Maatalousyrittäjä Tuomas Känsälä valmistautuu lähtemään pellolle paalaamaan rehua. Känsälä nousee vähän väliä traktorin nuppiin, kantaa konehallissa muovikäärerullia ja asentaa paalausverkkoa traktorin perässä olevaan telineeseen. Paalaaminen on yksi maatalousyrittäjän rutiinitöistä.
– Paalaan kauden aikana vähän yli 6 000 paalia. Kyllä niitä jokunen tulee pyöriteltyä, naurahtaa Känsälä.
Tällä kertaa paalausverkkoon on kiinnitetty kymmenen metrin välein digitaalisia tunnistetarroja, traktoriin on asennettu antenni ja kopissa on tietokone.
Känsälän tila on mukana Hämeen ammattikorkeakoulun hankkeessa. Siinä kehitetään tekniikkaa, jossa paaleihin liitetään RFID-tunniste. Paaliin kiinnitettävä tunnistetarra käyttää samaa tekniikkaa kuin esimerkiksi työpaikan oven sähkölukon avaava tunnistelätkä.
– Paalit tekevät digiloikan, kuvaa projektipäällikkö Ilpo Pölönen.
Tunnisteen avulla jokaiseen paaliin voidaan liittää kyseistä paalia koskevat tiedot: lämpötila, kosteus tai esimerkiksi tarkka paikka, mistä kohtaa peltoa paalin sisältö on kerätty.
– Suurin hyöty mielestäni tulee kirjanpidon puolelta. Minun on tiedettävä, mikä rehuerä on milloinkin syötössä. Sitten tätäkään ei tarvitse käsin tehdä, vaan se tapahtuisi automaattisesti, selittää pälkäneläisen Aapis-Maito Oy:n toimitusjohtaja, maatalousyrittäjä Tuomas Känsälä.
Vähemmän paperitöitä
Paalien digitalisoiminen vähentää maatilan paperityötä ja auttaa laadunvalvonnassa, sillä rehupaalit pilaantuvat herkästi.
Kyseessä on EIP-innovaatiohanke (maaseutu.fi), jossa on aina oltava mukana alkutuottajia. Hankkeessa on edettävä heidän tarpeidensa mukaisesti. Hämeen ammattikorkeakoulun ja Luonnonvarakeskuksen lisäksi mukana onkin kolme paaleja tekevää karjatilaa: kaksi Hämeenlinnan Lammilta ja yksi Pälkäneeltä.
– Koko ajan kysytään viljelijöiltä, mihin suuntaan tätä on kehitettävä, kertoo Ilpo Pölönen.
Kerätty data tallentuu verkon pilvipalveluun. Paalien tiedot näkyvät satelliittikartalla. Jatkossa tilallinen voi omasta puhelimestaan tarkistaa, minkälaisia paaleja on jäljellä ja missä ne sijaitsevat.
– Ruutupaperiin koskematta syntyy pilvipalveluun automaattisesti paalivarasto.
Ensimmäinen laatuaan Suomessa
Hämeen ammattikorkeakoulun Digipaali-hanke on työryhmän mukaan Suomessa ensimmäinen laatuaan. Paalien varustaminen digitaalisella tunnisteella ja datan levittäminen pilvipalveluun on maailmanlaajuisestikin varsin ainutlaatuista, uskoo työryhmä.
Projektissa mukana oleva yliopettaja Katariina Penttilä tarkkailee paalausverkon asentamista traktorin takaosaan.
– Tiedossani ei ole vastaavaa. Läheltä liippaavia kokonaisuuksia on olemassa, mutta näin pitkällä ei muualla olla. Näin yksilöllistä paalien tunnistusta ei ole maatalouteen ainakaan Suomessa tuotu, Penttilä kertoo.
Maailmalla tunnetaan joitakin järjestelmiä, joissa paaleihin kiinnitetään tietolähteitä ja niitä voidaan sieltä lukea.
– Tässä meidän järjestelmässämme tieto syntyy automaattisesti, menee sinne pilvipalvelimelle, lisää Pölönen.
Paaliin voidaan myös liittää esimerkiksi kyseisen peltolohkon viljelyhistoria, maalaji, lannoitustiedot, viljavuusanalyysitiedot ja edellisten vuosien satotasot.
Digitaalisuus vähentää hävikkiä
Digipaali-hankkeen tavoitteena on rehujen kohdistaminen parhaan mahdollisen tuoton saamiseksi ja hävikin pienentämiseksi. Järjestelmä mahdollistaa, että rehut voidaan käyttää aiempaa tehokkaammin hyväksi.
Digitaalisen paalivaraston toivotaan myös tehostavan kääremuovien kierrätystä, kun jatkossa tiedot käytetyn muovin määrästä löytyvät pilvipalvelusta.
Paalien siruttaminen RFID-tarroilla maksaa arviolta 50 senttiä per paali.
Maataloustekninen asiantuntija Antti Suokannas Luonnonvarakeskuksesta uskoo, että karja huomaa entistä tasalaatuisemman ravinnon.
– Kun on tarkka seuranta ja kontrolli rehun laadusta ja eläimet saavat hyvälaatuista rehua, ne syövät sitä mielellään ja tarpeeksi, hymyilee Suokannas.