Saudijournalisti Jamal Khashoggin katoamisesta syntyneen skandaalin aikana Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on esiintynyt korostetun varovaisesti.
Trump on toppuutellut syytöksiä Saudi-Arabian kuningashuonetta vastaan ja pohtinut, että Khashoggin epäillyn murhan takana voivat olla omin luvin toimineet agentit.
Turkin viranomaisten mukaan Khashoggi murhattiin Istanbulissa Saudi-Arabian konsulaatissa, jonne hän meni 2. lokakuuta hakemaan avioliiton solmimiseen tarvitun asiakirjan.
Yksi selitys on varovaisuudelle voi olla, että Trump haluaa suojella Yhdysvaltain perinteistä erityissuhdetta Saudi-Arabian itsevaltaiseen kuningashuoneeseen.
Asekaupat painavat vaakakupissa
Trump on toistuvasti maininnut saudeihin tekeillä olevat miljardiluokan asekaupat, joita hän ei halua menettää Kiinalle tai Venäjälle.
Trump ilmoitti viime vuonna 110 miljardin dollarin arvoisista asekaupoista Saudi-Arabiaan. Lukua on yleisesti pidetty liioiteltuna – vahvistettuja kauppoja on kertynyt vain 14,5 miljardin dollarin arvosta.
Pitkälti kyseessä oli vain ilmaus aikeesta tehdä kauppoja seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Trumpin bisnekset joutuivat valokeilaan
Toisaalta on esitetty epäilyjä, että Trumpin omat bisneskytkökset Saudi-Arabian kanssa voisivat vaikuttaa hänen harkintaansa. Demokraattisenaattorit ovat vaatineet selvitystä Trumpin perheen liikeyhteyksistä saudeihin.
Trump on kiistänyt yhteydet.
– Tiedoksi, minulla ei rahoitusintressejä Saudi-Arabiassa (tai Venäjälläkään sen puoleen). Kaikki vihjaukset, että minulla olisi, ovat VALEUUTISIA, Trump kirjoitti Twitter-tilillään.
Trump siis tarkalleen ottaen sanoo, että hänellä ei ole sijoituksia Saudi-Arabiassa (tai Venäjällä).
Sen sijaan saudien ja venäläisten rahaa on virrannut hänen suuntaansa. Konservatiivisen Fox News -uutiskanavan tutkiva ryhmä vastasi presidentille pikaisesti omalla Twitter-tilillään.
Postaus listasi Trumpin ja saudien liikekytköksiä: Vuonna 1991 Trump myi jahdin saudiprinssille, vuonna 2001 Trump World Towerin 45. kerroksen saudeille, kesäkuussa 2015 Trump kertoi rakastavansa saudeja ja monet asuvat Trump-tornissa, elokuussa 2015 Trump kertoi saudien ostavan asuntoja häneltä ja käyttävän rahaa 40–50 miljoonaan dollariin, vuonna 2017 Saudi-Arabian lobbarit käyttivät 270 000 dollaria Trumpin hotellissa Washingtonissa.
Epätoivoisesta jahtikaupasta hotellibisneksiin
90-luvun alussa Donald Trump oli pahoissa talousvaikeuksissa. Hän joutui myymään 86-metrisen Trump Princess -jahtinsa velkojiensa painostuksesta. Saudimiljardööri prinssi Alwaleed bin Talal sai jahdin 20 miljoonalla dollarilla.
Sattumoisin kyseinen jahti oli alun perin asekauppias Adnan Khashoggin, Jamal Khashoggin sedän, Nabila-jahti, jonka Trump osti 80-luvulla 29 miljoonalla dollarilla.
Muutamia vuosia myöhemmin Trump joutui myymään Plaza Hotelin New Yorkissa prinssi Alwaleedille.
Nämä talousahdingossa tehdyt kaupat eivät välttämättä jättäneet Trumpille lämpimiä muistoja saudimiljardööreistä.
Kun Trump kamppaili 90-luvulla ja 2000-luvulla velkataakastaan eroon, hän houkutteli saudeja ostamaan luksushuoneistoja.
Saudi-Arabian hallitus osti vuonna 2001 kokonaisen 45. kerroksen Trump World Tower -rakennuksesta, joka sijaitsee Manhattanilla New Yorkissa.
Trump: "Rakastan saudeja"
Tarkkaa käsitystä siitä, paljonko Trump on tienannut saudilähteistä, ei ole, koska edeltävistä presidenteistä poiketen Trump on kieltäytynyt julkaisemasta verotietojaan.
– Rakastan saudeja! Monet heistä ovat tässä rakennuksessa, Trump sanoi avatessaan presidentinvaalikampanjansa Trump-tornissa New Yorkissa vuonna 2015.
– He ostavat huoneistoja minulta. He käyttävät 40 mijoonaa dollaria, 50 miljoonaa. Pitäisikö minun olla pitämättä heistä? Minä pidän heistä hyvin paljon! Trump sanoi saudeista kampanjatilaisuudessa Alabamassa vuonna 2015.
