Pikkupoikana Juha Björninen katsoi kotinsa mustavalkotelevisiota, josta suomalaiskoteihin välittyi yksi 1960-luvun yksi suosituimmista viihdeohjelmista Danny Kaye -show.
Eräässä jaksossa esiintyi jazzkitaristi Pat Martino. Silloin Björnisen elämä sai uuden suunnan.
– Esitys aiheutti minussa jonkinlaisen sähköiskun. Silloin tiesin, että tämä on sitä, mitä minäkin haluan tehdä. Pat Martino oli sujuva ja virtuoosimainen solisti Paul Westonin bändissä.
Viimeisen niitin Björnisen uraan löi BBC:lle tehty The Beatlesin jouluohjelma.
– Sen jälkeen ei ollut enää pienintäkään epäilystä ammatinvalinnasta, kertaa Björninen.
Kotona Karhulassa ollut putkiradio oli kovassa kuuntelussa ja erityisesti sieltä tulleet pop-listat. Mutta ei Björninen hyljeksinyt muunkaanlaista musiikkia.
– Olen aina pitänyt melodioista, tangoista ja kaikista. Kaikki melodiat ovat aina olleet mielestäni ihmeellisiä ja maagisia.
Kavereilla oli paljon äänilevyjä. Niitä kuunneltiin hartaasti. Rolling Stonesin Satisfaction, Count Basie ja Duke Ellington tekivät jo silloin lähtemättömän vaikutuksen. Kaikista artisteista yksi on noussut ylitse muiden.
– B.B. King oli vahvin vaikuttaja soittooni silloin ja on sitä edelleenkin, kertoo nyt 64-vuotias Juha Björninen.
Aluksi akustinen kitara
Kun Juha Björninen 11-vuotiaana selvitti tiensä kansakoulusta oppikouluun, sai hän isältään lahjaksi oikean akustisen kitaran. Jo viidentoista vanhana ajatus jonkun muun työn tekemisestä alkoi tuntua vieraalta.
– Soitin kitaraa enenevässä määrin koko oppikoulun ajan ennen kouluun lähtöä ja koulun jälkeen ja joskus iltamenojen jälkeen vielä yöllä.
Vanhemmat suhtautuivat suopeasti kitaransoittoon ja muusikon uraan. Björnisen isä osti pojalle laadukkaat soittokamat.
– Olin 16-vuotias, kun sain Fender Bandmaster 40 w -vahvistimen ja kaiuttimen sekä valkoisen Fender Telecaster kitaran. Ne ostettiin Aron Soittimesta Helsingistä ja hinta oli muistaakseni yhteensä 3 600 markkaa. Telecaster ja vahvistin olivat aivan parasta mitä jenkeistä sai Suomeen silloin vuonna 1970. Makselin niitä sitten takaisin, kun tuli keikkoja.
Ensimmäisen Telecaster-kitaransa kanssa Björninen opetteli soittotekniikkaa, joka kantaa vieläkin.
– Aloin itsekseni hakemaan sellaista soittotapaa ja ääntä, joka olisi mahdollisimman laulava. Kävin varmaan viikon verran harjoituskämpällä soittamassa itsekseni ja tajusin, että se on kokonaan minusta itsestäni kiinni, millaisen soittoäänen ja mitä haluan sillä sanoa. Se löytyi sitten ihan itsestään sen mielikuvan avulla.
Siitä tulikin ammatti
Vuonna 1975 Juha Björninen karisti Kotkan Karhulan pölyt jaloistaan ja lähti 21-vuotiaana Helsinkiin. Töitä löytyi hyvästä ravintola- ja yökerhobändistä, jota veti Pekka Hartonen. Sama mies tuli myöhemmin koko kansan tietoisuuteen Solistiyhtye Suomen ja Korsuorkesterin laulajana.
