Pam! Pam! Pam!
Kangaspuut paukkuvat nuorten harrastajien käsittelyssä Jyväskylän kaupunginkirjastolla.
Käsityöneuvonnassa tunnelma on touhukas. Samaan tilaan on taiteiltu noin kymmenet kangaspuut, joiden äärellä valmistuu niin perinteisiä räsymattoja, shaaleja kuin pellavaisia kylpypyyhkeitä.
Kansalaisopiston kudontakurssilla puolet osallistujista on alle kolmekymppisiä. Tässä jutussa viisi nuoren kutojasukupolven edustajaa kertoo, miten he ovat löytäneet kudontaharrastuksen ja mitä harrastus heille merkitsee.
Jutun loppupuolella Konservointikeskuksen johtava konservaattori Anne Vesanto kertoo kudonnan perinteestä.
Iina Räsänen, 24: Mummon jalanjäljissä mieli lepää ja ympäristö kiittää
Iina Räsäsellä meni 15 tuntia ensimmäisen mattonsa kutomiseen. Tuntimäärää ei sisällä loimien tekemiseen kulunutta aikaa.
– Paiskoin maton kasaan kahdessa viikossa! Tällä on pituutta 160 senttiä, kaikki materiaalit ovat kierrätettyjä. Etsin kirppareilta valmiita kuteita ja laitoin myös omia ja kämppikseni vaatteita kuteiksi. Olen kelaillut paljon tekstiiliteollisuutta. Tekstiiliteollisuuden ylijäämästä tulee aika iso hiilijalanjälki. Niitä trikookudemateriaaleja voi hakea omaan käyttöön ja tehdä mattoja. Meillä on kämppiksen kanssa tarkoituksena tehdä asunnosta sellainen, että lattiat on täynnä mattoja. Boheemi lookki, jossa on kiva akustiikka ja pehmeä fiilis. Porukka voi istuskella lattialla, Räsänen kaavailee.
Seija Gröhn, 28: Omin käsin tekeminen tärkeää
Seija Gröhn on uppoutunut ensimmäisen mattonsa kutomiseen.
– Tässä on trikookudetta ja lisänä juuttinarua. Värjäsin vanhoja, rumanvärisiä kuteita uusiksi. Olen tehnyt paljonkin erilaisia käsitöitä, mutta matonkutominen oli vielä opettelematta. Se, että saan tehtyä omilla käsillä juttuja, on minulle tärkeä juttu, kertoo Gröhn.
Sanna Norrbacka, 35: En ole mattoihminen
Sanna Norrbackakutoo perinteisen räsymaton sijaan monimutkaista villahuivia.
– Tämä on aivolepoa. Jotain aivan muuta kuin mitä se työ on. En ole mattoihminen, mutta tykkään villasta materiaalina. Minulla on tekeillä kolmivärinen villahuivi. Tämä on ensimmäinen työni ikinä. Näissä kangaspuissa oli loimet valmiina, ja minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi kutojaksi. Tässä on kahdeksan polkusinta eli pitää vähän ohjetta lukea, että pysyy vauhdissa. Äitini on tehnyt elämäntyönsä kudonnan parissa. Hän sanoi, että en sitten yhtään helpommasta aloittanut, Norrbacka nauraa.
Jaakko Immonen, 28: Tässä ei tarvitse miettiä mitään muuta
Jaakko Immonen kutoi jo pikkupoikana.
– Mummolla oli kangaspuut kotona, ja minä kudoin siellä lapsena monta kymmentä metriä mattoa. Sitten tuli pitkä tauko. Mummo valitettavasti menehtyi toissa juhannuksena ja samalla täällä oli Suomi 100 -maton kutominen. Näiden kahden sattuman kautta innostuin muistelemaan tätä harrastusta. Nyt kudon käsipyyhettä. Olen jo yhden kutonut tänä syksynä. Yliopistossa pääaineeni oli tilastotiede. Kudonnanohjaaja sanoi minulle, että tämä on aika matemaattistakin puuhaa. Sidoksilla ja värivalinnoilla voi vaikuttaa paljon lopputulokseen. Tässä ei tarvitse miettiä mitään muuta. Sitä menee vain sekaisin, jos erehtyy jotain muuta ajattelemaan, Immonen kuvailee.
Jenni Pursiainen, 28: Näitä ei osteta marketista
Jenni Pursiaisella on jo kokemusta mattojen ja villaviltin kutomisesta.
