"Mikä mussa sua pistää vituttaa, on etten pelkää mitään sun sanomaa! Pistä vaikka huoritellen, kun argumentit sulta loppuu kesken."
Näin laulaa vastikään Jyväskylässä perustetun Femme Balban keulahahmo, muusikko ja lauluntekijä Emma Balbatsu, 28.
– Olen kovaääninen nainen, enkä katsele hevonkukkua keneltäkään. Se on kääntynyt teksteihinkin paljon, Balbatsu täräyttää.
Koko ikänsä musiikin parissa työskennellyt Balbatsu pääsi tänä kesänä käsiksi unelmaansa, kun omaa musiikkia alkoi syntyä yhteistyössä kitaristi Eero Salonlahden kanssa. Lokakuun alussa kasassa oli jo keikallinen biisejä, joista osa pureutuu tulisieluisesti tasa-arvon problematiikkaan.
– Tällä alalla kohtaa hyvin paljon tytöttelyä. Kiistatilanteissa vanhempi herra saattaa sanoa, että älä sinä tyttö mulle ala. Välillä minulle koetetaan lykätä myös sellaista äitiroolia, Balbatsu kuvailee.
Balbatsu bändeineen on kiinni ajassa, sillä musiikkimaailma on edelleen erittäin miesvaltainen. Siitä osviittaa antaa jo muutama nopea verkkohaku.
Vain pieni osa suomalaisista säveltäjistä (Suomen Säveltäjät ry), sanoittajista (Suomen Musiikintekijät) ja sovittajista on naisia.
Tekijänoikeusjärjestö Teoston asiakkaista naisia on vain alle viidesosa.
Merkittävälle suomalaiselle sanoittajalle myönnettävä Juha Vainio -palkinto (Suomen Musiikintekijät) on jaettu 28 kertaa. Nainen on saanut palkinnon viidesti.
61 prosenttia ulkomaille viedyistä suomalaisten musiikintekijöiden kappaleista (Music Finland) tulee kuudelta kärkitekijältä. Kaikki heistä ovat miehiä .
Lisäksi miehet dominoivat musiikkialan johtotehtävissä (Music Finland).
Naiset loistavat poissaolollaan myös kansainvälisissä tilastoissa (USC Annenberg School for Communication and Journalism). Vain 12 prosenttia suosittujen pop-kappaleiden tekijöistä vuosina 2012–2017 oli naisia. Tuottajista vain kaksi prosenttia.
Luovuus ja ammattitaito eivät ole sukupuolisidonnaisia ominaisuuksia. Mikä siis selittää sitä, että naiset jäävät varjoon musiikkialan tilastoissa?
Oppivatko tytöt odottamaan pääntaputuksia?
"Kirjoittamani biisi esitettiin Vain Elämää -sarjassa. Miten minun kannattaisi teidän mielestänne parhaiten hyödyntää tätä tilannetta omaa, käynnissä olevaa levyprojektiani ajatellen? Mielestäni olisi hienoa, jos joku esimerkiksi tajuaisi nostaa esiin sen, että naissäveltäjä onkin tunnetun miesräppärin biisin (ja levyn) taustalla, mutta itsehän en sitä voi tehdä."
O-ou, nyt pääsi freudilainen lipsahdus, ajatteli musiikintekijä Anni Mattila, 33, aloitettuaan keskustelun naisille suunnatussa sosiaalisen median urasparrausryhmässä.
Julkaisun loppukaneetti “mutta itsehän en sitä voi tehdä” kätkee sisälleen ajatusmaailman, jonka tytöt Mattilan mukaan oppivat jo koulumaailmassa.
– Helpoin tie on olla kiva ja helppo: täällä minä sisar hento valkoinen kiltisti odotan, että joku kehuisi, että katsokaapa nyt, miten hienosti Anni on nyt tehnyt. Sitä ajattelee, että on jotenkin sopimatonta, jos nainen itse nostaa itsensä esille, Mattila kuvailee.
Mattila on tehnyt musiikkia muun muassa Pyhimyksenä tunnetulle Mikko Kuoppalalle ja Suurlähettiläät-orkesterin keulahahmo Jussu Pöyhöselle. Hän ilahtui positiivisesti nähtyään oman nimensä tunnetun tv-formaatin jaksossa. Alan henki kun on, että sanoittajat ja säveltäjät jäävät usein itse tulkitsijan varjoon.