Trumpin presidenttikaudella saudidiplomaatit ovat mielellään asuneet Trumpin yhtiön omistamissa hotelleissa.
Alkuvuonna 2018 Trump International -hotelli New Yorkissa sai merkittävää lisäpotkua saudien kruununprinssin Mohammed bin Salmanin vierailusta.
Lokakuusta 2016 maaliskuuhun 2017 saudihallitukseen kytkeytyvä lobbausfirma maksoi 270 000 dollaria Trump International -hotelliin Washingtonissa.
Lobbauksella vastustettiin tuolloin lakiesitystä, joka antoi vuoden 2001 terrori-iskun uhrien omaisille hakea oikeudessa korvauksia ulkomaisilta hallituksilta, mahdollisesti siis myös Saudi-Arabialta.
Jared Kushner saudien puolestapuhujana
Saudi-Arabian suhteiden edistäjänä on kunnostautunut erityisesti Trumpin vävy ja neuvonantaja Jared Kushner.
Kushner on luonut tiiviit suhteet Saudi-Arabian kunnianhimoiseen kruununprinssiin Mohammed bin Salmaniin. Molemmat ovat kolmekymppisiä perheimperiumin kasvatteja.
Kushnerin kerrotaan jopa viestitelleen suoraan kruununprinssin kanssa WhatsApp-palvelun kautta.
Kushner oli keskeisessä roolissa, kun Trumpin ensimmäinen ulkomaanvierailu presidenttinä päätettiin suunnata juuri Saudi-Arabiaan.
Kushnerin asialistalla olisi luonnostella mahdollinen Israelin ja palestiinalaisten rauhansopimus, ja sille hankkeelle hän on toivonut Saudi-Arabian tukea.
Uutiskanava CNN kirjoittaa, että Kushner on pitänyt matalaa profiilia sauditoimittajan katoamisesta syntyneen kohun aikana. Kushnerin sijaan Saudi-Arabiaan lensi ulkoministeri Mike Pompeo.
Alussa oli öljy
Sinällään Trumpin hallinnon tiiviit suhteet saudeihin ovat osa vuosikymmenien jatkumoa.
Maiden erityissuhde alkoi tietenkin öljystä. Vuonna 1933 Saudi-Arabia antoi yhdysvaltalaiselle Standard Oilille yksinoikeuden öljynetsintään Saudi-Arabian itäisessä maakunnassa.
Nykyisen Saudi-Arabin perustaja kuningas Abdulaziz ibn Saud piti yhdysvaltalaista öljy-yhtiötä eurooppalaisia parempana yhteistyökumppanina, koska hän epäili eurooppalaisten siirtomaavaltojen pyrkimyksiä Lähi-idässä.
Vuonna 1938 saudien ja amerikkalaisten yhteishanke, joka sittemmin sai nimekseen ARAMCO, löysi valtavat öljyvarannot Saudi-Arabiasta.
Yhdysvaltain presidentti Franklin Delano Roosevelt julisti Saudi-Arabian turvallisuuden Yhdysvalloille elintärkeäksi vuonna 1943. Roosevelt sinetöi tämän suhteen tapaamisessaan kuningas Abdulazizin kanssa vuonna 1945 USS Quincy -aluksella Egyptissä.
Toisen maailmansodan jälkeen saudit ostivat ARAMCOn hiljalleen kokonaan omaan kontrolliinsa ja kansallistivat yhtiön 1980, mutta yhdysvaltalaisyhtiöt pysyivät liikesuhteissa kuningaskuntaan.
Viholliset yhdistävät
Yhdysvaltain suorat yhteydet saudien öljysektoriin vähenivät, mutta kylmän sodan vuosina maita yhdisti taistelua kommunismia vastaan.
Siinä taistelussa Saudi-Arabian levittämä äärivanhoillinen islamin-tulkinta kävi sekin aseesta.
Huippukohta Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian yhteistyössä nähtiin, kun Neuvostoliitto tunkeutui Afganistaniin 1979.
Saudi-Arabia ja Yhdysvallat yhdistivät voimansa rahoittaakseen ja aseistaakseen Afganistanin mujahediin-sissejä.
Saudi-Arabialla ja Yhdysvalloilla on ollut yhteinen vihollinen Iranissa, jonka islamilainen vallankumous vuonna 1979 järisytti Lähi-itää.
Ei suhdetta ilman piikkejä
Aina saudien ja Yhdysvaltain edut eivät ole olleet linjassa, mutta tähän asti erityissuhde on kestänyt karikot.
Se ei katkennut edes vuoden 1973 öljykriisiin, kun Saudi-Arabia yhdessä muiden öljyntuottajamaiden järjestön Opecin jäsenten kanssa julisti Jom Kippur -sodan takia öljynvientikiellon Israelia tukeviin maihin kuten Yhdysvaltoihin.
Vaaran paikka olivat myös vuoden 2001 terrori-iskut Yhdysvaltoihin.
Monet iskun tekijöistä olivat kuningaskunnan kansalaisia, ja Saudi-Arabian tukema jyrkkä islamin tulkinta oli osaltaan luonut pohjaa al-Qaidan ääri-ideologialle.
