Fii oli parivuotiaaksi kaikkien koirien ylin ystävä: joskus kotiaidan takaa haukahteleva, mutta nokikkain tavatessa leikkimistä ehdotteleva. Kesän se vietti koiratuttaviensa kanssa leppoisasti asustellen, kunnes eräänä iltapäivänä kaikki muuttui. Fii puri äkkiarvaamatta ja todella voimakkaasti ystäväänsä, koiraa, jonka kanssa sillä oli ollut täysin mutkattomat välit.
Näin väkivaltaisissa kertomuksissa on tapana muuttaa haastateltavien nimet, mutta koirani Fii esiintyy jutussa omalla nimellään. Se on kuvassa sylissäni.
Pohdin hetken tilannetta, mutta totesin sitten, että vastaavassa tilanteessa kehottaisin omistajaa viemään koiransa suoraan eläinlääkäriin, kulkematta pelissä minkään muun ruudun kautta (kuten nettikeskustelujen lukemisen tai koiran koulutusyritysten).
Kipu ja sairaudet ovat yleisimpiä taustasyitä sille, että koira hyökkää äkkiarvaamatta ja suhteettoman voimakkaasti.
Onneksi löytyi eläinlääkäri, joka ehti paneutua selvitystehtävään. Käytöksen syy oli todella kipeästi aristava lonkanseutu. Jo kipulääkekuurin aloittamista seuraavana päivänä Fii palautui omaksi ystävälliseksi itsekseen.
Fiin muodonmuutos oli yllättävä ja järkyttävä, mutta ei tutkimusten valossa harvinainen. Kipu ja sairaudet ovat yleisimpiä taustasyitä sille, että koira hyökkää äkkiarvaamatta ja suhteettoman voimakkaasti. Ne voivat aiheuttaa myös muita käytösmuutoksia.
Tunnustan melkein syyllistyneeni rikokseen. Laki velvoittaa toimittamaan sairastuneen eläimen asianmukaiseen hoitoon. Mutta kun puremistilanne oli ohi ja koirat erillään, harkitsin silti asian lykkäämistä seuraavaan päivään. Tunnetasolla on vaikea mieltää, että voimakas käytösmuutos vaatii yhtä nopeita toimia kuin muutkin mahdolliset sairauden merkit. Onneksi ammattijärki voitti, ja koira pääsi nopeasti hoitoon.
Viivyttelyn ajatuksestakin jäi huono omatunto, mutta siitä seurasi myös jatkoajatus: vaikka tähän mennessä kukaan ei kai ole joutunut syytteeseen lemmikin ilmiselvien kivusta kertovien käytösmuutosten sivuuttamisesta, voitaisiinko asiaan tehdä muutos?
En tietenkään tarkoita, että omistajia pitäisi ensitöikseen asettaa syytteeseen. Eihän niin menetellä muidenkaan mahdollisten sairauden oireiden kanssa. Omistajaa todennäköisesti ensin vain neuvotaan ja kehotetaan viemään eläimensä lääkäriin. Mutta jos ohjeistuksesta ei ole hyötyä, eläin voidaan ottaa lopulta huostaan, hoitaa kuntoon muiden ihmisten toimesta ja kenties palauttaa omistajalleen, jos hän pystyy taas kantamaan hoitovastuun. Jos eläin on parantumattomasti sairas, se saatetaan lopettaa.
Jos vastaantulijat kehottaisivat (koulutusneuvojen sijaan) voimakkaan aggressiivisesti käyttäytyvien koirien omistajia soittamaan eläinlääkäriin, tilanne paranisi koirien ja niiden omistajien osalta. Myös ympäristön turvallisuus paranisi. Kipu kun voi saada kiltinkin koiran puremaan voimakkaasti ilman, että ihmisten on mahdollista sitä täysin ennakoida.
Samalla saattaisi ratketa yksi viime aikoinakin otsikoihin nousseista suurista ongelmista: Se, miten vaikea kenenkään on puuttua tilanteeseen, jossa ihmisiä tai koiria jo vaarallisesti purrutta koiraa voidaan yhä ulkoiluttaa katuvilinässä. Koko kulmakunta saattaa pelätä tilannetta.
Jos poliisi ei ennätä paikalle puuttumaan tilanteeseen juuri silloin, kun koira käyttäytyy hyökkäävästi, asia etenee hitaasti syyteharkintaan. Sillä aikaa lisävahinkoja voi sattua, sillä kertaalleen etenkin ihmisiä voimakkaasti purreet koirat purevat hyvin todennäköisesti uudestaan.