Lisäksi Mattilan mieltä oli jo pidemmän aikaa painanut omalla alalla vallinnut äijäkulttuuri ja naisen kapea rooli.
– Mielestäni me naiset emme hyödynnä tarpeeksi niitä tilaisuuksia, jotka tulevat eteemme, Mattila pohtii.
Ajatusmaailma voi olla tuhoisa alalla, jolla miehet ovat vahvasti kiinni vallan kahvassa. Suurin osa musiikkialan hallituspaikoista, puheenjohtajuuksista ja johtotehtävistä on miesten käsissä. Vain orkesterikentän intendenteistä naiset edustavat enemmistöä.
Tiedot käyvät ilmi Music Finlandin viime vuonna teettämästä selvityksestä. Kyselyssä tarkasteltiin miltei paria tuhatta musiikkialan työpaikkaa ja luottamustehtävää pois lukien freelancerit ja pienyrittäjät.
Äijäporukoissa roikkumista, roiseja puheita ja väheksyntää
Miten musiikkimaailma sitten kohtelee naisiaan?
Mattila arvelee, että haasteet ovat samantyyppisiä kuin muuallakin työelämässä. Toisaalta musiikkiala itsessään tarjoaa työympäristöjä, joissa tunnelma on luonnostaan epävirallinen ja korrektius voi unohtua. Sellaisia paikkoja ovat esimerkiksi keikkabussit, takahuoneet, studiot ja bänditreenit.
Mattilan mukaan musiikkimaailman härskillä huumorilla höystetty äijäkulttuuri puhuttaa suomalaisia naismuusikoita ja -musiikintekijöitä. Toiseus ei kosketa vain naisia, vaan myös seksuaalivähemmistöjä ja esimerkiksi muunsukupuolisia.
– Ei jaksa aina olla se tyyppi, joka sanoo, että tuo ei ole sopivaa. Ainoa tapa päästä tilanteesta on sanoa vielä jotain tyhmempää ja härskimpää, Mattila kertoo.
Mattila muistuttaa, että todellisuudessa takaisin nokittelu ylläpitää äijäkulttuuria ja epätasa-arvoisia valtarakenteita. Sen myötä naiset ajautuvat osaksi epätervettä toimintakulttuuria. Mattila kertoo ilmiön puhuttavan alan naisia laajemminkin.
Ei jaksa aina olla se tyyppi, joka sanoo, että tuo ei ole sopivaa.
Anni Mattila, musiikintekijä
Myös Emma Balbatsu tunnistaa kuvion. Nuorempana hän yritti muokata itseään, jotta pärjäisi paremmin.
– Ajattelin, että olen yksi jätkistä: kyllä minä pärjään, olen kovis ja puhun vähän roisisti, Balbatsu kuvailee.
Kokemukset voivat olla raskaita ja lannistavia. Mattila muistelee erästä keikkaa, jolla hän esiintyvänä artistina lauloi ja soitti sähköpianoa. Keikan aluksi paikallinen miksaaja tuli neuvomaan Mattilalle, mihin reikään sähköpianon johto pitää työntää.
– Väheksyminen on todella hienostunutta ja siihen on vaikea puuttua, Mattila huokaisee.
Kukaan ei halua laulaa Saima Harmajaa
Mattila ja Balbatsu edustavat musiikintekijöiden nuorempaa sukupolvea. Sanoittaja Sinikka Svärd, 58, puolestaan on kirjoittanut kappaleita suomalaisille artisteille jo neljännesvuosisadan. Viimeiset 15 vuotta hän on tehnyt lauluja päätoimisesti. Svärdin tekstejä ovat tulkinneet muun muassa Lauri Tähkä, Anna Eriksson ja Yölintu.
90-luvulla Svärd erottui miesvoittoisella alalla, vaikka naissanoittajia oli nähty aiemminkin suomalaisessa musiikkimaailmassa. Tekstejä kirjoittavaa äitiä pidettiin erikoisena. Lapset nousivat haastatteluissa aina esille.
