"Valitus tavattoman ankarasta tunteesta rinnassa, aivan veriset, runsaat yskökset ja pian huomattava sydämentoiminnan heikkous."
Näin kirjoitti ylilääkäri Georg Adolf von Zweygberg sata vuotta sitten Lahden kunnallissairaalan vuosikertomuksessa ”peljätyn Espanjan taudin kuvasta hirvittävimmässä muodossaan”.
Maailmaa koetteli kaikkien aikojen pahin influenssapandemia. Se tappoi enemmän ihmisiä kuin ensimmäisen maailmansodan aseet samalla vuosikymmenellä.
Potilaat saivat niin rajuja sisäisiä verenvuotoja, että verta tuli suun ja nenän lisäksi korvista. Moni hukkui omaan vereensä, kun se täytti hänen keuhkonsa.
Aikalaiskuvaus taudista
Tauti roihahti ympäri maailman neljänä aaltona parissa vuodessa. Se ei ollut jättänyt väliin kaukaisintakaan saarta, kun se vihdoin heikkeni ja hiipui keväällä 1920.
Juuri tähän aikaan sata vuotta sitten, syys-marraskuussa, raivosi taudin toinen aalto. Se oli aalloista tappavin.
Espanjantautivirus ei ole kadonnut. Se on elvytetty laboratoriossa, ja sen perillisiä liikuskelee joukossamme nytkin, kun influenssakausi on taas alkamassa.
Voisiko espanjantauti leimahtaa uudelleen pandemiaksi?
Sama virus ei voi yllättää toista kertaa
Maailman tehokkaasti kiertänyt espanjantauti tai sen sukulaiset eivät enää voi samalla tavoin yllättää ihmiskuntaa, sanoo Helsingin yliopiston virologian professori Kalle Saksela. Elimistömme ei ole niiden edessä enää avuton, kuten sata vuotta sitten.
– Espanjantaudin jälkeiset pandemiat ovat olleet sen häntiä tavalla tai toisella. Kaikissa viruksissa on ollut siitä jonkinlainen osa. Se kävi maailmassa läpi niin tehokkaasti sekä ihmiset että sikapopulaation. Kaikki pandemiat ovat sen jälkeen olleet sille jollakin tavoin sukua.
Espanjantautia kutsuttiin myös mustaksi influenssaksi, koska hapen puute muutti kasvot tummansinisiksi.
Aikalaiskuvaus taudista
Ihmiskunnan immuniteetin puuttuminen on yksi kolmesta edellytyksestä, joiden täyttyessä maailmaa voisi uhata niin hurja pandemia kuin espanjantauti oli.
Nykyisellä väestömäärällä kuolonuhrien määrä lähentelisi 150:tä miljoonaa ihmistä, lasketaan australialaisten Melbournen yliopiston ja Dehertyn infektio- ja immuniteetti-instituutin tämänkuisessa meta-analyysissa.
Suurpandemian kahteen muuhun edellytykseen palataan myöhemmin tässä jutussa.
Tartunnan sai puoli miljardia ihmistä
Sata vuotta sitten maailma oli sekaisin. Ensimmäistä maailmansotaa oli käyty vuosia. Suomi ei ollut siinä mukana, mutta täällä oli juuri ollut sitäkin verisempi sisällissota. Elintarvikepula oli yhä ankara.
Kun influenssan ensimmäinen aalto alkoi kesällä 1918, ihmisillä oli muutakin ajateltavaa. Ainahan niitä köhiä ja kuumeita oli tullut ja mennyt, ei niistä sen kummempaa.
Ennen kuin neljäs aalto oli ohi vajaan kahden vuoden kuluttua, espanjantauti oli levinnyt koko Suomeen ja ainakin neljännes suomalaisista oli sairastunut. Kuolonuhrien määrä oli arviolta 17 000–25 000.
Erityisen tuhoisa tauti oli sisällissodan vankileireillä, joiden äärimmilleen nälkiintyneet asukit olivat ylipäätään alttiita taudeille, saati espanjantaudin kaltaiselle virukselle.
Maailmanlaajuista epidemiaa tarkoittava pandemia-sana on kreikkaa: pan = kaikki, demos = kansa
Espanjantautiin sairastui kolmannes maailman asukkaista, puoli miljardia ihmistä. Se on vain arvio. Kukaan ei pysty sanomaan varmasti myöskään, kuinka paljon ihmisiä kuoli – ei miljoonan eikä edes kymmenen miljoonan tarkkuudella.
