Latvian vaaleissa show'n on varastanut omalaatuinen uusi puolue, joka asemoi itsensä eliittiä ja valtamediaa vastaan.
Puolueen nimi on "Kam pieder valsts" (KPV LV) eli "kenelle valtio kuuluu". Vasta kaksi vuotta sitten perustettu ryhmittymä on kirinyt kyselyissä kolmen suosituimman puolueen joukkoon.
KPV LV listaa verkkosivuillaan kolme periaatetta, jotka kuvaavat sen visiota: esimerkillä johtaminen, radikaalit toimenpiteet ja vallan keskittäminen. Puolue haluaa muun muassa korvata ministeriöt "sihteeristöillä".
— KPV LV täyttää kaikki klassiset populistisen puolueen kriteerit. Se ei ole oikealla eikä vasemmalla. Kampanjan pohjana on ajatus, että poliitikot ovat tehneet huonoa työtä ja kansa kärsii tästä. Tämä on oppikirjaesimerkki populismista, sanoo politiikan tutkija Janis Ikstens Latvian yliopistosta.
Puolue lupaa puuttua muun muassa terveydenhuollon ongelmiin ja päiväkotien jonoihin. Pääviesti on, että Latvian politiikka tarvitsee uusia kasvoja ja rohkeaa uudistamista.
Kärkästä käytöstä Twitterissä
KPV LV:n äkkiväärä tyyli synnyttää kohuja ja mediahuomiota. Puolueen tunnetuin ehdokas on entinen näyttelijä ja radiojuontaja Artuss Kaiminš, joka nousi parlamenttiin vuonna 2014 Latvian alueiden liiton edustajana.
Kaiminš tunnetaan muun muassa siitä, että hän kulkee parlamentissa web-kameran kanssa ja striimaa näkemäänsä verkkoon. Pari viikkoa sitten hän häiritsi Latvian yleisradiossa television suoraa keskusteluohjelmaa huutelemalla kuvan ulkopuolelta kommentteja, jotka kuuluivat lähetykseen asti.
Twitterissä hän sättii kärkkäästi arvostelijoitaan.
KPV LV hyökkää mediaa vastaan tavalla, jota on verrattu Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tyyliin. Puolue maalaa kuvaa, jonka mukaan media syrjii puoluetta ja lietsoo jatkuvasti konfliktia median kanssa.
Ehdokkaat vaativat toimittajille potkuja, ja eräässä suorassa tv-väittelyssä puolueen edustajat alkoivat esittää kiusallisia väitteitä juontajien yksityiselämästä.
"Ainut äänestämäni poliitikko"
KPV LV:n teemoihin ei kuulu maahanmuutto, eikä puolue myöskään ota juurikaan kantaa ulkopolitiikkaan.
Puolueen johdolla on kykyä saada ihmiset innostumaan.
—Artuss Kaiminš on ainoa poliitikko, jota olen koskaan äänestänyt. Ennen häntä en löytänyt ketään kunnollista, sanoo nuori arkkitehti Gints Dombergs.
— KPV näyttää meille juonittelun politiikan kulisseissa. Kaiminš kertoo tapaamisissa tapahtuvista asioista reaaliaikaisesti Facebookin verkkostriimeissä, hän selittää.
Viime viikkojen mielipidetiedustelujen mukaan suosituin puolue on sosiaalidemokraattinen Harmonia, joka tunnetaan venäjänkielisen väestön suosikkina.
Kakkosena on maaseudun ääntä edustava Vihreiden ja maanviljelijöiden liitto, joka on istuvan pääministerin puolue. KPV LV taistelee kolmannesta sijasta.
Pyysimme politiikan tutkijalta ja puolueen ehdokkailta kommentit kolmesta KVP LV:n vaaliohjelman kohdasta.
1. Ministeriöt korvataan sihteeristöillä
Puolue esittelee mallia, jossa ministerien määrää vähennetään puoleen nykyisestä. Lisäksi KPV ehdottaa, että ministeriöt korvataan sihteeristöillä.
Miten sihteeristöt sitten eroaisivat nykyisistä ministeriöistä? Puolueen ehdokas Maris Dargis selittää, että niiden rakenne olisi radikaalisti joustavampi.
— On tiettyjä tehtäviä, jotka pitää suorittaa. Tietyn tehtävän hoitamiseen perustetaan organisaatio, kuten projektinhallinnassa. Sillä on alku ja loppu, jonka jälkeen se lakkautetaan, hän kuvailee.
— Nyt näemme valtavan julkisen sektorin. Monet ihmiset istuvat ehkä vailla hyödyllisiä tehtäviä. Se on yksinkertaisesti tehotonta.
Politiikan tutkija Janis Ikstens sanoo, että hallinnon vähentäminen puoleen ei ole realistista.
— Tämä on yksi näistä täysin populistisista lausunnoista, jotka eivät vain toimi.
2. Nopea väestönkasvu käyntiin
Latvian suuri maastamuutto ja väestön hupeneminen ovat latvialaisille kipeitä asioita.
KPV:n tavoitteena on kääntää suunta ja nostaa väkiluku kolmessa vuosikymmenessä kahdesta miljoonasta 2,5 miljoonaan. Puolueen mukaan lapsilisät ja tuet eivät riitä.
Avain syntyvyyden ja paluumuuton kasvuun on KPV:n mukaan yhteiskunnan kokonaisvaltainen kehittäminen niin, että ihmisten turvallisuudentunne ja elämänlaatu paranee.
Dargis sanoo, että saavuttaakseen tämän Latvia voisi ottaa mallia esimerkiksi Suomesta, jossa verotus on progressiivisempaa – eli korkeampia tuloja verotetaan suuremmalla prosentilla.
— Meillä otetaan matalista palkoista valtava vero. Tämä pitää muuttaa, niin tulotaso nousee, sanoo toinen puolueen ehdokas Arnis Puksts.
Ikstens puolestaan sanoo, että KPV:n väestönkasvutavoitetta ei voi saavuttaa muuten kuin edistämällä maahanmuuttoa, mikä ei ole Latviassa kovin suosittu ajatus.
3. Korkeintaan vuoden mittaisia oikeusjuttuja
KPV haluaa uudistaa oikeuslaitoksen niin, että kaikki oikeusjutut ratkeavat vuoden sisällä, joitakin erityisen monimutkaisia juttuja lukuun ottamatta.
— En osaa sanoa, onko se mahdollista. Mutta väestön keskuudessa on tosiaan tunne, että oikeusjutut kestävät aivan liian kauan, ja tämä on myös liike-elämän huoli, sanoo Ikstens.
— Nykytilanne on katastrofaalinen. Jos oikeusjutut saadaan lyhennettyä vaikka kahteen tai kolmeen vuoteen, sekin on jo hyvä parannus, Dargis sanoo.
Lisää Latviasta:
Lahjusvyyhdin keskellä oleva Latvian keskuspankin johtaja kieltäytyy eroamasta
Aiheesta muualla:
KSML (maksumuurin takana): Latviassa äänestetään parlamenttivaaleissa – venäläispuolueen nousu vallankahvaan voi johtaa yllätyksiin ulkopolitiikassa
Latvian yleisradio: 2018 Latvian Saeima elections: How the process works