– Ikään kuin niillä jo vuosikymmeniä musiikkia tehneillä miehillä ei olisi ollut lapsia, Svärd puuskahtaa.
Jo ennen haastattelua Svärd painottaa, ettei ole koskaan kokenut sukupuoltaan esteeksi musiikkimaailmassa etenemiselle. Päinvastoin, huomio on ollut positiivista. Svärd kuitenkin arvelee, että nuoret, alkutaipaleellaan olevat naiset voivat kohdata alalla väheksyntää.
– Tytöttely ei ole oikein, mutta jos hirveän suurin elkein menet ja tarjoat itseäsi, niin sitä voi tulla vastaan, varsinkin miehiltä, Svärd sanoo.
Svärd muistaa tulleensa tytötellyksi kerran. 90-luvun alussa Turun musiikkimessuilla järjestettiin hittitutka, jossa lauluntekijät saivat esitellä omia tekstejään musiikkialan guruille.
– Minulle sanottiin, ettei kukaan tällaista halua laulaa. Tämmöistä Saima Harmajaa. Minun tekstini olivat herkkiä ja runotyttömäisiä, Svärd muistelee.
Svärd lähti kotiin itkien ja vannotti itselleen, että hän lopettaa kirjoittamisen. Vain muutama vuosi myöhemmin tuli todellinen läpimurto. Neljän lapsen äiti kirjoitti Katri Helenalle hitin Vie minut.
Osaamisen arvioinnissa voi piileskellä itsestäänselvyyden miina
Svärd suhtautuu alan tasa-arvokeskusteluun varauksella. Hänen mukaansa on vaikea uskoa, että yksikään kustantaja, levy-yhtiö tai artisti valitsisi kappaleen tekijän sukupuolen perusteella.
– Joskus minusta tuntuu, että tasa-arvo-ongelmien piikkiin laitetaan sellaista, mikä ei sinne kuulukaan. Jos joku ei pääse pinnalle, niin voisiko se johtua siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä? Svärd puuskahtaa.
Svärd tiivistää argumentin, joka nousee usein esille, kun puhutaan rekrytoinneista ja tasa-arvosta. Myös musiikkialan tuore yhdenvertaisuuskysely paljasti, että alan palkkauksissa yhdenvertaisuus ja tasa-arvo nähdään täysin toissijaisina arvoina (Music Finland).
– Osaamisella ja pätevyydellä ei nähty olevan mitään tekemistä tasa-arvon kanssa, kyselyn tehnyt Ilona Rimpilä kertoo.
Jos joku ei pääse pinnalle, niin voisiko se johtua siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä?
Sinikka Svärd, sanoittaja
Yhdenvertaisuuskyselyyn vastasi yhteensä 62 musiikkialan johdossa tai luottamustehtävissä työskentelevää ammattilaista. Kyselyn tulosten mukaan ala luottaa siihen, että päätöksiä tekevät henkilöt osaavat noudattaa yhdenvertaisuuden periaatteita. Rimpilä muistuttaa, että ajatusmalli voi olla haitallinen, jos toimintaa ohjaavia periaatteita ei koskaan kyseenalaisteta.
– Siinä voi olla sellainen itsestäänselvyyden miina. Jokainen voisi miettiä, että mikä on omasta mielestään normi ja normaalia, Rimpilä luonnehtii.
Ala kärsii vanhoista kaavoista ja esikuvien puutteesta
Miksi miehet sitten dominoivat musiikkialalla ja alaa koskevissa tilastoissa?
Sukupuolten ja tasa-arvon tutkimus suomalaisessa musiikkimaailmassa on vähäistä, mutta alan miesvaltaisuuden taustalla voi olla vanhanaikaisen miehet töissä, naiset kotona -ajattelumallin jäänteitä. Rimpilä muistuttaa, ettei orkestereihin aikoinaan edes otettu naisia.
Toinen syy naisten vähäisyyteen alalla voi olla työn luonteessa, sillä musiikintekijät ovat usein myös esiintyviä muusikoita. Repaleiset työajat, sadat kilometrit keikkabussin jousilla ja yötä myöten kukkuminen ovat pois perhe-elämästä sekä keikkailevilta äideiltä että isiltä.