Arviot ovat vaihdelleet 20 miljoonasta sataan miljoonaan; nykyisin tavallisin olettamus on 50 miljoonaa.
Kokonaisia kyliä autioitui
Ajat olivat sekavat ja viruksen aiheuttamat oireet moninaiset, bakteerien aiheuttamista jälkitaudeista puhumattakaan. Jossakin niiden syyksi merkittiin espanjantauti, toisaalla ei.
Kuten influenssassa nytkin, viruksen kannoilla seurasi usein bakteerin aiheuttama keuhkokuume. Se oli yleinen kuolinsyy.
Paikallisesti uhriluvut ovat tarkempia, vaikka edelleenkin arvioita. Oli kuitenkin myös paikkoja, joissa arvailuun ei ollut enää aihetta: kokonaisia kyliä autioitui ja kaupunkeja hiljeni espanjantaudin vuoksi.
Suhteellisesti eniten ihmisiä menetti Tyynellämerellä sijaitseva Samoa. Sen asukkaista kuoli viidennes. Yhdysvalloissa tauti pyyhki lähes jäljettömiin etenkin alkuperäiskansojen yhteisöjä.
Suomessa suhteellisesti pahiten kärsi Inari. Kohtalokas oli espanjantaudin neljäs eli viimeinen aalto alkuvuonna 1920. Inarilaisista kuoli kymmenesosa.
Ilmeisesti tauti pääsi leviämään, koska ihmiset kokoontuivat markkinoille ja jumalanpalveluksiin. Virus kulkeutui heidän mukanaan syrjäseuduille ja iti siellä nopeasti, arvioi historioitsija Jouko Vahtola Yle Akuutin jutussa kymmenkunta vuotta sitten.
Miten virus syntyi?
Espanjantaudin aiheutti A-viruksen alatyyppi H1N1. Sen perillinen on vieraillut sinunkin elimistössäsi, jos olit yksi vuoden 2009 sikainfluenssapandemiaan sairastuneista.
A-tyypin viruksia on tavattu sadoissa lintulajeissa, villilinnuissa myös Suomessa, myös tänä vuonna. Villilinnut usein vain levittävät viruksia, eivät sairastu itse.
Siipikarjatiloille päässeinä A-virukset ovat tappavia ja saavat Maailman terveysjärjestön WHO:n hälytyskellot soimaan. Siellä, missä eläimet ja ihmiset ovat kosketusetäisyydellä, jotkin virustyypeistä tarttuvat myös ihmisiin.
Monet virukset kaappaavat solujen proteiineihin perustuvan viestiliikenteen omaan käyttöönsä. Espanjantauti näyttää olleen siinä erityisen taitava.
Sen aiheuttaja on ensimmäinen A-influenssavirus, jonka genomista tutkijoilla on tarkkaa tietoa. Aiempien virusten perimää voidaan vain arvailla, kertoo professori Kalle Saksela.
– Siksi on vaikea tietää, mistä se lopulta tuli. Monet piirteet sen geenin rakenteessa viittaavat kuitenkin vahvasti siihen, että se on silloinen lintuinfluenssavirus.
Viruksen uusi takki ei riitä täysin hämäämään
Viime vuosisadalla maailmaa kiersi espanjantaudin lisäksi kaksi muutakin pandemiaa, aasialainen vuonna 1957 ja hongkongilainen vuonna 1968.
Ne eivät kuitenkaan täyttäneet espanjantaudin kaltaisen valtavan pandemian ensimmäistä edellytystä. Ne eivät olleet ihmisten puolustusjärjestelmälle täysin vieraita.
– Niissä oli lintuperäisiä, ihmisille uusia pinta-antigeenejä, mutta muuten virus oli paljolti samaa tavaraa kuin aiemmat. Se oli vain ottanut uuden takin päälleen, jotta sitä ei tunnistettaisi, Saksela kertoo.
Kiinan kanaloissa vaanii vaara
Juuri nyt erityistä huolta aiheuttavat Kiinan lintutilojen A-viruksen kaksi alatyyppiä. Ne ovat sairastuttaneet ihmisiä viiden vuoden ajan, ja sairastuneiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta.