– Soitettiin Hesperian yökerhossa, Inter Continentalissa ja muissa isoissa helsinkiläisissä ravintoloissa muun muassa soulia ja funkia. Se avitti taloudellisesti, kertoo Juha Björninen
Samana vuonna Björninen liittyi Jukka Gustafssonin kokoonpanoon. Sen kanssa hän teki oopperalle produktion, jossa oli musiikkia ja modernia tanssia. Sitten tuli Piirpauke-bändi, jonka kanssa edessä oli pitkiä ulkomaanreissuja ja sen myötä myös pitkiä taukoja muuhun keikkailuun. Tauko ei kuitenkaan lopulta vaikuttanut Björnisen uraan, kun ura studiomuusikkona alkoi.
– Kun ravintolakeikat jäivät pois, niin se toi tullessaan myös taloudellisen kuopan. Mutta sitten tuli studiokeikkoja kerralla niin paljon, että piti jäädä Piirpaukkeesta pois.
Studiomuusikon töitä Björninen teki vuosikymmenet. Nappi Ikosen, Heikki ”Häkä” Virtasen, Heikki Laurilan ja Janne Louhivuoren kanssa syntyi Suomen komppi tai Samulin rytmikkäät -kokoonpano, joka teki Björnisestä yhden Suomen eniten levyttäneen muusikon.
Gramexin vuoden 2008 listan mukaan Juha Björninen on ollut mukana 4 254 suomalaisella levytyksellä. Tosin mies itse sanoo, että todennäköisesti levytyksiä on vielä enemmän, sillä pienempien levy-yhtiöiden kirjanpito ei ollut niin tarkkaa.
– Studiomuusikon homma on kaikkein hienoin juttu, mitä olen saanut tehdä yhtäjaksoisesti. Se toi valtavan piirin hyviä kavereita, joista on tullut vähän niin kuin sukulaisia, sanoo Björninen painokkaasti.
Studiosessioiden lisäksi Björnistä työllistivät lukuisat keikat ja kiertueet maan suosituimpien artistien mukana. Yksi niistä on erityisesti jäänyt Björnisen mieleen.
– Meillä oli kokoonpano, joka soitti instrumentaalimusaa. Siinä olivat mukana muun muassa Kassu Halonen uruissa, Pekka Pohjola bassossa, Keimo Hirvonen rummuissa ja välillä Vesa Aaltonen. Se bändi oli aivan unelma. Niin hyvä että vielä tänä päivänä kaipaa takaisin. Palkan tienaaminen ei ollut siinä motivaationa, vaan se, että pääsee soittamaan keskenään, muistelee Björninen.
Takaisin kotiin
Studiokeikat hiipuivat sittemmin pikkuhiljaa, kun teknologian toinen vaihe hävitti sessiomuusikoiden ammattikunnan. Koitti vuosi 2013, ja oli aika muuttaa Helsingistä takaisin synnyinseudulle ja lapsuusmaisemiin Kotkaan. Päätöksen takana oli monelle saman ikäpolven edustajalle tuttu asia eli ikääntyvät vanhemmat.
– Vanhempien talolla oli kattoremontti, joka vaati ensin läsnäoloa. Nyt olemme apuna täällä lähellä joka viikko ja lähes joka päivä, eli se on nyt iso osa meikäläisen arkea. Se oli käytännön tuoma ratkaisu ja olen tähän ihan tyytyväinen, kertaa Björninen.
Musiikki tuottaa Björniselle edelleen ”sähköiskuja” joko toisten ihmisten soittona tai lauluna omilla keikoilla tai vaikkapa konserttisalissa.
– Kymi Sinfoniettan konsertit ovat esimerkiksi sellaisia. Eräs Debussy-ilta teki lähtemättömän vaikutuksen – on kuin olisi ollut transsissa koko konsertin ajan, maalailee Björninen.
Helsingin musiikkiympyröistä kotiseudulle Kotkaan muutto ei ollut ensin ihan helppoa ammatillisesti. Björninen muistelee muuttotalvea.