– Bussissa istuminen ja tavaroiden roudaaminen ovat kovaa hommaa. Kioskin joutuu pystyttämään joka ilta uusiksi. Sellainen elämä ei välttämättä houkuttele, itsekin muusikkona työskennellyt Rimpilä kertoo.
Rimpilä arvelee, että perinteiset perhemallit istuvat musiikkialallakin tiukassa. Äidiksi tultuaan naiset saattavat luopua kiertue-elämästä ja tehdä töitä enemmän omilla ehdoillaan.
Kolmas tärkeä syy naisten vähäisyydelle alalla on Rimpilän mukaan erilaisten esikuvien puute ja kapean roolin tarjoaminen: nuorista naisartisteista leivotaan herkästi hyvältä näyttäviä, laulavia objekteja. Sen sijaan esimerkiksi naisbasistit ovat harvassa.
– Uskon, että naiset olisivat tervetulleita pop-sektorille myös instrumentalisteina, Rimpilä sanoo.
Emma Balbatsu näkee, että ala pikkuhiljaa pyristelee pois vanhoista kaavoistaan.
– Nykyään ei ole enää niin paljon pölyisiä levy-yhtiösetiä, jotka sanovat, että ole kaunis ja laula. Suunta on hyvä, mutta silti ollaan vasta ensimmäisillä kilometreillä, Balbatsu pohtii.
Nais-etuliite tarvitaan niin pitkään kunnes tasa-arvo on taattu
Suomalaisen musiikkimaailman tasa-arvoasioissa on otettu jo askelia eteenpäin. Ala itse on vastannut tasa-arvon vaatimukseen luomalla alalle teesit, joiden avulla pyritään kohti yhdenvertaisempaa tulevaisuutta (Yhdenvertainen musiikkiala).Yhdenvertaisuuskyselyn tehnyt Ilona Rimpilä pitää vastaavia hankkeita hyvinä, sillä niiden avulla tasa-arvoasiat saavat näkyvyyttä, herättävät keskustelua ja lopulta myös tuovat naisia ja muita vähemmistöjä alalle.
Sanoittaja Sinikka Svärd sanoo ärsyyntyvänsä siitä, että etuliitteitä ylipäätään tarvitaan.
– Eihän kenestäkään miehestä sanota, että hän on miessäveltäjä, Svärd muistuttaa.
Samaa mieltä on musiikintekijä Anni Mattila, jonka mukaan nais-etuliite jo itsessään korostaa naisten kapeaa roolia. Mattilan mukaan naisista ja miehistä puhuminen on kuitenkin tärkeä askel kohti tasa-arvoa.
– Jotta jokin vähemmistöryhmä saadaan esiin, heidät pitää ensin eristää omaksi porukakseen. Sitten heistä tuleekin valtavirtaa, Mattila hahmottelee.
Kasvatuksessa tyttöjä pitäisi kannustaa tarttumaan bassoon, kitaraan tai rumpuihin.
Ilona Rimpilä, tohtorikoulutettava
Musiikkimaailma ei kuitenkaan ole vielä valmis. Lauluntekijä Emma Balbatsu muistuttaa, että alan pienistä edistysaskelista huolimatta harmittavan harva tyttö tarttuu soittimeen ja alkaa tehdä omaa musiikkia.
– Jos Erja Lyytinen olisi ollut minun tietoisuudessani pikkulikkana, niin saattaisin heilua kitaran kanssa, Balbatsu pohtii.
Erityisesti musiikkikasvatus voisi auttaa tyttöjä etenemään alalla.
– Kasvatuksessa tyttöjä pitäisi kannustaa tarttumaan bassoon, kitaraan tai rumpuihin. Luulen, että niin alalle saadaan lisää naistoimijoita, Rimpilä painottaa.
Sekä Balbatsu että Rimpilä pitävät tärkeänä sitä, että musiikkialalle on viime aikoina tullut uusia naisartisteja, jotka toimivat esikuvina lapsille ja nuorille.
– Alkaa pikkuhiljaa normalisoitua, että naiset ovat yhdenvertaisia musiikintekijöitä kuin miehet. Enää ei tarvitse piirtää ikonisoivaa miessäveltäjien historiaa. Se osoittautuu vain yhden aikakauden tuotoksena, ja nyt katsotaan tulevaan, Rimpilä muotoilee.