Vuonna 1953 psykologit James Olds ja Peter Milner tekivät kanadalaisessa yliopistossa rottakokeen, josta tuli pian hyvin tunnettu. He asensivat laatikkoon vivun, jota painamalla eläin voi lähettää aivoihinsa mielihyväkeskuksia stimuloivan sähkösokin. Sitten he panivat laatikkoon rotan.
Tulokset olivat hämmästyttäviä. Kun rotta oppi käyttämään vipua, se ei enää halunnut tehdä mitään muuta. Mielihyväsokki sai rotan unohtamaan ruuan, kivun ja tarpeen lisääntyä.
Useiden eläinten kohdalla koe piti lopettaa kesken, sillä ne olisivat kuolleet nälkään kiihottaessaan aivojaan.
Ihmiskunta on nyt samankaltaisen rottakokeen kohteena. Tosin tässä panoksena ei ole yhden rotan henki vaan planeetan tulevaisuus.
Fossiiliset polttoaineet ovat tehneet ihmisistä ennennäkemättömän monilukuisia ja hyvinvoivia. Samaan aikaan niiden polttaminen kuitenkin lämmittää maapalloa, nostaa merien pintaa, tuhoaa ekosysteemejä ja, lopulta, uhkaa koko sivilisaatiotamme.
Onko enää mitään mahdollisuutta, että osaisimme lopettaa mielihyvävivun vääntämisen ajoissa? Tässä jutussa neljä asiantuntijaa kertoo, että toivoa on edelleen – mutta onnistuminen tulee vaatimaan radikaaleja yhteiskunnallisia uudistuksia.
Sata vuotta puhetta
Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi vaaditut toimet näyttävät vuosi vuodelta kiireellisemmiltä. Maanantaina kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisee odotetun raportin. Sen odotetaan vaativan päätöksentekijöiltä nopeita toimia lämpenemisen pitämiseksi 1,5 asteessa verrattuna vuoden 1850 tasoon. Raportin julkisuuteen vuotaneen luonnoksen mukaan tämä taso saavutetaan jo vuonna 2040.
Ilmastonmuutos ei ole uusi ajatus. Pitkään on tiedetty, että teollisuuden ilmakehään päästämä hiilidioksidi voi lämmittää maapalloa. Ensimmäisenä tämän todisti ruotsalainen tiedemies ja nobelisti Svante Arrhenius.
Arrheniuksen laskelmissa tosin ei tuntunut olevan mitään hälyttävää. Hänen mukaansa kestäisi 3 000 vuotta ennen kuin ihmisen toiminta nostaisi hiilidioksiditasoa 50 prosentilla, ja sittenkin seurauksena olisi, että tulevat sukupolvet saisivat nauttia “miellyttävästä ilmastosta” ja “paremmista sadoista”.
1950-luvun lopulla amerikkalainen Charles Keeling alkoi systemaattisesti seurata ilmakehän hiilidioksidimäärää. Mittaukset näyttivät Arrheniuksen ja tämän aikalaisten olleen väärässä: hiilidioksidin määrä ilmakehässä kasvoi selvästi ajateltua nopeammin, maapallo lämpenisi paljon nopeammin, ja lämpenemisen seuraukset voisivat olla tuhoisia.
Huoli tosin pysyi pitkään tiedeyhteisön sisällä.
–Vaikka tieteen piirissä ilmastonmuutoksesta puhuttiin, niin kansainväliseen politiikkaan se tuli aika myöhään, sanoo tutkimusprofessori Jari Liski Ilmatieteen laitokselta.
Sittemmin on nähty sarja kansainvälisiä ilmastokokouksia, joissa maailman kasvihuonepäästöjä ei ole onnistuttu hillitsemään. Päinvastoin päästömäärä on noussut vuosi vuodelta.
Uusi jälleenrakennus
Aikaa ei ole paljon. IPCC toteaa raporttiluonnoksessaan, että tarvitaan pikaisia toimia, jos lämpeneminen halutaan pitää 1,5 asteessa esiteollisesta ajasta.
Jo puoli astetta enemmän merkitsisi sitä, että siirrytään vaarallisesta erittäin vaaralliseen ilmastonmuutokseen: vaikutukset kasautuvat tavalla, jonka seurauksia on äärimmäisen vaikea ennakoida.