– Ensimmäiset kaksi talvikuukautta oli pimeää ja hiljaista työkuvioiden suhteen. Silloin ajattelin, että mitähän tästä oikein tulee. Silloin oli soiteltava vanhoille kavereille, mutta siitä eteenpäin alkoi syntyä yhteyksiä yhä enemmän, ja nyt en ehtisi enempää tekemään.
Harjoittelematta ei opi
Juha Björninen on oiva esimerkki siitä, miten suuri merkitys harjoittelulla ja omalla motivaatiolla on, kun haluaa oppia taitavaksi soittajaksi. Björnisen tie muusikoksi ja suomalaisten arvostamaksi kitaralegendaksi ei käynyt musiikkiopistojen kautta, vaan itse oppien radion, nauhurin, levysoittimen ja kovan harjoituksen avulla.
Erityisen tärkeäksi oppipoluksi on tullut toisien soittajien kuuntelu ja muiden kanssa yhdessä soittaminen.
– Eniten oppia on kertynyt muiden muusikoiden kuuntelusta ja soittamisesta heidän kanssaan. Nuotteja opin lukemaan oppikoulun musiikkitunneilla. Ei minusta koskaan mitään nuotinluvun prima vistaa tullut, mutta tähän asti on selvitty, naurahtaa Björninen.
Kitara on nuortenkin parissa edelleen suosittu soitin. Björnisen mielestä ensimmäisenä ei kannata tarttua sähkökitaraan, vaan opetella perusteet akustisella kitaralla.
– Aloittelijalle huippulaadukas soitin ei ole ihan välttämätön, mutta soittaminen kannattaa silti aloittaa akustisella kitaralla, neuvoo Björninen.
Omat opit uusille soittajille
Vuonna 2015 Juha Björniselle myönnettiin taiteilijaeläke, eli hän viettää nyt virallisesti eläkepäiviä tosin edelleen keikkaillen ja soittaen entiseen malliin. Björninen soittaa viidessä eri bändissä, joista kolme on Kotkassa. Kitaristi on kiitollinen ja iloinen uusista muusikkoystävistään.
– Laitoin Tuigu-bändin kakkosversion käyntiin, ja nyt me treenaamme uutta ohjelmistoa. Bändissä on kaikki lahjakkaita ja hyviä soittajia, joten olen tähän hyvin tyytyväinen, myhäilee Björninen.
Nuorten ja lahjakkaiden muusikoiden, löytäminen paikkakunnalta on ollut Björniselle suuri ilo ja yllätys. Osa heistä on valmistunut Kymen Konservatoriosta. Kotka ei siis tunnu muusikolle Helsingin jälkeen periferialta?
– Ei todellakaan, vastaa Björninen. Asukaslukuun nähden täällä on paljon lahjakkaita muusikoita ja harrastajapuolella hyviä bändejä, jotka soittavat eri genren musiikkia. Se on oikeastaan aika hämmästyttävää!
Juha Björninen toivoo, että hänellä on vanhempana kollegana paljon annettavaa nuoremmille tulevaisuuden soittajille.
– Kassu Halonen ohjeisti minua, että nyt on sinun vuorosi kertoa sellaisia asioita, mitkä ovat tulleet ammatin kautta ja luoda isompaa kuvaa muusikon ammatista. Se tiedonsiirto tapahtuu tässä ohessa harjoitellessa, eivätkä ne ainakaan vielä ole kyllästyneet neuvoihin, naurahtaa Björninen.
Juha Björnisen keikkakamat ovat valmiina työhuoneessa ja matka jatkuu iltapäivällä levytyspuuhiin. Työn alla on laulaja Ella Tepposen kanssa tekeillä oleva uusi versio Tuu tuu tupakkarulla -kappaleesta. Sitten on Tuigu-yhtyeen harjoitukset, elokuvamessumusiikin harjoitukset, keikkoja. Kalenteri on siis mukavan täynnä. Täynnä soittoa.