Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Anne Pohjolalle omakotitontti ringettemenestyksestä

Lapinlahden kunta palkitsee moninkertaisen suomen- ja maailmanmestarin omakotitontilla.

Anne Pohjola Lapinlahden jäähallissa
Kuva: Joonas Nieminen / Yle
Markku Malinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen kaikkien aikojen menestynein ringeten pelaaja Anne Pohjola saa merkittävän tunnustuksen kotikunnaltaan Lapinlahdelta.

Kunta palkitsee urheilijan omakotitalotontilla. Se on kunnianosoitus Pohjolan pitkäaikaisesta ja ansioituneesta työstä ringeten hyväksi, esikuvana toimimisesta ringetteharrastuksen lisäämiseksi sekä Lapinlahden kunnan positiivisesta esilletuomisesta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Lapinlahden Luistimessa ringetteä pelaava Anne Pohjola on voittanut urallaan kymmenen suomenmestaruutta ja viisi maailmanmestaruutta. Viimeisin SM-kulta on viime keväältä ja MM-kulta viime vuoden lopulta. Hän on myös kotimaan ringetteliigan kaikkien aikojen pistetilaston kärjessä.

Ringettemenestyksen lisäksi Pohjola on voittanut SM-pronssia jääkiekossa KalPan riveissä ja osallistunut myös alamäkiluistelun osakilpailuihin.

Pohjolan palkitsemisesta omakotitalotontilla tehtiin syyskuussa aloite ja urheilija itse on antanut hankkeelle suostumuksensa.

Kunnanjohtaja esittää ensi maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että Pohjola palkitaan tontilla, jonka myyntiarvo on reilut 9 000 euroa.

Kuulantyöntäjä Senja Mäkitörmälle yhteistyösopimus

Lapinlahti aikoo myös solmia yhteistyösopimuksen kuulantyöntäjä Senja Mäkitörmän kanssa. Varpaisjärven Virettä edustava Mäkitörmä kilpaili kesällä ensimmäistä kertaa yleisurheilun EM-kisoissa. Kunta aikoo tukea Mäkitörmää vuodessa 2 000 eurolla.

Sopimus ulottuisi aluksi vuoden 2019 loppuun. Sopimusta on mahdollista jatkaa ainakin vuodella, jos yhteistyö on vastannut urheilijan ja kunnan odotuksia. Edellytyksenä on, että tulostaso yltää Kalevan kisoihin.

Lisäksi maksettaisiin pienempiä mitali- ja tulosrajabonuksia sekä erillinen 2 000 euron bonus, jos Mäkitörmä pääsee Suomen olympia-, MM- tai EM-kisajoukkueisiin. Kunnanhallitus käsittelee yhteistyösopimuksen hyväksymistä niin ikään maanantaina.

Suosittelemme sinulle