Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmaissut huolensa Turkissa kadonneen saudijournalisti Jamal Khashoggin tapauksen johdosta.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain presidentti on ottanut julkisesti kantaa Khashoggin mystiseen katoamiseen.
Valkoisessa talossa toimittajille puhunut Trump korosti, ettei kukaan tunnu tietävän asiasta tällä hetkellä paljoakaan.
– Olen huolestunut. En pidä asioista, joita olen kuullut. Toivottavasti asia järjestyy. Asiasta liikkuu aika pahoja tarinoita. En pidä siitä, presidentti muotoili.
Turkkilaisviranomaiset ovat epäilleet, että Khashoggi murhattiin Saudi-Arabian konsulaatissa Istanbulissa viime viikolla. Saudi-Arabia on kiistänyt väitteen jyrkästi.
Trumpin hallinnon vaiteliaisuus asian suhteen on ollut huomiota herättävää, sillä monet muut Saudi-Arabian läntiset liittolaiset, kuten Britannia ja Ranska, ovat ilmaisseet äärimmäisen huolensa Khashoggin katoamisesta.
Trumpin perhe, erityisesti presidentin vävy Jared Kushner,on luonut läheiset suhteet Saudi-Arabian kruununprinssiin Mohammed bin Salmaniin.
Trumpin ensimmäinen ulkomaanmatka presidenttinä kohdistui Saudi-Arabiaan toukokuussa 2017.
Lisäksi presidentti tuki julksesti Saudi-Arabiaa ja sen liittolaisia, kun nämä katkaisivat diplomaattiset suhteensa kesällä 2017 Persianlahden rannalla sijaitsevaan pieneen öljyvaltio Qatariin ja alkoivat painostaa tätä muuttamaan politiikkaansa.
Katoamismysteeri syvenee: The Washington Post vaatii selvitystä sauditoimittajan kohtalosta