Terve vaan sinne vuoteen kaksi tuhatta ja sata. Mietin usein, millaista sinulla on siellä. Toivottavasti voit hyvin.
Toivon myös, että ymmärrät minua, vaikka teillä lienee ilmastopakolaisuuden vuoksi aika paljon uussuomalaisia siellä.
Itse asiassa olen aika varma, että osaat suomea. Luullakseni viimeisiä asioita, jotka maailman palot voivat viedä, on näiden jumalattomien jouhitukkien kolkko kieli ja korvenraivausvimma.
Viisaat sanovat, että jos emme muuta tapojamme ja hillitse hiilen pieremistä ilmakehään, pallo lämpenee kahdesta kolmeen astetta. Täällä missä paikka on pohjoista leveyttä, ilmasto lämpenee jopa viidestä kuuteen astetta.
Jos se minusta on kiinni, tukehdutte kuumaan.
Syön lihaa päivittäin, koska minä ja peräsuoleeni kehittyvät syöpäsolut pidämme siitä.
Mutta älä ymmärrä väärin, kannan kyllä huolta teistä. Se ei vain estä minua ajamasta isolla dieselautolla pohjoiseen taivaanrantaan. Syön lihaa päivittäin, koska minä ja peräsuoleeni kehittyvät syöpäsolut pidämme siitä.
Kalastan, metsästän ja keräilen, mutta pääosin ruoka tulee lautaselleni pellolta ja karjasuojista. Öljy tuo ne luokseni.
Se on taivaallisen helppoa elämää. Sellaista 2010-luvun elämän pitää olla: helppoa ja vaivatonta.
Voitko kuvitella, että vuonna 2018, kun tiedämme ilmastonmuutoksesta koko karmean totuuden, elämme niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ruotsissa pidettiin juuri vaalit. Ilmastonmuutoskärjellä vaaleihin syöksynyt Miljöpartiet sai neljän prosentin kannatuksen. Eläkeläisten veronalennusta ajaneet ja maahanmuuttoa suitsivat puolueet saivat yli puolet äänistä.
Ensi keväänä Suomen vaaleissa ilmasto voi saada vähän enemmän ääniä, mutta talouskasvupuolueet voittavat, sillä talouskasvuun me uskomme.
Talouskasvu on kuin heroiini, hetken autuus ja sitten pitää saada lisää.
Olemme kasvunarkomaaneja. Talouskasvu on kuin heroiini, hetken autuus ja sitten pitää saada lisää. Jos ei saa, kaikki on sekaisin. Toivon, että maailma olisi jo sinun aikana sen verran edennyt, että pidät meitä kaistapäinä.
Myös uskomme työntekoon on järkkymätön. Kaikkien pitää tehdä työtä, ihan kuinka älytöntä hommaa tahansa, kunhan ei jää kotiin miettimään vaihtoehtoja nykymenolle. Tiedä minkä vallankumouksen sohvallaan keksivät.
Moni urakoi itsensä uuvuksiin työssä, jonka suurin saavutus on maapallon pilaaminen. Kun tulee ansaittu loma, lennämme lepäämään niin kauas kuin kerosiinia riittää. Sellainen on mielekästä elämää.
Joko teidät muuten on kytketty koneeseen? Meitä ei ole vielä.
Eräs kuuluisa kirjailija Veikko Huovinen kirjoitti välikäsistä, että millaisia ne sellaiset on, ovatko kainalon alla olevat ylimääräiset viisottimet vai mitä.
Joko teillä on sellaiset? Nehän voisi vaikka biotaloustuotteista rakentaa ja asentaa piuhoilla teidän omaan hermostoon.
Kiinnostaisi tietää myös, joko siittäminen onnistuu netin kautta, vai vieläkö pitää vaivalloisesti kohdata ja toisen hikeä haistella?
Ei tarvitse vastata, sillä olen jo kuollut.
Meillä hallitus tykkää, että biotalous pelastaa ilmaston. Metsäteollisuus ja muutama muu apparaatti ovat niiden kanssa ihan samaa mieltä. Metsäpomot rakastavat luontoa vähän samaan tapaan kuin Suomi-mies perhettään. Rakkaus näytetään kirveellä.
Jos olen oikein ymmärtänyt, biotalous tarkoittaa suurin piirtein sitä, että hakkaamme metsämme selluksi, josta tehdään pakkauskartonkia, johon kuihtuneet malesialaislapset voivat pakata ne tavarat, jotka saimme halvalla nettikaupasta.
Olen kyllä saattanut ymmärtää väärinkin.
Kotini ikkunan alla virtaa Tornionjoki. Se on yksi Euroopan hienoimmista lohijoista keskustapuolueesta huolimatta.
Vieläköhän Tornionjoessa on lohta, tai vettä? Vai joko täällä liplattaa meri? Pitkä merisää näyttää Ajokseen korkeita vesiä.
Teillä ei taida olla enää lunta talvisin. Se on karmeaa. Lumeton Perämeren pohjukka olisi kaamosaikaan todellinen Anus Bothnica.
Mahtaa teidän metsäkin olla jo toisenmoinen. Joko kuuset ovat kuolleet? Entä joko tammenpojat tipauttelevat terhoja sakaalien niskaan?
Mustimpina hetkinä mietin, että olemme kuin viikon ikäiset koiranpennut tai kommunistit päivää ennen Neuvostoliiton romahdusta – silmät eivät ole vielä auenneet.
Joskus minua masentaa tämä nykymeno. Mustimpina hetkinä mietin, että olemme kuin viikon ikäiset koiranpennut tai kommunistit päivää ennen Neuvostoliiton romahdusta – silmät eivät ole vielä auenneet.
Eniten pelkään, että nauratte meille. Höhötätte yhtä hölmistyneinä kuin minä niille englantilaisille pojille, jotka lähtivät liput liehuen ensimmäiseen maailmansotaan vain siksi, että saisivat hetken päästä maata mätääntyneinä lihamyttyinä Sommen taisteluhaudoissa.
Kysyn heiltä, mitä hittoa te kuvittelitte.
Pekka Juntti
Kirjoittaja on Ruotsin Haaparannalla asuva, Lapissa työskentelevä palkittu toimittaja ja kolmen lapsen isä. Vapaa-aikanaan hän hortoilee pohjoisen talousmetsissä kädessään hinkki tai haulikko.