Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Jaakko Hänninen toi harvinaisen maantiepyöräilyn MM-mitalin Suomeen

21-vuotias Jaakko Hänninen hankki pronssimitalin alle 23-vuotiaiden maantiepyöräilyn MM-kisoista Itävallan Innsbruckista.

Bjorg Lambrecht, Marc Hirschi ja  Jaakko Hänninen palkintokorokeella.
Bjorg Lambrecht, Marc Hirschi ja Jaakko Hänninen palkintokorokkeella. Kuva: AOP/imago sport
Roope Visuri
Avaa Yle-sovelluksessa

Jaakko Hänninen nappasi MM-pronssia maantiepyöräilyn alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa. Mitalit maantiepyöräilyn MM-kisoista ovat hyvin harvinaista herkkua suomalaisille. 16 vuotta sitten Jukka Vastaranta otti MM-hopeaa juniorisarjassa.

21-vuotias Hänninen oli perjantaina Innsbruckissa Itävallassa järjestetyssä kisassa kolmen pyöräilijän kärkiryhmässä loppuhetkillä. 179,5 kilometrin kisa eteni Kufsteinista Innsbruckiin, mutta ratkaisut nähtiin viimeisten kilometrien aikana.

Mestaruuden vei Sveitsin Marc Hirschi repäisemällä alamäessä kahdeksan kilometriä ennen maalia. Hirschi oli maalissa 15 sekuntia ennen Hännistä ja Belgian Bjorg Lambrechtia. Hänninen kävi loppukirikamppailun hopeasta Lamberchtia vastaan, mutta Lambercht oli hieman parempi. Hänninen aloitti loppukirin ja oli voittamassa. Lambrecht vei kuitenkin MM-hopean pyörän mitalla.

Hänninen oli kisan ainoa suomalainen.

Lue lisää:

Pyöräilyvoitto Ranskasta, Hännisen jalat kunnossa mäkietapeilla

Suosittelemme sinulle