mitä huomenna tapahtuu, Woods tuumi.
Woods, 42, on tehnyt tällä kaudella vahvan paluun ja parantanut suorituksiaan koko kauden ajan. Heinäkuussa hän johti British Openia päätöskierroksella, kunnes ote kirposi. Nyt hän jahtaa uransa 80. PGA-voittoaan. Kaikkien aikojen ennätysmies Sam Sneadilla niitä on 82.
Viisi vuotta sitten edellisen kerran voittaneen Woodsin ura on ollut viime vuosina vaakalaudalla selkävaivojen vuoksi. Woods ei pystynyt pelaamaan, ja hänellä riitti myös henkilökohtaisia ongelmia. Viime vuonna poliisi pidätti Woodsin sen jälkeen, kun virkavalta tavoitti sekavan huippugolfarin tämän autosta.
Nyt vahvan paluun alleviivaaminen on yhtä kierrosta vaille valmis.
– Yksinkertainen matematiikka sanoo, että jos pelaan puhtaan kierroksen (par 70), takana olevien täytyy käyttää 67 lyöntiä. Sitten tulisi uusinta, Woods sanoi.
– Tilanne auttaa minua. Minun ei tarvitse pelata 63 tai 64 lyönnin kierrosta. Siinä on iso ero, kolmannen kierroksen tuloksella 65 pelannut Woods jutteli.
McIlroy käytti kolmanteen kierrokseen 66 ja Rose 68 lyöntiä.
Lue myös:
Mikko Korhosella huippukierros – "Kärsivällisyys oli päivän sana"