Mikä syöpä jätetään tutkimatta? Sitä kysymystä lääketieteilijät eivät toivottavasti joudu esittämään.
Kärjistetyksi lentäväksi lauseeksi siitä jo on, sillä sairaaloissa tehtävä lääketieteellinen tutkimustyö on nykyään säätiöiden myöntämien apurahojen eli yksityisen rahan varassa.
– Lääkäreiden tekemä tutkijantyö on kenttätyötä parhaimmillaan. On sääli, että juuri siitä tutkimuksesta valtionrahoitus on heikentynyt huomattavasti, manaa dosentti Allan Tiitta Helsingin yliopistosta.
Tiitta erittelee säätiöiden merkitystä suomalaisen tieteen rahoittajana lähiaikoina julkaistavassa Tieteen tukijoukot -tutkimuksessa. Se on Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan eli säätiöiden etu- ja tukijärjestön tilaama.
Sairaaloissa tehtävä tutkimus on esimerkki tutkimussuunnasta, jonka jatkuvuus turvataan yksityisellä rahalla, koska valtio ei toimintaa riittävästi rahoita. Humanisteillekin yksityinen raha on elinehto.
Säätiöiden tuki tieteelle on kasvanut käsi kädessä valtion tukien kanssa 1970-luvulta saakka, kunnes valtion tuki kääntyi laskuun 2010-luvulla.
– Herättää suurta huolta, että valtio tukee tiedettä entistä niukemmin. Juhlapuheissa aina todetaan, että tutkimukselle pitää antaa rahaa. Silti budjettineuvotteluissa tiede on yleensä joutunut kärsimään, Tiitta toteaa.
Tutkijoiden asema heikkenee
Tieteeseen ohjatun rahan suhde on siis muuttunut 2010-luvulla. Se on lisännyt pätkätöitä. Tutkimussuunnitelmia muotoillaan sellaisiksi, joiden oletetaan saavan edes lyhytaikaista rahoitusta.
Samalla tutkijoiden asema heikkenee, toteaa Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Johanna Moisio.
– Meillä on yhä enemmän tutkijakuntaa apurahatutkijoina eli ilman työsuhdetta. Se ei ole mitenkään toivottavaa kehitystä. Apurahatutkijoilta puuttuu etuuksia, kuten työterveydenhuolto, hän huomauttaa.
Ristiriitaiseksi tilanteen tekee se, että tieteen tekijät toki ovat hyvillään säätiöiden rahoituksen kasvusta.
– Se on paikannut julkisen rahoituksen vajetta, mikä on hyvä asia.
Toisaalta rahavirrat julkisella puolella ovat yksityiseen verrattuna valtavia. Säätiöiden rahoitus on tällä vuosituhannella muodostanut noin kymmenesosan kaikesta tieteelle suunnatusta rahoituksesta.
– Eikä säätiöillä kuulukaan olla niin suurta roolia tutkimusrahoituksessa kuin mikä julkisella sektorilla pitää olla, Moisio toteaa.
Rahan lähde vaikuttaa Moision mukaan ainakin epäsuorasti siihen, millaista tutkimusta tehdään. Vielä enemmän vaikuttavat yliopistojen strategiset valinnat ja painotukset. Paineita yliopistoilla on riittänyt, kun budjettileikkauksia on korvattu pääomittamalla.
– Poliittiset painoalat taas korostuvat hankerahoitustyyppisessä järjestelmässä, joita hallitukset ovat lähiaikoina tehneet yhä enemmän.
Säätiöt pitivät suomalaisen tutkimuksen pinnalla kylmän sodan aikana
Tiitan tutkimus tarkastelee ensimmäistä kertaa laajasti säätiöiden tiederahoitusta Suomen itsenäisyyden ajalta.
Sinä aikana säätiöiden rahaa on suunnattu tieteeseen yhteensä yli 4,2 miljardia euroa. Säätiöiden tuki tieteelle on yli 2500-kertaistunut sadassa vuodessa. Säätiöillä on ollut ratkaiseva merkitys myös yliopistojen toiminnan kannalta, Tiitta huomauttaa.
– Sekä viiden ensimmäisen vuosikymmenen aikana että sitten 2010-luvulla, kun säätiöt osallistuivat Aalto-yliopiston perustamiseen ja yliopistojen pääomittamiseen.
Mielenkiintoinen havainto tutkimuksessa on se, että säätiöt pitivät suomalaisen tutkimuksen pinnalla kylmän sodan aikana.
– Säätiöt olivat melkoisen tärkeä ankkuri siinä, että Suomi pysyi länsimaisen tiedeyhteisön ja kulttuurin piirissä. Jopa valtionyhtiöiden tukemat säätiöt rahoittivat suomalaisten tutkijoiden opintoja ja jatko-opintoja ennen kaikkea Yhdysvalloissa ja Englannissa.
Tuliaisina saatiin lännen tuulia.
– Suomalaiseen yhteiskuntaan ja varsinkin valtionyhtiöiden keskijohtoon saatiin sisäistä tietoa siitä, millaista tiede-elämää lännessä vietettiin.
Tutkimuksen keskeinen huomio on, että säätiörahoituksen merkitys tieteelle on huomattavasti tiedettyä suurempi.
Valtionrahoituksen korvaajaksi säätiörahoituksesta ei silti ole.
– Esimerkiksi yliopistojen rahoitusvaikeudet ovat aika hämmästyttäviä siinä mielessä, että Suomi on vauraampi kuin koskaan. 2010-luvulla yliopistot ovat joutuneet ensimmäistä kertaa irtisanomaan professoreja. Se on aika hämmentävää.