– Ne kulkevat nimillä H5N1 ja H7N9. On siellä muitakin, mutta nämä ovat ne kaksi, jotka ovat infektoineet ihmisiä kovasti. Tuhansia on kuollutkin. Ne ovat hurjia, koska kuolleisuus saattaa olla jopa 50 prosenttia.
H5N1 ja H7N9 täyttävät superpandemian ensimmäisen ehdon. Ihmispopulaatiossa ei ole niitä vastaan minkäänlaista immuniteettia, aivan kuten ei ollut espanjantautiviruksellekaan, Saksela kertoo.
Vakavin riski on pieni, mutta todellinen
Myös toinen edellytys täyttyy: virusten aiheuttaman taudin täytyy olla voimakas. H5N1 ja H7N9 ovat jopa paljon tappavampia kuin espanjantautivirus.
Kolmatta edellytystä H5N1 ja H7N9 eivät ole ylittäneet. Influenssasta ei tule pandemiaa, jos ihmiset saavat tartuntoja vain eläimiltä, eivät muilta ihmisiltä.
Mutaatiot voivat kuitenkin antaa viruksille myös kyvyn tarttua ihmisestä ihmiseen. Jatkaessaan sukuaan virukset ovat ripeitä muuttumaan.
Erityisen nopeasti muutos voisi tapahtua, jos ihmisten A-influenssaa sairastava saisi samaan aikaan linnulta ärhäkän A-viruksen. Samaan soluun sattuessaan virukset voisivat jakaa perimäänsä toisilleen.
Mutantille saattaisivat silloin päätyä molempien pahimmat puolet. Todennäköisyys on pieni, mutta Kiinassa tai muualla, missä on paljon ihmisiä suorissa tekemisissä lintujen kanssa, riski on todellinen.
Sikainfluenssa oli espanjantaudin häntä
Vuonna 2009 pandemiakynnys jälleen ylittyi. Sioilta alkujaan siirtynyt influenssa alkoi levitä ympäri maailmaa. Arviolta 200 000 ihmistä kuoli.
Pandemiaa pidäteltiin rokotuksilla, ja bakteerien aiheuttamiin jälkitauteihin oli antibiootteja. Tartuntoja hillitsi myös viruksen alkuperä. Se oli riittävän erilainen, sikaeläintyyppiä, aiheuttaakseen pandemian, mutta ei ihmiselle täysin tuntematon, Saksela kertoo.
– Se ei lopulta osoittautunut niin hurjan pahaksi kuin pelättiin. Espanjantauti on kaikkien meidän nykyisten infektioiden äiti, joten vastustuskykyä kuitenkin on. Sikainfluenssa oli aika lailla samaa häntää.
Maailmaan ei espanjantaudin jäljiltä ollut jäänyt myöskään alueita, joissa virus olisi päässyt jylläämään pidäkkeittä.
– Kyllä ne pandemiat aika lailla ympäri maailmaa pyyhkivät, ja vastustuskyvyssä on sama tilanne joka puolella. Mutta tietysti kaikki virustaudit tappavat helpoimmin sellaisessa joukossa, jossa on aliravitsemusta, sanoo Saksela.
Virus oli tutkitusti ärhäkkä
Kausi-influenssoista tulee edelleen piikki maailmanlaajuiseen kuolleisuuteen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on laskenut, että Suomen viimetalvinen influenssaepidemia aiheutti noin tuhannen ihmisen kuoleman.
Antibiooteista huolimatta kuolemissa on nykyäänkin usein mukana bakteerin aiheuttaman keuhkokuumeen komplikaatioita heikkokuntoisilla ihmisillä, Saksela muistuttaa.
– Näin se varmasti oli silloinkin, kun oli ensimmäinen maailmansota ja Suomessa oli vankileirejä. Siellä ihmiset olivat heikkokuntoisia.
Toki bakteeritaudeilla oli iso vaikutus, mutta koko selitys se ei ole, Saksela sanoo.
– Sitä on tutkittu paljon erilaisissa koe-eläimissä. Kyllä se selvästi on ärhäkämpi kuin virukset keskimäärin. Ei sen tappavuus johtunut vain siitä, että ajat olivat silloin niin kurjat.
.
Espanjasta on vain nimi
Missä espanjantautivirus syntyi? Siitäkään ei ole yksimielisyyttä. Se on selvää, että nimestään huolimatta tauti ei ole kotoisin Espanjasta, se vain tuli julkiseksi siellä.
