Suomen viime vuosien puhutuin bussiyhtiö, tamperelainen Onnibus, vaihtoi omistajaa.
Ostajana on suomen suurin linja-autoyhtiö Koiviston Auto ja myyjänä Onnibusin entiset omistajat – suurimpana brittiläisen Sir Brian Souterin sijoitusyhtiö Souter Investment.
Onnibusia on kutsuttu markkinahäiriköksi. Sitä on kutsuttu myös oppikirjaesimerkiksi siitä, millaisen murroksen digitalisaatio voi tuoda maanteille.
Onnibus oli Suomen Uber.
Se alkoi riidalla
Pekka Mötön, Petteri Rantalan ja Lauri Helkeen perustama Onnibus aloitti liikennöinnin tammikuussa 2012 Tampereen ja Porin välillä.
Tuolloin yhtiö oli usean linja-autoliikennöitsijän muodostama markkinointiyhteenliittymä. Tuo yhteenliittymä ei kuitenkaan pysynyt yhdessä.
Kun toimitusjohtaja Möttö ryhtyi neuvottelemaan skottimiljonääri Sir Brian Souterin kanssa, yhteistyökumppanit lähtivät perustamaan kilpailevaa yhtiötä. Tuloksena oli lopulta useita oikeusjuttuja, joissa riideltiin muun muassa yhtiön nimestä.
Tämä ei Onnibusia jarruttanut. Skotlantilaisen Stagecoach Groupin perustanut Souter toi yhtiöön pääomia, joiden turvin Onnibus ponnisti kasvuun ja ryhtyi investoimaan linja-autoihin ja kasvattamaan verkostoaan.
Menestyksen tekijät
Onnibusin perustajat tunnistivat Suomen kaukoliikenteessä tilaisuuden aivan uudentyyppiselle linja-autoyhtiölle.
Yhtiölle, joka panostaisi tietojärjestelmiin ja liiketoiminnan analytiikkaan – ja hinnoittelisi lippunsa toisin kuin muut. Noihin aikoihin kilpailijoiden matkalippujen hinnat perustuivat lähinnä matkan pituuteen, Onnibusin hinnoittelu pohjasi kysyntään.
Lipunmyyntiohjelmisto huomioi ajoneuvon täyttöasteen, ajankohdan ja monia muita muuttujia. Niiden perusteella ohjelmisto päätteli, mikä olisi kullakin hetkellä oikea hinta, jotta linja-auto täyttyisi mahdollisimman kannattavasti.
Kuten Pekka Möttö totesi Talouselämä-lehdessä – “Mikään ei ole niin kallista kuin bussien ajaminen tyhjinä.”
Suomalaiset tunsivat jo halpalentoyhtiöiden liiketoimintamallin, mutta maantiellä ajatus oli uusi. Kilpailijoiden kauhuksi Onnibus kuljetti matkustajia kaupunkien välillä halvimmillaan muutamalla eurolla.
Iso auto, pieni hinta
Digi-osaamisen lisäksi Onnibusin menestys pohjasi autojen kokoon. Kirkkaan punaisiin kaksikerroksisiin linja-autoihin mahtui noin kolmannes enemmän matkustajia kuin perinteiseen yksikerroksiseen.
Onnibus hallitsi myös markkinoinnin ja julkisuuspelin. Toimitusjohtaja Pekka Mötössä henkilöityi joukkoliikenteen tulevaisuus. Lehtien palstoille yhtiö pääsi myös vuonna 2016, kun se lupasi kuljettaa matkustajat Helsingin ja Porvoon välillä myös kilpailevan yhtiön Porvoon Liikenteen kuukausikorteilla.
Onnibus ei haastanut vain linja-autoalaa. Se vei hinnoittelullaan matkustajia myös VR:ltä, joka joutui remontoimaan oman hinnoittelunsa.
Vuonna 2015 linja-autoissa oli taas tunnelmaa.
Kilpailijat ahtaalla
Kilpailijoiden oli vastattava maanteiden hintaralliin. Savonlinja laski lippujensa hintoja vähintään neljäkymmentä prosenttia. Suurten kilpailijoiden tulokset putosivat keskimäärin alle puoleen.
Kuluttajat nauttivat linja-autoyhtiöiden edullisista hinnoista. Toisaalta sen kääntöpuolena moni joutui todistamaan tutun linja-autovuoron loppumista. Vaikka punainen linja-auto kulkisi kotikylän kautta – se ei välttämättä pysähdy siellä.
Syrjäkylien jälkeen liipaisimella ovat maakuntakeskusten väliset yhteydet. Pohjolan Liikenne laittoi viime vuonna jäähylle Helsingin ja Tampereen sekä Helsingin ja Lappeenrannan väliset reittinsä. Savonlinja lopetti Jyväskylän ja Kotkan välillä.
Eikä Onnibusillakaan ole helppoa ollut. Yhtiö lakkautti Joensuun ja Jyväskylän sekä Tampereen ja Kotkan väliset reitit ja irtisanoi 60 henkilöä yt-neuvottelujen päätteeksi.
Viimeksi yhtiö kertoi lopettavansa päivittäisen liikennöinnin Tampereen ja Porin välillä. Se on juuri se reitti, jolla yhtiön ensimmäinen auto kuljetti matkustajia vuoden 2012 tammikuussa.
Koiviston Auton toimitusjohtaja Antti Norrlin kertoo Helsingin Sanomille Onnibusin tekevän noin 30 miljoonan euron liikevaihtoa. Tulostaso on hänen mukaansa kohtuullinen.
Vallankumous päättyi?
Koiviston Auto lupaa Onnibusin kasvutarinan jatkuvan ja edullisten hintojen säilyvän. Se kuitenkin lienee varmaa, että ankarin hintakilpailu Suomen maanteillä hellittää.
Kelloa ei kuitenkaan voi kääntää taaksepäin. Onnibus muutti kaukoliikenteen tavalla, josta ei ole paluuta.
Startup-kielellä sanottaisiin, että Onnibus disruptoi Suomen linja-automarkkinat.
Tästä huolimatta tunnelma on uutisen jälkeen vähän vaisu. Jos vallankumous olisi toteutunut, Onnibus olisi ostanut Koiviston Auton – eikä toisin päin.
Lue myös
Kilpailuvirasto haluaisi tutkia Onnibusin myynnin Koiviston Autolle – mutta se ei ole mahdollista