Hyppää sisältöön

Taidegalleriana metsä – katso kuinka sienistä syntyy taidetta

Suomalaisista metsäsienistä löytyy yllättäviä monipuolisia ja eksoottisiakin värejä. Suomen ainoa sienitaiteilija rakentaa niistä näyttäviä installaatioita.

"Yhtä sienitaideteosta teen kokonaisen päivän. Se on itsellenikin yllätys, millaisia sieniä löydän. Oikeastaan metsä määrittelee sen, millainen taideteoksesta lopulta tulee."

"Aika monessa teoksessani inspiraationa on toiminut jollakin tasolla vedenalainen maailma. Olen entinen sukelluskouluttaja ja löydän suomalaisesta metsästä kuvioita ja muotoja, joita olen tottunut näkemään koralliriutoilla."

"Käyn matkoillani usein moikkaamassa käpylehmää, jonka olemme tehneet sisareni Noora Alhopuron kanssa. Lehmässä on parisen tuhatta käpyä."

"Kun olen saanut jonkun teoksen valmiiksi vaikkapa luontopolun läheisyyteen, olen jäänyt siihen viereen keräämään sieniä. On ollut hauskaa seurata, kun ihmiset ovat löytäneet taideteokseni ja ihmetelleet, että mikähän tämä oikein on."

"Monelle on yllätys, että töistäni katoavat aina ensimmäisinä myrkylliset kärpässienet. Ne tuntuvat olevan sekä etanoiden että peurojen herkkua."

"Metsässä liikkuminen on minulle meditatiivinen kokemus. Ja mitä enemmän metsässä kulkee, sen rakkaammaksi se muodostuu. Tämä on hienoa vastapainoa diplomaatin työlleni."

"Nämä ovat instant-teoksia, eikä niiden elinkaari ole kovin pitkä. Mutta otan teoksistani valokuvia, ja ne saavat uuden elämän verkossa."

"Toivoisin, että suomalaiset osaisivat arvostaa metsiämme enemmän. Metsää ajatellaan liian usein pelkästä hyötynäkökulmasta. Olen sukeltanut 20 vuotta ja nähnyt, kuinka voimakkaasti lajien monimuotoisuus on vähentynyt merissä. Toivon, ettei minun joskus tulevaisuudessa tarvitse näyttää valokuviani lastenlapsilleni ja todeta että katsokaa, silloin joskus metsästä löytyi yhden päivän aikana kaikki tämä."

Saara Alhopuron sienitaidetta löytyy lisää tästä ja tästä.

Tekijät

Kuvat ja tekstiJussi Mankkinen

Julkaistu 19.10.2018 13:27