Pandemia oli jo ennättänyt muualle Eurooppaan, mutta siellä sotasensuuri puri eivätkä lehdet kirjoittaneet sairastumisista. Espanja, jonne tauti tuli Ranskasta, ei ollut mukana ensimmäisessä maailmansodassa.
Espanjantaudin oikeampi nimi olisi oletettavasti joko kiinan- tai amerikantauti. Osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että mutaatiot synnyttivät viruksen Kiinassa. Heidän mukaansa sikäläinen epidemia jäi pimentoon ja tuli julki vasta kulkeuduttuaan Yhdysvaltoihin.
Vakiintunein olettamus on, että tauti syntyi siellä, missä se ensimmäisenä päätyi aikakirjoihin eli Kansasissa Yhdysvalloissa. Ensimmäinen potilaskin tiedetään: Funstonin harjoitusleirin keittiössä työskennellyt sotamies Albert Gitchell.
Hän meni maaliskuisena aamuna vuonna 1918 sairastuvalle valittamaan kuumetta, kurkkukipua ja väsymystä. Vain muutamia tunteja myöhemmin yli sadalla sotilaalla oli samat oireet.
Albert Gitchell toipui ja eli yli 70-vuotiaaksi. Espanjantaudin myöhemmät aallot olivat kuitenkin ensimmäistä ankarampia. Monet sotilastovereista eivät koskaan päässeet sairastuvalta.
He olivat nuoria ja terveitä. Jostakin edelleen selittämättömästä syystä espanjantautiin sortui epäsuhtainen määrä juuri perusterveitä 20–40-vuotiaita.
Yleensä influenssat ovat vaarallisimpia pikkulapsille, ennestään sairaille ja vanhuksille. Esimerkiksi Suomen viime vuoden tavallista pidemmällä influenssakaudella valtaosa tehohoitoon joutuneista oli yli 70-vuotiaita.
"Älä suutele kultaasi niin kauan kuin liikkeellä on espanjantautia. Saatat tappaa hänet tartuttamalla häneen kuolemantaudin."
Ohje Massachusettsin viranomaisten julisteesta vuonna 1918
Espanjantautiin kuolleiden oudon ikäjakauman syyksi on soviteltu muun muassa sellaista, että parhaassa työiässä olleet eivät tajunneet ottaa oireita ajoissa kyllin vakavasti ja levätä.
Professori Kalle Saksela ei siihen usko. Kyllä espanjantaudin poikkeavaan kuvaan täytyi olla jokin biologinen selitys, hän sanoo.
– Sitäkin on ajateltu, että juuri se ikäluokka olisi sairastanut jonkin hyvin erityyppisen influenssan. Se olisi ollut lievä tauti, mutta siitä jäänyt immuniteetti olisi mahdollisesti lisännyt espanjantaudin vakavuutta.
Yleensä immuunipuolustus auttaa, mutta joskus voi käydä päinvastoinkin. Lähisukuinen mutta ei kuitenkaan sama virus saattaakin aiheuttaa haitallisen reaktion.
– Mutta tämäkin on ihan spekulaatiota. Ei tiedetä, miksi tauti oli niin tappava sinänsä hyväkuntoisille nuorille aikuisille.
Ensioireista kuolemaan oli joskus vain tunteja
Aika ei ollut potilaiden puolella. Yhtä nopeaa tappajaa ei ollut ennen nähty. Yhdysvalloissa alkoi kiertää tarinoita, joiden mukaan moni aamulla töihin lähtenyt oli vainaja ennen kuin ehti perille.
Viranomaisten ohje oli aluksi sama kuin nykyisissä influenssaepidemioissa: Pysykää kotona, kunnes toivutte. Pärskivät ihmiset yritettiin saada sakon uhalla suojaamaan suunsa nenäliinalla. Varsin pian kuitenkin todettiin, että mitkään vanhat konstit eivät tällä kertaa auttaneet.
Kaikenlaiset väenkokoukset lopetettiin. Koulut suljettiin, teattereissa ei enää näytelty, urheilukisat kiellettiin. Joissakin kaupungeissa alettiin tarkistaa saapuvien junien matkustajia influenssan merkkien varalta.
Kuolleita oli paljon, ja virus oli altis leviämään myös hautajaisväen joukossa. Hautajaiset määrättiin pidettäviksi pikapikaa. Hautausmailta loppui tila. Monet joutuivat joukkohautaan. Jopa arkuista tuli pulaa.
