Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Woodsin nousu takaisin huipulle on asiantuntijan mukaan suoranainen ihme – ”Hänen mentaaliset kykynsä ovat hämmästyttävät”

Tiger Woods on valtava tapaus golfille. 42-vuotiaan yhdysvaltalaisen ihmepaluu herättää kiinnostusta myös lajiharrastajien ulkopuolella.

Tiger Woods
Tiger Woods tuuletti vapautuneesti Atlantan PGA-kilpailun viimeisellä reiällä voittonsa varmistuttua. Hän kertoi, että itku oli tilanteessa lähellä. Kuva: Lehtikuva
Henriikka Hiilloskorpi
Avaa Yle-sovelluksessa

Viiteen yhdysvaltalaisgolfari Tiger Woodsin voitottomaan vuoteen mahtui muun muassa neljä selkäleikkausta ja useita siviilielämän sekoiluja.

Kaiken tämän jälkeen 42-vuotiaan Woodsin paluuta huipulle voidaan pitää jopa suoranaisena ihmeenä.

– Tiger oli riekaleina henkisesti ja fyysisesti. Hän ei ollut varma, että pystyykö edes yleensä ottaen pelaamaan, toteaa golftoimittaja Teemu Tyry.

Woodsin kausi on ollut nousujohteinen. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kausi huipentui Atlantan PGA-kilpailun voittoon.

– Tämä oli kuin kauniista sadusta, että tuli tällainen kruunu tälle kaudelle. Vaikutus on golfin kannalta valtava, Tyry sanoo.

Tyryn mukaan Woodsin menestys on niin suurta golfille, sillä tämä kiinnostaa henkilönä ihmisiä yli lajirajojen. Se näkyi muun muassa viikonlopun PGA-kilpailun katsojamäärissä.

– Woods luo kilpaurheiluun mielenkiintoa ja tuo ympäri maailman lisää harrastajia, Tyry tuumii.

Woods kävi taukonsa aikana jopa niin syvällä, että moni uskoi jo, että hänen uransa on ohi. Taustansa, nousuvoittoisen kauden ja nyt PGA-kilpailun voiton jälkeen Tyry uskoo, että nyt on enää harvoja asiantuntijoita, jotka eivät usko, että Woods voisi nousta jopa takaisin maailmanlistan kärkeen.

Tämän kauden nousu ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun Woods on venynyt uskomattomiin suorituksiin suuristakin vaikeuksista huolimatta. Vuoden 2008 Major-voittonsa mies otti täysin rikkinäisellä polvella. Sen jälkeen Woods oli kuusi kuukautta sairauslomalla.

– Hänen mentaaliset kykynsä ovat hämmästyttävät, Tyry toteaa.

Lue myös:

Tiger Woodsille ensimmäinen voitto yli viiteen vuoteen – "Minun oli vaikea olla itkemättä"

Suosittelemme