– 2020-luku on ratkaiseva siinä, että miten yhteiskuntia pitää ohjata. Tämä on se kohtalon vuosikymmen, sanoo historiantutkija Tero Toivanen.
Kymmenisen vuotta on hyvin lyhyt aika: suunnilleen saman verran on kulunut ensimmäisen iPhonen julkaisemisesta, edellisen talouskriisin alusta tai Barack Obaman valitsemisesta Yhdysvaltain presidentiksi. Ja vaadittu muutos on iso.
– On tärkeää tiedostaa, että tässä ei ole kyse elintapojen, tavaroiden käytön ja kierrätyksen hienosäädöstä, sanoo tutkimusprofessori Liski.
– Hyvinvoinnistamme iso osa perustuu fossiilisiin polttoaineisiin, ja se tekee tästä vaikean rastin.
Muutos ei tule tapahtumaan ilman julkisen vallan apua, sanovat haastatellut asiantuntijat. Pitää tukea hyviä hankkeita, kiristää päästökaupparuuvia ja käyttää olemassaolevia keinoja, kuten hiiliveroja tai tiettyjä yritystukia, kestävän kehityksen edistämiseen.
– Mekanismit ovat olemassa, mutta haaste on, etteivät ne ole sellaisenaan riittävät. Mutta nyt on aika ryhtyä kiristämään sitä ruuvia, sanoo VATT:n johtava tutkija Marita Laukkanen.
Ylipäätään tulee irrottautua kylmän sodan jälkeen syntyneestä totunnaisajatuksesta, ettei valtio saa sotkea näppejään talouden toimintaan, sanoo historiantutkija Toivanen.
– Nyt pitää kaivaa taloudellisen ja yhteiskunnallisen ajattelun työpakista sellaisia keinoja, joilla valtio voi investoida, ohjata ja rajoittaa nopean yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi.
Jotkut ilmastotieteilijät ja -aktivistit ovat jopa sanoneet, että yhteiskuntien pitää siirtyä sotatalouteen ilmastonmuutoksesta selvitäkseen. Toivanen ottaa kuitenkin toisenlaisen metaforan: toisen maailmansodan jälkeisen jälleenrakentamisen ajan Suomessa.
Siinä missä sotatalous oli vastaus äkilliseen, mutta ohimenevään kriisin, muutti jälleenrakennus Suomea pysyvästi. Valtion ohjauksella Suomen talous uudistettiin ja teollistettiin, jotta sotakorvaukset pystyttiin maksamaan ja evakot asuttamaan. Samalla muuttui suomalainen elämäntapa ja luotiin hyvinvointivaltion pohja.
– Pointti on, että jos yhteiskunnissa ymmärretään muutoksen syvyys, se on mahdollista toteuttaa demokraattisen yhteiskunnan puitteissa, Toivanen sanoo.
Haitat näkyvät kaukana, torjunnan kustannukset nyt
Miksi kasvihuonepäästöille ei sitten ole pystytty tekemään riittävästi?
Ilmatieteen laitoksen Liskin mukaan tärkeä syy on päätöksentekojärjestelmässä: siinä missä ilmastonmuutos vaatii pitkäjänteistä työtä, neuvotteluissa painavat ilmaston lisäksi lyhytjänteiset taloudelliset ja muut tavoitteet.
– Lisäksi toistaiseksi ilmastonmuutoksen kielteiset vaikutukset näkyvät voimakkaimmin köyhissä valtioissa, joilla on globaalissa päätöksenteossa vähemmän painoarvoa kuin rikkailla mailla.
Laukkanen lisää, että ilmastonmuutos on paitsi alueellisesti, myös ajallisesti etäinen ongelma: haitat näkyvät kaukana tulevaisuudessa, mutta ilmastotoimien kustannukset maksetaan tässä ja nyt.
Kyse on myös jostain paljon suuremmasta kuin neuvottelutekniikasta: ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii niin suuria yksilötason myönnytyksiä, että niitä on vaikea tehdä ennen kuin on aivan pakko. Koko elämäntapamme perustuu fossiilisten polttoaineiden käytölle.
Tero Toivanen puhuu fossiilitaloudesta: ihmiskunnalla on ollut parisataa vuotta käytettävissään niin helposti saatavilla oleva, edullinen ja joustava energianlähde, että se on tehnyt energiasta näkymätöntä.
