Yhdysvallat vaikeuttaa tästä viikosta lähtien viisumin saantia samaa sukupuolta oleville diplomaattipareille. Diplomaatin kumppanille ei enää myönnetä perheviisumia.
Uusi politiikka käytännössä pakottaa homoseksuaaliset diplomaattipariskunnat menemään naimisiin, jos he haluavat kumppanille viisumin perhesuhteen nojalla.
Avioliitto on solmittava joko Yhdysvalloissa tai kolmannessa maassa, joka tunnustaa homoseksuaaliset avioliitot. Pariskunnilla on aikaa mennä naimisiin vuoden loppuun asti, tai puoliso joutuu poistumaan maasta.
Presidentti Donald Trumpin hallinnon linjaus käy ilmi YK:n sisällä jaetusta muistiosta. Se pyörtää ulkoministeri Hillary Clintonin vuonna 2009 luomanpolitiikan.
Tähän viikkoon asti suurlähetystöissä tai YK:ssa työskentelevien diplomaattien kumppaneiden on luettu kuuluvan perheeseen. He ovat voineet saada viisumin yhteisen kotitalouden perusteella.
Naimattomat heteroparit eivät ole saaneet perheviisumia samalla perusteella. Yhdysvaltain ulkoministeriö onkin perustellut päätöstä sillä, että kaikkia pariskuntia on kohdeltava tasa-arvoisesti.
Pikavauhtia alttarille tai lähtöpassit?
Uusi politiikka iskee etenkin YK:n pääkonttorissa New Yorkissa työskenteleviin diplomaatteihin. Foreign Policy -lehden mukaan päätös koskee suoraan ainakin kymmentä YK-diplomaattia. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan se voisi koskea reilua sataa perhettä.
Tilanteen muutos on saanut jotkut pariskunnat vihille pikavauhtia. YK:n ihmisoikeuskomissaarin toimistossa työskentelevä Fabrice Houdart sanoo New York Timesille, että eräs ranskalainen diplomaattipariskunta meni viime viikolla naimisiin säikähdettyään uuden politiikan vaikutuksia.
Sukupuolten tasa-arvoa ajavat aktivistit ja etenkin demokraattipoliitikot ovat arvostelleet Yhdysvaltain ulkoministeriön linjausta.
– Tarpeettoman julmaa ja ahdasmielistä, Yhdysvaltain entinen YK-suurlähettiläs Samantha Power tviittasi.
Kriitikot ovat perustelleet kantaansa muun muassa sillä, että sukupuolivähemmistöjä syrjitään yhä monissa valtioissa.
Demokraattipuolueen kongressiedustaja Eliot Engel varoittaa, että linjanmuutos altistaa osan Yhdysvalloissa työskentelevistä diplomaateista kostotoimille kotimaissaan, jos he joutuvat palaamaan.
Linjauksella on aktivistien mukaan seurauksia tulevaisuudessa YK-työntekijöille, jotka haluaisivat homoseksuaalisiin vihamielisesti suhtautuvista maista töihin New Yorkiin.
– Yhdysvallat on ollut samaa sukupuolta oleville pareille haluttu paikka, koska tänne on voinut tuoda kumppaninsa ja saada viisumin, toteaa YK:ssa homoseksuaalisten työntekijöiden oikeuksia ajavan UN-Globen puheenjohtaja Alfonso Nam amerikkalaismedioiden mukaan.
Yhdysvaltain hallinto on BBC:n mukaan luvannut tehdä poikkeuksen niiden diplomaattien kumppanien kohdalla, jotka ovat kotoisin homoseksuaalisten avioliitot kieltävistä valtioista.
Homoseksuaalisuudesta kuolemantuomio kuudessa maassa
Samaa sukupuolta olevien parisuhteet ovat tällä hetkellä kiellettyjä 71 valtiossa. Iranissa, Saudi-Arabiassa, Jemenissä, Sudanissa, Somaliassa ja Nigeriassa homoseksuaalisesta suhteesta voi seurata kuolemantuomio.
Maailmassa 25 valtiota on laillistanut samaa sukupuolta edustavien avioliitot. Yli puolet näistä valtioista on EU-maita, esimerkiksi Suomi.
Kehityskulku on ollut päinvastainen joissain EU-maissa. Esimerkiksi Romaniassa kansa äänestää viikonloppuna avioliiton määritelmän kaventamisesta miehen ja naisen väliseksi.
Romaniassa samaa sukupuolta olevat eivät tälläkään hetkellä saa kirkollista tai siviilivihkimystä.
Jutussa on käytetty lähteinä Washington Postin, BBC:n ja New York Timesin artikkeleita.
Lisää aiheesta:
EU-oikeus: Samaa sukupuolta olevalla puolisolla oltava jäsenmaissa oleskeluoikeus