Kesäaika vai talviaika? Perusteet kumman tahansa valinnalle ovat hyvät, ja ainakin viisareitten siirtely loppuu.
Talviajan valitsemisen takaa löytyy enemmän jo tehtyä tieteellistä tutkimusta. Kesäajan valintaa perustellaan muun muassa normityötä tekevän mahdollisuudella nauttia valoisammista illoista ja harrastaa liikuntaa.
Ylen aamu-tv:n vieraana ollut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen perustelee talviajan valitsemista hyvinvoinnilla ja terveydellä ja sitä tukevilla lääketieteellisillä näytöillä.
– Siitä löytyy tutkimusta, mitä aikavyöhykkeen sisällä tapahtuu. Jos valoa on enemmän iltapainotteisesti, niin ihmisen sisäisen kellon toiminta alkaa jätättää yhä enemmän, Partonen kertoo.
Hänen mukaansa se tarkoittaa sitä, että ihmisten päivärytmi myöhentyy. Se taas vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin muun muassa nukkumisen ja nälän kautta.
Partonen perustelee kesäajan huonoutta myös siitä saaduilla kokemuksilla. Sitä on kokeiltu muun muassa Irlannissa, Portugalissa ja Venäjällä.
– Ihmiset eivät pitäneet siitä. Talvesta tuli hyvin rasittava.
Kesäajan valintaa puolustava Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson nostaa liikunnan ja liikkumisen määrän kantansa perusteeksi.
– Toki siellä on monta syytä, mutta ulkoilun näkövinkkelistä meidän kannattaisi siirtyä kesäaikaan. Niitten kahdeksasta neljään työntekijöiden näkövinkkelistä meidän kannattaisi siirtyä kesäaikaan. Olisi keväällä ja syksyisin enemmän aikaa ulkoilla, Eki Karlsson selittää.
Hän laskee, että hämärän vähentyminen illoista saattaa vähentää liikkumista hyvin merkittävästi.
– On tärkeää, että ihmiset pääsisivät ulkoilemaan valoisassa, 16–20 välillä. Jo yhden prosentin muutos siinä tekisi kuusi miljoonaa ulkoilukertaa vähemmän [vuodessa], Karlson huomauttaa.
Karlssonin mukaan liikunta on merkittävä asia esimerkiksi diabeteksen vastaisessa taistelussa.
Suomessa Talvi- ja kesäaikaan päätettiin siirtyä vuonna 1981.
Lue lisää:
Valtaosa ei enää halua siirrellä viisareita
Komission ehdotus kellonaikojen muuttamisen lopettamisesta
EU-komissiolta esitys kellojen siirtelystä luopumista – "Kansa haluaa tätä, me teemme sen"
EU-komissio antoi esityksensä kesäajasta: kellojen siirtely voi loppua jo ensi vuonna
Nyt se varmistui: Komissio ehdottaa, että kesäaikajärjestelystä luovuttava
Euroopan parlamentti ei innostunutkaan kesäajasta luopumisesta