Istuessani lämpimässä asunnossani talvipakkasella en ajattele kivihiiltä, joka sen lämmittämiseksi palaa Helsingin Hanasaaressa. Enkä autoillessani pohdi, miten tankissa häviävät ilmaan miljardeja vuosia sitten kuolleiden eliöiden jäänteet. Energian eteen ei juuri tarvitse tehdä töitä: se tulee bensapumpusta, töpselistä tai lämpöpatterista.
Toivasen mukaan energia ei ole näkymätöntä ainoastaan kuluttajille, vaan myös ajattelijoille ja päätöksentekijöille:
– Kokonaiset tieteenalat, esimerkiksi taloustiede, ovat muotoutuneet tämän fossiilitalouden aikana. Nyt siirrytään valintatilaan, jossa yhteiskunnallista ajattelua ei enää voi rakentaa sille perustalle.
Muutoksen merkit ovat ilmassa
Onko sitten syytä uskoa, että kohtalon vuosikymmenellä tapahtuu jotain, mitä aiemmin ei ole tapahtunut?
Kaikki haastatellut asiantuntijat uskovat, että merkkejä on ilmassa: yritykset ovat entistä kiinnostuneempia ilmastonmuutoksesta, poliitikot ainakin puhuvat siitä ja mediassa ilmastonmuutos on muuttunut tiedeosaston erikoisuudesta kaiken läpäiseväksi teemaksi - ainakin näin ennätyksellisen kuuman kesän jälkeen.
– Äärimmäisten sääilmiöiden lisäksi myös vuoden 2015 pakolaiskriisi on konkretisoinut ilmastonmuutoskeskustelua Euroopassa, sanoo Ilmatieteen laitoksen Liski.
– Vaikkei se olisi kuin osaksi ilmastonmuutoksen aiheuttamaa, tuo se muutoksen seuraukset entistä lähemmäs.
Sitrassa kiertotalousratkaisuja edistävä Nani Pajunen puolestaan on huomannut, että yritysmaailmassa yhä useampi toimija kiinnostuu siitä, miten omasta liiketoiminnasta voi tehdä kestävämpää. Ja uusia yrityksiä syntyy sinne, missä resurssien entistä tehokkaammalla käytöllä voi tehdä bisnestä.
– Näen koko ajan mahdollisuuksia: paljon on tehty, paljon tehdään mutta paljon pitää vielä tehdä, hän sanoo.
VATT:n johtava tutkija Laukkanen sanoo vielä, että tieto ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisista ja taloudellisista seurauksista lisääntyy edelleen: tiedetään, mitä hillintätoimet maksavat ja, toisaalta, mitä maksaa, ellei niitä tehdä.
– Nyt jo ymmärretään, ettei kyse ole siitä, että jotakuta vain harmittaa, kun ilmasto vähän lämpenee. Tiedämme, että se vaikuttaa myös esimerkiksi talouteen: lämpeneminen heikentää työn tuottavuutta, voi alentaa kognitiivista suoriutumista ja heikentää talouskasvua.
Laukkanen näkee toivoa myös kansainvälisen yhteistyön tasolla: jo nyt 45 prosenttia maailman päästöistä on jonkinlaisen päästökaupan piirissä. Seuraavaksi mukaan on tulossa Kiina, maailman suurin hiilidioksidipäästöjen tuottaja.
Mutta muutos toki vaatii, että ymmärrys on ensin olemassa, ja käsitys siitä, että jotain kannattaa tehdä.
– Usein sanotaan, ettei Suomi voi pienenä maana tätä ratkaista. Mutta ilmastopolitiikassa on niin, että Suomen kaltaisten hyvinvoivien maiden pitää näyttää johtajuutta, sillä muuten voidaan sanoa hellurei globaalille ilmastopolitiikalle, Toivanen sanoo.
Lue myös:
Ilmastopolitiikkaa häiritsee suuri konna – Asiantuntijat löytävät sankareita Aasiasta ja Afrikasta
Mitä ajatuksia artikkeli herätti? Millaisia valintoja sinä olet tehnyt ilmaston hyväksi? Osallistu keskusteluun artikkelin alla.