Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Näin lakkopäivä näkyy tänään arjessa: Punainen liha voi vaihtua kaupoissa kanaan, bussivuoroja jää väliin, päiväkotien ruokakuljetukset vaikeutuvat

Ammattiyhdistykset ryhtyivät lakkoon, koska ne eivät hyväksy hallituksen suunnitelmaa helpottaa irtisanomisia pienissä yrityksissä. Uusia toimia on luvattu, ellei hallitus peräänny.

Rautiotievaunu ajossa illan hämärässä.
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Kristiina Tolkki,
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Ammattiyhdistysten kamppailu hallituksen lakiesitystä vastaan saattaa näkyä tänään sadoissa yrityksissä.

Teollisuusliitto, palvelualojen ammattiliitto PAM, Ammattiliitto Pro sekä Sähköliitto järjestävät vuorokauden mittaisen poliittisen lakon. Tästä listasta näet, mitkä Teollisuusliiton yritykset ovat lakossa mukana. Lakon piirissä on liiton 22 000 työntekijää.

Lakon syynä on hallituksen suunnitelma helpottaa irtisanomista pienissä yrityksissä. Alun perin muutos koski alle 20 työntekijän yrityksiä. Lausuntokierroksen jälkeen hallitus rajasi muutoksen tiistaina alle kymmenen hengen yrityksiin.

Helpotusta halutaan "henkilöperusteiseen irtisanomiseen". Se tarkoittaa, että työntekijä voitaisiin irtisanoa nykyistä helpommin, jos hän käyttäytyy epäasiallisesti tai laiminlyö työtään.

Palkansaajajärjestöt olivat ilmoittaneet jo etukäteen, että tämä ei käy. Palkansaajajärjestö SAK, toimihenkilöjärjestö STTK ja koulutettujen Akava eivät hyväksy "pärstäkertoimeen perustuvaa irtisanomista", olipa yrityksen nuppiluku mikä hyvänsä.

Siksi tänään lakkoillaan, ja näin se näkyy sinulle:

1. Ruokakaupat

Lihaa lihatiskissä.
Kuva: Markku Ojala / AOP

Lakossa on mukana viisitoista suurinta alan yritystä. Suomen Elintarviketyöläisten Liitto aloittaa lakon keskiviikkona. Lakko koskee muun muassa Atrian, HKScanin, Olvin, Sinebrychoffin, Hartwallin, Fazer Makeisten ja Saarioisten työntekijöitä.

Kaupan hyllyiltä voivat loppua tietyt tuotteet, mutta tilalle saadaan korvaavia tuotteita. Lempileipä voi vaihtua toiseen tai punainen liha kanaan. Ruoka ei kuitenkaan kaupoista lopu.

Lakko alkoi puolilta öin ja kestää vuorokauden.

2. Metrot ja bussit

Bussi
Kuva: Antti Eintola / Yle

Metro- ja raitiovaunukuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkoi jo maanantaina. Se on voimassa toistaiseksi. Valtaosa metron ja raitiovaunun kuljettajista on JHL:n eli Julkisten ja hyvinvointialojen liiton jäseniä.

Vuoroja voi jäädä HKL:n mukaan ajamatta, jos kuljettaja sairastuu eikä vuoroon saada varakuljettajaa.

Ajamatta jäävistä vuoroista tiedotetaan HSL:n verkkosivuilla, HSL:n sovelluksessa ja Poikkeusinfo-palvelussa.

Tampereella on STT:n mukaan jäänyt ajamatta tiistaina 30 vuoroa ylityökielllon takia. Tampereen seudun joukkoliikenne eli Nysse kertoo, että bussivuoroja voi jäädä ajamatta eikä kaikista puuttuvista vuoroista saada välttämättä ennakkotietoa.

Turussa ylityökiellot eivät ole toistaiseksi vielä näkyneet.

3. Päiväkodit ja koulut

Hiekkaleikit.
Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Kuntien työntekijät huolehtivat esimerkiksi lapsista, siivouksesta ja ruokapalveluista. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on ilmoittanut ylityökiellosta myös tällä alalla.

Esimerkiksi lasten hoitoaikoja ei välttämättä voi kieltojen aikana muuttaa yhtä joustavasti kuin tavallisesti. Kiellot astuivat voimaan jo maanantaina. Työnantajan tehtävä on nyt pitää huoli siitä, että palvelut pelaavat eikä kenenkään henki ole uhattuna.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto ei koske perhepäivähoitajia.

Kouluissa JHL:ään kuuluu muun muassa koulunkäynninohjaajia, vahtimestareita sekä ruoka- ja siivouspalveluiden työntekijöitä. Sairaslomaa tuuraamaan ei voida ottaa sijaista. Ylityökielto voi siis vaikuttaa päiväkotien ruokakuljetuksiin.

Opettajat eivät kuulu JHL:ään, joten kiellot eivät vaikuta varsinaiseen opetukseen.

4. Sairaalat, terveyskeskukset ja vanhustenhoito

Kotihoito.
Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

JHL:n kuuluu myös osa sairaaloiden ja terveyskeskusten henkilökunnasta, kuten lähihoitajista, sairaanhoitajista ja laitoshuoltajista.

Yhteensä JHL:n kuuluu noin 60 000 sote-alan työntekijää. JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine arvioi aiemmin Ylelle, että kieltojen vaikutukset heijastuvat todennäköisesti eniten leikkauksiin, jotka saattavat viivästyä.

Keväällä sopimusneuvottelujen aikana pidetyn ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana huomattiin, että sosiaali- ja terveysaloilla ei ole riittävästi henkilökuntaa, jos työntekijät tekevät vain sovitut työvuorot eivätkä lainkaan ylitöitä.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi näkyä myös vanhustenhoidossa ja kotipalveluissa.

Suosittelemme