Ei ampuma-aseidenkaan kanssa saa heilua kaupungilla tai jarruvikaisen auton kanssa kurvailla ympäriinsä ilman korjaamista ja uudelleen katsastamista.
Ehkä koira voitaisiin ottaa huostaan, sillä perusteella, että sitä ei ole toimitettu asianmukaiseen hoitoon? Silloin sen tilanteesta päättäisivät asiantuntijat (eläinlääkäriä ja mahdollisesti myös käyttäytymisneuvojaa konsultoiden). Koira voitaisiin joko hoitaa kuntoon tai lopettaa, jos terveydentilaa tai käytöstä ei voida riittävällä tasolla hoitaa. Omistajalleen sen voisi palauttaa, jos omistaja olisi kykenevä huolehtimaan eläimestään ja ymmärtäisi turvata ympäristön turvallisuuden.
Kaikilla on oikeus omistaa koira, mutta pitääkö omaisuuden suojan koskea myös ympäristölleen todistettavasti vaaraksi jo olleita koiria? Ei ampuma-aseidenkaan kanssa saa heilua kaupungilla tai jarruvikaisen auton kanssa kurvailla ympäriinsä ilman korjaamista ja uudelleen katsastamista.
Onneksi todella vaarallisia koiria on kaikista koirista vain murto-osa. Monet koirat eivät kipeinäkään pure. Osa vähäisemmästä hyökkäävyydestä on normaalia koirien käytöstä, tilanteet saattavat liittyä metsästämiseen tai vaikka pelkoon.
Suurin osa omistajista ymmärtää vastuunsa, ennakoi tilanteita eikä edes tuo koiraansa paikkaan, jossa se voisi säikytellä muita.
Kipeät koirat voivat olla poikkeus, mutta yleensä koirat viestittävät aikeistaan etukäteen. Suurin osa koirista välttää viimeiseen asti vahingoittamasta ketään, etenkään ihmisiä.
Mutta vaikka koira ei olisi varsinaisesti vaaraksi, vaan vain pelkäisi tai kiihtyisi voimakkaasti, omistajalla voisi silti olla velvoite hankkia koiralleen apua. Jatkuvasti koholla oleva stressitaso ei ole koirille sen terveellisempää kuin ihmisillekään. Kun laki edellyttää pitämään eläimestä huolta, niin miksei se voisi tarkoittaa tätäkin?
Ihminen ei saa noin vain rutistella toista, ellei toinen sitä halua. Eikö koirienkin suhteen voitaisi tehdä sama sopimus?
Yleisimmät koiriin liittyvät hankalat tilanteet eivät varsinaisesti vahingoita ketään, mutta voivat säikäyttää. Väärinymmärryksiin auttaisi, jos koirille perustettaisiin #metoo:n hengessä oma #annamunollarauhassa -kampanja.
Moni ihminen pitää kansalaisoikeutenaan lähestyä ja jopa silittää koiraa, vaikka eläin kaikilla eleillään osoittaisi haluavansa olla rauhassa tai pelkäävänsä. Koirat saattavat näissä tilanteissa vilkuilla sivuun, väistää tai haistella maata. Murina on koirien tapa pyytää lisää etäisyyttä. Jos se ei mene jakeluun, koira saattaa tehostaa viestiä valehyökkäyksin. Se ei ole vihaisuuden merkki, vaan pikemminkin päinvastoin: koirat liennyttelevät tai uhkailevat välttääkseen varsinaisen väkivallan.
Ihminen ei saa noin vain rutistella toista, ellei toinen sitä halua. Eikö koirienkin suhteen voitaisi tehdä sama sopimus? Lähestyä saisi vain, jos koirakin suhtautuu tilanteeseen hyväksyvästi.
Koirallakin pitäisi olla oikeus sanoa ei, jos jokin tilanne tuntuu liian tukalalta tai se ei vain välitä seurustella. Kampanjaan pitäisi liittää koirien elekielen opetusta, muuten osa koiran viesteistä voi jäädä ihmisiltä huomaamatta.
Tuire Kaimio
Kirjoittaja on paitsi eläintenkouluttaja ja tietokirjailija, myös Suomen Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan jäsen ja itsekin koirankasvattaja.