Kriisi osoittautui tilaisuudeksi: jihadistit vastustivat myös korruptoituneena pitämäänsä Saudi-Arabian kuningashuonetta, joka ryhmittäytyi Yhdysvaltain tärkeäksi liittolaiseksi "terrorisminvastaisessa sodassa".
Obama otti etäisyyttä – Trump syleilee
Saudi-Arabian ja Yhdysvaltain suhteet olivat koetuksella, kun presidentti Barack Obaman hallinto ajoi saudien ja Israelin vastustamaa ydinsopimusta Iranin kanssa.
Trump puolestaan hylkäsi sopimuksen ja hänen hallintonsa suhtautuu muutenkin haukkamaisesti Iraniin.
Toisaalta edes Saudi-Arabia ei ole säästynyt piikittelyltä, kun Trump on kovaan ääneen vaatinut vastavuoroisuutta Yhdysvaltain liittolaisilta.
Trump on sanonut, ettei Saudi-Arabian kuningashuone kestäisi kahta viikkoakaan ilman Yhdysvaltain sotilaallista tukea.
– Me suojelemme Saudi-Arabiaa. Sanoisitteko, että he ovat rikkaita? Ja minä rakastan kuningasta... kuningas Salmania mutta sanoin: 'Kuningas, me suojelemme teitä. Ette olisi siellä kahta viikkoa ilman meitä. Teidän täytyy maksaa armeijallenne', Trump sanoi kampanjatilaisuudessa Southavenin Mississipin osavaltiossa lokakuussa.
Kestääkö liittolaisuus yhä?
Saudi-Arabian lukuisia siviiliuhreja vaatineet pommitukset Jemenissä eivät ole uhanneet Yhdysvaltain ja kuningashuoneen suhdetta, sillä Jemenissä tähtäimessä on yhteinen vihollinen: Iranin vaikutusvalta.
Nyt saudijournalistin katoamistapaus voi vaikeuttaa Donald Trumpin hallinnon kampanjaa Irania vastaan, kun heidän liittolaisensa hankkeessa Saudi-Arabia näyttäytyy yhtäkkiä vähintäänkin epäilyttävässä valossa.
Khashoggin murhasta huolimatta Yhdysvallat tuskin katkaisee suhteitaan saudeihin.
Kun Yhdysvallat kiristää Iran-pakotteitaan, se toivoo, että saudit lisäävät öljyntuotantoaan vähentääkseen painetta öljynhintojen jyrkkään nousuun.
Toisaalta liuskeöljyn tuotannon nousu Yhdysvalloissa on vähentänyt riippuvuutta Saudi-Arabian öljyntuonnosta. Vuonna 2017 Saudi-Arabia tuotti 9 prosenttia Yhdysvaltain raakaöljyn tuonnista.
Öljyrikkaana maana Saudi-Arabia on suuri Yhdysvaltain valtionvelan omistaja. Sillä on Yhdysvaltain valtiovarainministeriön mukaan hallussaan Yhdysvaltain valtion velkakirjoja ainakin 168 miljardin dollarin arvosta.
Toisaalta Saudi-Arabia kalpenee verrattuna suurimpiin Yhdysvaltain valtionvelan omistajiin Kiinaan ja Japaniin.
Saudiraha ostaa vaikutusvaltaa
Keskellä Khashoggin katoamisesta syntynyttä kriisiä Saudi-Arabia siirsi 100 miljoonaa dollaria Yhdysvalloille – samana päivänä, kun ulkoministeri Mike Pompeo saapui Saudi-Arabian pääkaupunkiin Riadiin keskustelemaan saudijournalistin kohtalosta.
Saudit olivat luvanneet rahat Yhdysvaltain ponnistuksiin Koillis-Syyrian vakauttamiseksi, mutta oli ollut epävarmaa, pitäisivätkö he sanansa.
Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan rahojen siirto nyt ei mitenkään kytkeydy Khashoggin tapaukseen.
Saudit ovat käyttäneet öljystä keräämäänsä varallisuutta ulkopoliittisen vaikutusvaltansa levittämiseen.
Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeisenä vuosikymmenenä Saudi-Arabia käytti arviolta 100 miljoonaa dollaria lobbaukseen Yhdysvalloissa.
Imagotyölle oli tarvetta, sillä 19 lentokonekaappaajasta 15 oli Saudi-Arabiasta.
Trumpin kaudella Saudi-Arabia on taas kasvattanut lobbauspanostuksiaan.
Vuonna 2016 Saudi-Arabia käytti lobbaamiseen 10 miljoonaa dollaria, kun taas vuonna 2017 luku oli noussut 27,3 miljoonaan dollariin, Ben Freeman, Foreign Influence Transparency Initiativen johtaja kirjoittaa artikkelissaan Saudi-Arabian lobbauksesta Yhdysvalloissa.
Tähän lukuun eivät edes sisälly lahjoitukset eliittiyliopistoille ja ajatushautomoille.