Yhdysvalloista espanjantauti levisi Eurooppaan nopeasti, kun Yhdysvallat lähetti kevätkuukausien aikana Atlantin yli noin 200 000 sotilasta.
Maailmansodan olosuhteet ja joukkojen liikkeet olivat omiaan levittämään tautia. Ahtaasti asuneet, nälkäiset köyhät olivat tartunnoille altteimpia, mutta kukaan ei ollut turvassa.
Hekin sairastuivat, mutta toipuivat: Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson, Britannian pääministeri David Lloyd George, Saksan keisari Vilhelm II ja Espanjan kuningas Alfonso XIII.
Kun maailmasota vihdoin loppui, iloitseminen koitui monille kuolemaksi. Vaikka väenkokoukset oli muutoin kielletty, maailmansodan päättyminen aiheutti yleisiä riemujuhlia Atlantin molemmin puolin. Juhlintaa ei yritetty estää, jos olisi kyettykään.
Ihmiset tanssivat kaduilla, halailivat ja suutelivat. Espanjantaudille se antoi oivan tilaisuuden leviämiseen.
Espanjantautiepidemian loppumisesta oli yli vuosikymmen, kun tutkijoille varmistui, että influenssat johtuvat viruksista. Aiemmin syyllisenä oli pidetty bakteereita. Tutkimusartikkeli julkaistiin Lancet-lehdessä kesällä 1933.
Espanjantautia aiheuttanut virus oli jo silloin muuttunut monta kertaa. Alkuperäisen saattoi edes olettaa löytävänsä vain ikiroutaan haudatusta vainajasta.
Isorokkoa, hinkuyskää ja muita Alaskassa aiemmin tuntemattomia tauteja seurannut espanjantauti vei Alaskan inuiittiväestön sukupuuton partaalle.
Espanjantauti tuli alaskalaiseen inuiittikylään, 80 asukkaan Brevigiin, marraskuussa sata vuotta sitten. Viikon päästä vain kahdeksan asukasta oli hengissä. Muut päätyivät hyiseen joukkohautaan.
Ruotsalais-yhdysvaltalainen mikrobiologi Johan Hultin yritti 1950-luvun alussa päästä viruksen jäljille avauttamalla haudan ja ottamalla vainajista näytteitä. Hänen uusi yrityksensä miltei puoli vuosisataa myöhemmin tuotti tuloksen: inuiittinaisen keuhkoista löytyi viruksen perimää.
Geeneissä oli kuitenkin vaurioita. Yhdysvaltalaisilta molekyylipatologeilta meni vielä lähes vuosikymmen, ennen kuin palasista saatiin koottua viruksen kaikki kahdeksan geenisegmenttiä. Hieman lisäapua saatiin kahden yhdysvaltalaissotilaan keuhkoista aikoinaan otetuista näytteistä.
Virus herätettiin henkiin
Yhdysvaltain asevoimien patologian instituutin tutkimus ilmestyi syksyllä 2005 Nature-tiedejulkaisussa. Tartuntatauteihin erikoistunut CDC-tutkimuslaitos puolestaan kertoi herättäneensä viruksen henkiin.
CDC perusteli viruksen elvyttämistä niillä uusilla tiedoilla, joita viruksesta ja ennen muuta sen edelleen sairastuttavista sukulaisista on tällä tavoin saatavissa.
Tutkijoiden työ on kuitenkin herättänyt myös kriittisiä kysymyksiä viruksen päätymisestä vääriin käsiin, ehkä jopa terroristien biologiseksi aseeksi
Virologian professori Kalle Saksela ei ole siitä erityisen huolissaan. Espanjantauti ei voi enää täysin yllättää ihmiskuntaa. Lähes sama virus sitä paitsi kävi vieraisilla joitakin vuosikymmeniä sitten, hän sanoo yllättäen.
Moskovalainen oli espanjantaudin lähisukulainen
Vuonna 1977 maailmaa kiertänyt venäläinen tai moskovalainen influenssa oli geenitasolla hyvin samanlainen kuin espanjantautivirus, Saksela kertoo.
Virusta tutkittaessa havaittiin hämmästyttävästi, että sen perimän evoluutio oli pysähtynyt ainakin neljännesvuosisadaksi.
