Helsingin kaupunki aikoo korottaa useiden ammattiryhmien palkkoja. Ensi vuoden alusta voimaan astuvat palkankorotukset perustuvat kunta-alan sopimuksiin ja kaupungin palkkakehityssuunnitelmaan, kerrotaan Helsingin kaupungin tiedotteessa.
Vantaan kaupunki ilmoitti kesäkuussa nostavansa muun muassa lastentarhanopettajien palkkoja sekä maksavansa erillistä muuttolisää houkutellakseen lisää varhaiskasvatuksen ammattilaisia kaupunkiin.
Helsingissä lastentarhanopettajien palkkoihin tulee korotusta 175 euroa kuukaudessa. Lisäksi esimerkiksi lastenhoitajien, perhepäivähoitajien ja varhaiskasvatuksen esimiesten palkat nousevat.
Samoin sosiaalityön ja kotihoidon erilaisiin tehtäviin sekä joillekin muille ammattiryhmille on luvassa palkankorotuksia. Korotusten tarkemmista kohdentamisista neuvotellaan henkilöstöjärjestöjen kanssa kuluvan vuoden lopulla.
– Jo viime keväänä kerrottiin, että kaupunki kartoitti palkkatilannettaan ja aikoi tehdä erillisen suunnitelman palkkojen kilpailukyvyn turvaamiseksi. Kyseessä on juuri tämä palkkakehityssuunnitelma, mihin tiedotteessa viitataan, sanoo Helsingin kaupungin henkilöstöjohtaja Marju Pohjaniemi.
Henkilökohtaisia lisiä työsuoritusten perusteella
Helsinki haluaa parantaa kaupungin houkuttelevuutta työnantajana sekä palkita henkilöstöä hyvästä työsuorituksesta, tiedotteessa todetaan.
Kaupunki panostaa myös henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvaan palkkaukseen. Myös tämä koskee kaikkia edellä mainittuja ammattiryhmiä.
– Pari kertaa vuodessa käytävissä kehityskeskusteluissa esimies ja työntekijä arvioivat yhdessä henkilön työsuoritusta ja saavutuksia. Arvioinnin perusteella voidaan myöntää henkilökohtaista palkanosaa, joka tulee henkilön kuukausipalkkaan, Pohjaniemi kertoo.
Samankaltainen palkitsemisjärjestelmä on ollut Helsingin kaupungilla käytössä jo useita vuosia, mutta Pohjaniemen mukaan systeemiä aiotaan tehostaa nyt entisestään.
– Se on todella tärkeää esimiestyön kannalta, että voidaan palkita erityisen hyviä osaajia.
Helsingin kaupungin muihin sopimusaloihin kuuluvien ammattiryhmien palkankorotuksista sovitaan loppuvuoden aikana. Näitä ryhmiä ovat esimerkiksi opettajat, lääkärit ja tekninen henkilökunta.
Espoo käsittelee asiaa jo ensi maanantaina
Helsingin ja Vantaan panostus lastentarhanopettajien ja muiden varhaiskasvatuksen ammattilaisten houkuttelemiseen kaupunkien palkkalistoille asettanee painetta samanlaisiin toimiin myös esimerkiksi Espoolle.
Espoon kaupungin henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski totesi Ylelle, että myös Espoossa on keskusteltu lastentarhanopettajien palkankorotuksista Vantaan kesäkuisen päätöksen jälkeen. Asiaa käsitellään seuraavan kerran maanantaina 8. lokakuuta.
Sarekoski uskoo, että päätöksiä tehdään muutaman viikon kuluessa.