Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Valmentajia on tuomittu seksuaalirikoksista myös Suomessa, mutta ilmiötä ei ole juuri tutkittu: "Hämmentävän vähän tietoa"

Ainoa varsinainen tutkimus aiheesta on tehty Suomessa vuonna 2013.

Kuvituskuva pojasta istumassa kyyryssä.
Kuvituskuva. Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Tuulia Kössö
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltojen voimistelujoukkueen lääkäri Larry Nassar tuomittiin tämän vuoden tammikuussa 175 vuoden vankeuteen. Nassarin seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi oli joutunut 265 voimistelijaa. Helmikuussa Englannissa entinen Manchester Cityn ja Crewe Alexandran valmentaja ja kykyjenetsijä Barry Bennell tuomittiin 31 vuodeksi vankeuteen lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Mittavat hyväksikäyttöskandaalit ovat ravistelleet urheilevaa maailmaa ja nousseet kansainvälisiin uutisotsikoihin. Suomalaisessa urheilussa laajin julkisuuteen noussut hyväksikäyttötapaus paljastui 2000-luvun puolivälissä.

Vuonna 2007 Rovaniemen hovioikeus tuomitsi oululaisen taekwondovalmentajan kuuden vuoden vankeusrangaistukseen. Valmentaja oli käyttänyt kahdeksan vuoden ajan lukuisia taekwondoa harrastaneita lapsia ja nuoria seksuaalisesti hyväkseen. Yksittäisiä tuomittuja tekoja oli satoja.

Vuosien aikana on uutisoitu yksittäisistä, eri urheilulajien valmentajien tuomioista, jotka on annettu eri puolilla Suomea. Valmentajien tekemät seksuaalirikokset kohdistuivat tekijän valmennuksessa oleviin lapsiin ja nuoriin.

Esimerkiksi vuonna 2015 Helsingin hovioikeus tuomitsi salibandyvalmentajan kolmen ja puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen. Vuonna 2016 Helsingin hovioikeus piti ennallaan tunnetun ratsastusvalmentajan kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistuksen. Tänä vuonna hovioikeudessa ehdolliseen vankeuteen tuomittiin taekwondovalmentaja.

Tilasto- ja tutkimustiedot puuttuvat

Yle Urheilu kertoi tiistaina tytöstä, joka joutui jalkapallovalmentajansa vuosia kestäneen seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Valmentaja tuomittiin kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies aikoo valittaa käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.

Viime viikolla Suomen urheilun eettinen keskus julkaisi selvityksen, jonka mukaan joka kymmenes jalkapallon ja jääkiekon maajoukkuepelaajista oli kokenut uransa aikana seksuaalista tai sukupuoleen perustuvaa häirintää. Selvityksen mukaan kymmentä pelaajaa oli häiritty fyysisesti ja kolmen pelaajan kokemukset täyttivät seksuaalisen kaltoinkohtelun ja väkivallan merkit. SUEK aikoo konsultoida tapauksista poliisia.

Urheilu- ja liikuntaharrastuksissa tapahtuvasta lasten ja nuorten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei ole Suomessa juuri lainkaan tilasto- tai tutkimustietoa.

Ainoa varsinainen tutkimus aiheesta on tehty vuonna 2013. Tuolloin Lapsiuhritutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa urheiluharrastuksissa tapahtuvan seksuaalisen hyväksikäytön laajuutta, kun tekijänä oli ohjaaja tai valmentaja.

– Suomessa on hämmentävän vähän tietoa erityisesti väkivaltailmiöstä harrastuksissa ohjaajan tai aikuisen tekemänä. Kansainvälisesti tutkimusta on jonkin verran, mutta Suomessa ilmiö on erityisen alitutkittu. Vuoden 2013 aineisto on tuoreinta tilastotietoa lasten väkivaltakokemuksista, sanoo aineiston analysoinut Nuorisotutkimusseuran tutkijatohtori Marja Peltola.

"Nämä ovat äärimmäisiä tekoja"

Kyselyyn vastasi 11 364 kuudes- ja yhdeksäsluokkalaista lasta, joista puolella oli urheiluharrastus. 10 prosenttia urheilua harrastavista lapsista kertoi, että ohjaaja oli kertonut heille seksiin liittyviä vitsejä tai tarinoita.

Ohjaajan harjoittamaa seksuaalista häirintää ja väkivaltaa oli kokenut 2,4 prosenttia vastaajista. Seksuaaliseksi häirinnäksi ja väkivallaksi oli määritelty kyselyssä seksuaalinen koskettelu, suutelu tai sen yritys, yhdynnän tai suuseksin ehdottaminen sekä yhdyntään tai suuseksiin pakottaminen.

– Nämä ovat äärimmäisiä tekoja. Varsinkin nämä kaksi viimeistä, niin on todennäköistä, ettei seksuaalinen häirintä tai väkivalta ala näistä teoista. Kuten kaikissa muissakin harrastuksissa, pojat raportoivat seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kokemuksia enemmän kuin tytöt. Tämä oli yllätys, sanoo Peltola.

– Oletettavaa on se, että nämä numerot ovat alakanttiin. Lapset ja nuoret eivät suinkaan liioittele niitä kokemuksiaan, vaan pikemminkin on aina isompi kynnys nimetä esikuva väkivallan tai seksuaalisen häirinnän tekijäksi.

Lue lisää:

Jalkapallovalmentajalle 2 vuotta ja 8 kuukautta vankeutta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – 13-vuotiaana uhriksi joutunut Emilia: “Se oli minulle helvetti”

Suomalaistytön hyväksikäyttötapaus ei yllätä huippututkijaa, joka ihmettelee salailua: "Urheilun maine on tärkeämpää kuin lasten hyvinvointi"

Junioriseuran pomo järkyttyi nuoren tytön hyväksikäytöstä – eettinen valvoja Palloliiton toiminnasta: ”Heidän olisi pitänyt pontevammin puuttua”

Seksuaaliseen hyväksikäyttöön puuttuminen on monelle hankalaa – "Osa ihmisistä katsoo, ettei sekaannuta, koska se on ylimääräistä työtä"

Suosittelemme