Kaksinkertaisella E1-luokan MM-kulta-ajaja Eero Remeksellä, 33, oli ennakkoon mahdollisuus kaiken kaiken onnistuessa uransa ensimmäiseen E2-luokan maailmanmestaruuteen.
Lauantaisen osakilpailuvoiton jälkeen Remes oli enää 10 pisteen päässä MM-sarjaa pitkään johtaneesta, italialaisesta Alex Salvinista. Kun Remeksen pahin kilpakumppani Salvini keskeytti sunnuntaina tekniseen vikaan, riitti Remekselle päätöskilpailussa kakkostila uransa kolmanteen maailmanmestaruuteen.
Aiemmat MM-pokaalit tulivat Remekselle E1-luokassa vuosina 2015 ja 2016. Viime kaudella järvenpääläinen juhli E2-luokan MM-pronssia. Katso Enduro GP:n facebook-sivustolta Remeksen juhlatunnelmia heti päätöskilpailun jälkeen.
Euroopan mestari Sanna Kärkkäistä voidaan tituleerata sunnuntain kilpailujen jälkeen maailman nopeimmaksi enduronaiseksi.
Kärkkäinen ajoi naisten luokassa sekä lauantain että sunnuntain kilpailujen suvereeniin voittoon, ja nakutteli palkintotililleen naisten vuoden 2018 enduron World Cup -mestaruuden. Mestaruus on tänä vuonna voittoja niittäneelle Kärkkäiselle uran ensimmäinen.