Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Ylen lähteet: Airiston Helmen rahanpesututkinnassa ei ole noussut esiin kansalliseen turvallisuuteen liittyvää

Ylen lähteet korostavat, että kyse on tämän hetken tilanteesta. Rikostutkinta on juuri alkanut eikä vielä tiedetä, mitä poliisin takavarikoimasta valtavasta aineistomäärästä paljastuu.

Airiston Helmen omistuksessa oleva rantakiinteistö Prostvik Resort Paraisten Nauvossa 26. syyskuuta.
Airiston Helmen omistuksessa oleva rantakiinteistö Prostvik Resort Paraisten Nauvossa 26. syyskuuta. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Terhi Toivonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Ylen tietojen mukaan Suomen valtionjohdolle olisi kerrottu, että Airiston Helmen rahanpesututkinnalla ei ole yhteyttä kansalliseen turvallisuuteen, vaan se liittyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Poliisi piti valtionjohdon informoituna hankkeesta jo ennen varsinaista jättioperaatiota.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) vahvistaa Ylen tiedon. Suojelupoliisi ja puolustusvoimat kävivät kertomassa puolustus- ja ulkoasiainvaliokunnille Airiston Helmeen liittyvästä tutkinnasta tällä viikolla.

– Kyllä se juuri näin on. Tämä katsotaan ensisijaisesti talousrikollisuudeksi. He olivat varsin tiukkoja siitä, että eivät spekuloi, että tässä olisi muuta. He eivät ota kantaa turvallisuuspoliittiseen puoleen, Kanerva kertoo.

Toistaiseksi ei näyttöä kansallisen turvallisuuden asioista

Rikostutkinnasta perillä oleva nimetön lähde korostaa Ylelle, että kyse on tämän hetken tilanteesta, koska tutkinta on vasta aluillaan.

– KRP on takavarikoinut kolme miljoonaa euroa käteistä ja valtavan määrän aineistoa, joista osa on vieraskielistä. Emme voi millään vielä tietää, mitä sieltä voi paljastua, yksi lähteistä sanoo.

Myös hänen mukaansa tällä hetkellä näyttää siltä, että kyse olisi kansainvälisestä talousrikollisuudesta.

Airiston Helmen Villa Ybbersnäsin ranta-alue kuvattuna ilmasta Paraisilla 23. syyskuuta.
Airiston Helmen Villa Ybbersnäsin ranta-alue kuvattuna ilmasta Paraisilla 23. syyskuuta. Kuva: Veijo Lindgren / Lehtikuva

Toinen Ylen nimetön lähde kertoo, että takavarikoidusta materiaalista ei ole löytynyt tähän mennessä näyttöä kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä asioista. Rikosnimikkeet voivat tietysti muuttua myöhemmin, kun tutkinta etenee.

Molempien lähteiden tiedot ovat peräisin tutkinnassa mukana olevilta viranomaisilta.

Keskusrikospoliisi takavarikoi ratsian yhteydessä rahaa ja runsaasti muuta materiaalia. KRP on kertonut, että läpikäytävää materiaalia on noin 100–200 teratavua, mikä vastaa 50 000–100 000 muistitikun sisältöä.

Yli kolmen miljoonan euron käteissumman lisäksi kiinteistöistä löytyi jonkin verran ulkomaalaista valuuttaa, mutta poliisi ei kerro, minkä maan valuutta on kyseessä.

Keskustelu ulkomaalaisten maaomistuksista roihahti liekkeihin

Poliisi suoritti viime viikonloppuna näyttävän operaation Turun saaristossa. Tutkintaa johtavan keskusrikospoliisin mukaan kyse oli talousrikoksiin liittyvistä kotietsinnöistä.

Poliisioperaation kohteena olevat kiinteistöt omistaa yritys nimeltä Airiston Helmi. Yhtiön taustalla vaikuttaa venäläinen mies, jolla on myös Maltan kansalaisuus. KRP epäilee yhtiön toiminnassa useiden miljoonien rahanpesua.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi tiistaina Airiston Helmeen kytköksissä olevat venäläis- ja virolaismiehet epäiltyinä törkeästä rahanpesusta. Venäläinen mies vangittiin myös epäiltynä törkeästä veropetoksesta ja virolainen mies epäiltynä avunannosta törkeään veropetokseen.

Poliisin mukaan tapaukseen liittyy myös muita epäiltyjä, mutta heitä ei ole tavoitettu. Esimerkiksi Airiston Helmen todelliseksi vallankäyttäjäksi epäiltyyn venäläismieheen ei ole toistaiseksi saatu kontaktia.

Kartta Turun saaristosta
Airiston Helmi omistaa yhä vajaa parikymmentä kiinteistöä eri puolilla Turunmaan saaristoa. Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Viikonlopun jälkeen virisi jälleen vilkas julkinen keskustelu ulkomaalaisten kiinteistöomistuksista strategisesti tärkeiden kohteiden lähellä.

Lisää kierroksia keskusteluun toi keskusrikospoliisin torstainen ilmoitus suojelupoliisin liittymisestä tutkintaan. Vakoilu ja terrorismi kuuluvat suojelupoliisille.

Ylen selvityksen mukaan Airiston Helmi on tehnyt yli yhdeksän miljoonan euron arvosta kiinteistökauppoja Varsinais-Suomessa. Yrityksellä on omistuksia Nauvossa, Korppoossa, Paraisilla, Länsi-Turunmaalla ja Houtskarissa.

Airiston Helmen omistamat maat sijaitsevat sotilaallisesti merkittävillä alueilla, kuten tärkeän syväväylän varrella.

Tästä syystä jutulla on julkisuudessa epäilty olevan kytköksiä myös Suomen kansalliseen turvallisuuteen ja omistajaksi epäillyn miehen kansallisuuden vuoksi mahdollisesti Venäjän turvallisuuspalveluun.

Lue myös: Analyysi: Mihin Paraisilla tarvittiin kommandopipoja ja konepistooleita? Airiston Helmi on ainakin viidestä syystä epätavallinen talousrikostutkinta

Venäjän turvallisuuspalvelut tarvitsevat pestyä rahaa kansainvälisiin tehtäviinsä – "Turun saaristossa saattoi olla kyse monitoimioperaatiosta"

Airiston Helmen kiinteistökauppojen miljoonat tulivat veroparatiisista – ostaja ja myyjä olivat sama taho

Saaristotilalle saapui 9 vuotta sitten ostaja, joka kehui kirkasta hanavettä ja pyysi myyjiä leipomaan limppua – tällainen on mies Airiston Helmen takana

Nämä 5 asiaa tiedämme Airiston operaatiosta: Rahanpesua ja kansainvälisiä talousrikoksia saaristoidyllissä – kartta näyttää omistusten sijainnin

"Paranoidi ajatus, jota on vaikea kommentoida" – Venäjän pääministeri Medvedev kiisti, että Airiston Helmen helikopterikenttiä voisi käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin

Puolustusministeri Jussi Niinistö: Ulkomaalaisten maakauppoja koskeva lakiesitys eduskunnalle marraskuussa

Suosittelemme