Nanna Susi pyörähtelee innoissaan keskellä näyttelysalia Salon taidemuseossa. Hän haluaa esitellä uutta kietaisuhamettaan, johon on printattu hänen maalauksiaan. Kankaasta voi tutkiskella Suden uran eri vaiheita. Hame on tarkoitus pukea päälle vasta näyttelyn avajaisissa.
Nyt ei tarvitse kuitenkaan tihrustaa hametta, sillä Nanna Suden koko ura on ripustettu taidemuseon seinille. Susi vakavoituu – tässä on hänen kolme vuosikymmentä kestänyt työrupeamansa. Näiltä seiniltä voi lukea, millainen oli nuori Nanna Susi, millaiset fiilikset olivat kymmenen vuotta sitten tai mikä on maailmankuva nyt.
Susi seisoo keskellä värien merta ja katselee lämmöllä maalauksia, jotka syntyivät uran alkutaipaleella.
– Näissä on mieletöntä heittäytymistä. Nämä pursuavat nuoruuden energiaa. Melkein sattuu, kun näistä huokuu niin voimakkaana elämän halu.
Seuraavassa näyttelysalissa värit ovat saaneet väistyä. Tummat ja hohtavat värit vallitsevat. Nyt ollaan syvissä vesissä.
– Pitäisiköhän tässä salissa jakaa masennuslääkkeitä, vitsailee Susi.
Nuoruusajan väriloiston rinnalla kymmenisen vuotta sitten syntyneet maalaukset huokuvat hiljaisuutta.
– Hiljaisuudessa kuulee eniten ääniä. Silloin aistii parhaiten omia tuntemuksiaan.
Tunteet eivät ole itsestäänselvyys
Nanna Susi tunnetaan suurista, värikylläisistä ja tunteita tihkuvista maalauksistaan. Hän ei yhtään häpeile tunteellisuutta. Päinvastoin.
– Maalaan ehdottomasti aina tunteita. Tunteet ovat yksi älykkyyden muoto.
Suden mukaan hänet on kyseenalaistettu koko uransa ajan juuri tunteellisuuden takia.
– Tuntuu, että rujo ja väkivaltainen taide on ok, mutta tunteet eivät.
Etenkin uran alkuaikoina neuvoja sateli: Kannattaisi olla järkevämpi ja mielellään yhteiskunnallisempi.
Susi ei neuvoista piitannut. Mitä vanhemmaksi hän on tullut, sitä enemmän hän arvostaa tunteita, sillä ne eivät ole itsestäänselvyys.
– Olen aina äärimmäisen kiitollinen, kun tulee jokin tunne. Oli se sitten pettymystä, iloa tai hellyyttä. Tunteita ei ole tarjolla aina, niistä on pidettävä huolta.
Nanna Susi tunnetaan
Nanna Susi valittiin vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2000. Räväkkä taitelija ja värikkäät taulut tekivät oitis vaikutuksen yleisöön. Susi on niitä harvoja taiteilijoita, jonka nimi tunnetaan taidepiirien ulkopuolellakin. Hän on onnistunut siinä, mistä suuri osa suomalaistaiteilijoista vain haaveilee: elättämään itsensä työllään. Hän ei ole pariinkymmeneen vuoteen hakenut apurahoja.
– Tähän asti elämääni olen saanut palkkaa työstäni. Olisi aika kurjaa, jos joutuisi harrastamaan tätä.
Helpolla palkka ei kuitenkaan tule. Töitä tehdään vuorokauden ympäri. Kun maalausprosessi on kesken, työt eivät jää kello viisi työhuoneelle, vaan ne seuraavat kaikkialle.
– Lomailukin on aina uusien vaikutteiden ja inspiraatioiden hakemista.
Raivo saa aikaan flown
Suden maalaukset näyttävät siltä, että ne on maalattu vimmalla. Hän myöntää, että maalaaminen vie helposti flow-tilaan.
– Se on aivan mahtavaa, kun tulee flow-vaihe.