– Tulin opettelemaan kangaspuiden käyttöä ihan alusta alkaen. Nyt teen ensimmäistä kertaa alusta lähtien loimet ja muut. Harrastan paljon käsitöitä. Jos haluaa kutoa, on tultava jonnekin, missä on kangaspuut. Näitä ei osteta marketista. Pidän eri materiaalien ja värien kanssa leikkimisestä. Aion tehdä myös pellavapyyhkeet. Ne ovat kaupassa huomattavasti kalliimpia. Kun tässä pääsee flow-tilaan, niin ei siinä enää ole sitä tekemisen vaivaakaan, kertoo Pursiainen.
Kudonnalla on pitkät perinteet ihmiskunnan historiassa
Kutomisella on pitkät perinteet. Niin pitkät, että niiden selvittelyyn tarvitaan asiantuntijan apua.
Konservaattori Anne Vesannon mukaan kankaita valmistettiin vaatetustarkoituksiin jo 3500 vuotta ennen ajanlaskun alkua, kun ihminen asettui vaeltavasta metsästäjästä paikallaan pysyväksi viljelijäksi ja karjanhoitajaksi.
– Ihmeellisen sattumankaupan kautta joku keksi, että kun lampaanvillaa pyörittelee sormissaan, siitä saa lankaa. Vähitellen villaa ja kasvikuituja alettiin keräilemään ja niistä saatiin lankoja aikaiseksi, Vesanto arvelee.
Pikkuhiljaa kehittyivät myös alkeelliset kangaspuut. Ihminen lakkasi käyttämästä vaatteinaan eläinten vuotia ja siirtyi tekstiilien aikakauteen. Kudontataidot ja -tekniikat ovat kehittyneet vuosituhansien kuluessa, mutta kudonnan perusperiaate on Vesannon mukaan edelleen sama.
– Kaksi risteävää lankajärjestelmää, jotka pitää saada kiinnittymään toisiinsa. Toinen menee yli ja toinen ali. Sitten ne vaihtaa paikkaa. Ei se sen kummemmaksi ole muuttunut. Niin tehdään edelleen suomalaisetkin räsymatot, Vesanto toteaa.
Kallisarvoisesta taidosta kuolevaksi kansanperinteeksi
Pohjoismaissa sääolosuhteet ovat ohjanneet ihmisiä valmistamaan lämpimiä vaatteita.
–Yksinkertaiset kangaspuut on pystytty rakentamaan hyvin helposti. Siten on saatu aikaiseksi vaatetuskankaita ja kodin tekstiilejä. Mattoja alettiin valmistamaan vasta, kun asuminen oli jo kehittynyt pitkälle. Se tapahtui varmaankin 1800-luvun loppupuolella.
Vesannon mukaan kankaankudontaa alettiin opettaa systemaattisesti kotiteollisuuskouluissa 1800-luvun lopuilta lähtien. Sitä ennen taitavat ammattikutojat kiersivät kyliä ja torppia, asettuivat isoihin, kangaspuilla varusteltuihin taloihin kutomaan ja tekivät tilauksesta tarvittavat tekstiilit.
Vesanto kertoo, että käsitöitä opettavat koulut ja opistot kukoistivat vielä läpi 60-, 70- ja 80-lukujen. Suomessa oli paljon käsityöläisiä, jotka tunsivat materiaalit ja kudontatekniikat.
– Sitten koko homma ajettiin alas aika totaalisesti. Pitkälle ammattiinsa perehtyneitä kutojia tai tekstiilialan ammattilaisia ei enää kouluteta. On tapahtumassa aika raju sukupolven vaihdos, Vesanto toteaa.
Käsityöt voivat tulla kalliiksi, siksi kierrätys kannattaa
Aiemmin kudottiin tarpeeseen, nykyään kenties käsitöiden tekemisen ilosta tai sisustusta silmällä pitäen. Joillekin kutominen on harrastus, mutta harvalle enää elinkeino. Edulliset tuontitekstiilit ovat syrjäyttäneet perinteiset käsityöt.
Vesanto muistuttaa, että käsitöiden tekeminenkin maksaa: kaupasta ostettavat materiaalit ovat kalliita, ja lisäksi harrastaja maksaa mahdollisia kurssi- tai vuokramaksuja. Kierrättämällä käsitöitä voi tehdä edullisestikin. Tee-se-itse -matonkuteet syntyvät vaikkapa vanhoista lakanoista.
– Jos materiaalit ovat kertaalleen käytettyjä, niin kutominen on erittäin edullista. Silloin siinä on vain se tekemisen vaiva, Vesanto sanoo.
Lue lisää käsityöaiheisia juttuja:
Nuorten aikuisten neulontaharrastus räjähti – "Tästä tulee pojalle sukat Rammstein-kuviolla"