Läheskään aina flow ei kuitenkaan tule. On paljon huonoja päiviä. Mutta Sudella on konstinsa mielentilan saavuttamiseen. Aluksi hän ikään kuin tutustuu maalaukseen: kättelee ja hieman juttelee. Jos maalaaminen ei ota syttyäkseen, Susi tulee suorastaan raivopäiseksi ja silloin alkaa syntyä.
– Joo, ehkä se on niin, että raivo saa aikaan flown, nauraa Susi.
Nanna Susi kiertelee näyttelysaleissa ja kertoilee yksityiskohtia maalauksista. "Tuolloin muutin Roomaan. Tuon maalasin, kun tulin raskaaksi."
Voiko näyttelyä katsella siis jonkinlaisena elämäkertana?
– Ei, ei! En halua sanoa, että katsokaa mun elämää, katsokaa! Haluan, että ihmiset tutkivat taulujeni avulla omaa elämäänsä, omia tunteitaan, huudahtaa Susi.
Kodit Kalliossa ja Roomassa
Nykyään Susi asuu Helsingin Kalliossa, mutta hänellä on asunto myös Roomassa. Pitkiä aikoja Roomassa ei voi viettää, sillä Suden kahdeksasluokkalainen poika käy koulua Suomessa.
Viime vuosina Susi on kiertänyt paljon Kiinassa. Hän tapasi Suomessa kiinalaisen taitelijan Canal Cheong Jagerroosin ja se saivat idean yhteisestä projektista. He päättivät kiertää junalla ympäri Suomea ja Kiinaa. Matkakilometrejä tuli tuhansittain.
– Kiinassa kiertäminen oli melkoinen kokemus. Välillä lapset olivat mukana ja tekivät matikanläksyjä junan lattialla, välillä oltiin vuoristosairaita. Tapasimme myös paljon museonjohtajia ja kuraattoreita.
Taiteilijat oppivat paljon toisiltaan. Susi sanoo Canalin seuran olleen antoisaa.
– Hän on täydellinen ihminen. Ymmärtäväinen, kohtelias, kuunteleva. En tiennyt, että sellaisia on. Itse olen erittäin epätäydellinen ihminen. Hänen seurassaan tajusin, miten äärimmäisen suoria me suomalaiset olemme. Paukautamme heti kaiken ulos.
Kiinan matkat näkyvät myös Salon taidemuseon seinillä. Yhdessä salissa teokset hohtavat aivan erityisellä tavalla, sillä ne on maalattu silkkikankaalle.
– Silkistä valo heijastuu yllättävällä tavalla. Mutta se on kamalan kallista. Pieni pala silkkiä maksaa monta sataa.
Parivaljakon yhteistyö tuotti myös useita näyttelyitä. Tämän vuoden puolella Sudella on ollut jo kaksi näyttelyä Kiinan Xianissa. Salon taidemuseossa on puolestaan esillä Canal Cheong Jagerroosin töitä.
50-vuotiaana on hyvä hetki katsoa taaksepäin
Vielä on kiertämättä yksi sali. Siellä on teoksia tältä vuodelta. Tuntuu, että pensselin jälki on hieman keventynyt. Susi pohtii hetken ja myöntää, että kyllä – kyseessä on uusi alku.
– Olen aina pohtinut, miksi en tee jotain ilmavaa. Miksi olen aina se painava? Miksi minun pitää aina tehdä kaikki vaikeimman kautta? Näissä teoksissa olen antanut tuulen puhaltaa läpi.
Suden mielestä 50-vuotiaana on hyvä hetki pitää retrospektiivinen näyttely. Hänen mukaansa taidemaalarin työ on löytää maalaus yhä uudestaan ja uudestaan.
– Jos en olisi taidemaalari, käyttäisin itsestäni nimitystä etsijä.
Nanna Suden retrospektiivinen taidenäyttely on esillä Salon taidemuseossa 29.9.2018 – 13.1.2019.
Juttua muokattu 29.9. klo 9.20. Poistettu lause: Mekon on tehnyt siskontytär.