– Aikaa oli niin pitkästi välissä, ettei se olisi voinut säilyä niin samanlaisena, jos se olisi kulkenut ihmisissä tai porsaissa.
Viruksen on täytynyt Sakselan mukaan odottaa jossakin laboratoriossa pakkasessa nuo vuosikymmenet ja päästä sieltä irti tahallaan tai vahingossa.
– Onko se ollut epäonnistunut rokotekokeilu? Vai onko sitä ajateltu bioaseeksi? Olisi mielenkiintoista tietää, kuka sitä on säilyttänyt ja missä, Saksela puntaroi.
Moskovalainen levisi ympäri maailmaa ja oli vähän normaalia kausi-influenssaa vakavampi.
– Ehkä se vertautuisi sikainfluenssaan, ei uhriluvultaan millään tavalla espanjantautiin. Siltä puuttui yksi kolmesta ratkaisevasta ominaisuudesta: sitä kohtaan oli olemassa vastustuskykyä.
Rajun pandemian resepti on siis tämä:
- Virukselle ei ole populaatiossa immuniteettia.
- Ihmiseen päästyään viruksen pitää pystyä aiheuttamaan paha tauti.
- Viruksen täytyy pystyä leviämään tehokkaasti ihmisestä toiseen.
Kun kaikki kolme toteutuvat, niin sitten ollaan pulassa, summaa Saksela.
Ei auta pelotella, mutta...
"Ei ehkä, vaan koska", sanovat monet influenssatutkijat uuden pandemian todennäköisyydestä.
– Sitähän ei meistä kukaan tiedä, onko se hyvinkin pian tulossa vai tuleeko ikinä. Kyllähän näitä pandemioita on maailmassa ennenkin ollut. Tuskinpa ne tähän loppuvat. Ei ihmisiä auta loputtomasti pelotellakaan, mutta tuollaiset ne mahdollisuudet ovat, sanoo Saksela.
Voiko siihen varautua?
– Varaudutaanhan siihen kovasti. Aina, kun tietoja tartunnoista tulee, lahdataan kovasti kanoja. Ja rokotettakin pyritään tekemään.
Virus on rokotetta ripeämpi
Influenssan nujertaminen rokotteella ei ole helppoa. Edellisen influenssakauden virukset ehtivät muuttua ennen kuin seuraavan kauden rokote valmistuu – ja muuttuvat edelleen kauden aikana.
Rokote, joka nyt on tarjolla aluillaan olevaa kausi-influenssaa vastaan, on valistunut päätelmä siitä, millaiseksi virus on viime talvesta ehkä muokkaantunut.
– No siinäpä se. Mutta vaikka rokote ei välttämättä suojelisi siltä taudilta, niin ainakin voisi ajatella, että jos kaikki sen ottavat, niin tauti on edes vähän lievempi, sanoo Saksela.
Sikainfluenssarokotteessa oli "puolet petäjäistä"
Maailman terveysjärjestö WHO alkoi keväällä 2009 ennakoida, että sikainfluenssasta eli virallisesti influenssa A(H1N1):stä oli tulossa pandemia.
Rokotteita ei ollut kylliksi. Niiden saamiseksi tuli kiire, ja silloin joukkoon pantiin "puolet petäjäistä", kuten Saksela muotoilee. Se tarkoitti kemiallista tehosteainetta, adjuvanttia, jota influenssarokotteissa ei normaalisti käytetä.
– Ajateltiin, että nyt on hätä kädessä. Jotta pärjättäisiin pienemmällä rokotemäärällä, siihen lisättiin adjuvanttia. Ei yksin sen vuoksi vaan monien onnettomien sattumien summana syntyi narkolepsiaongelma.
Vaikka sikainfluenssarokote säästi paljon enemmän ihmishenkiä kuin aiheutti vakavia komplikaatioita, sivuvaikutukset olivat monella tapaa huono asia ja lisäsivät rokotusten vastaista ilmapiiriä, Saksela sanoo.
Hän kiittää lääketeollisuutta, joka on oppinut tekemään turvallisia kausi-influenssarokotteita ilman tehostetta, mutta toivoo samalla, ettei tämä jäisi viimeiseksi kehitysasteeksi.
– Hyvä, että niitä on, mutta vielä parempi olisi, jos keksisimme aivan uudentyyppisen rokotteen, joka ei olisi näin herkkä kausivaihtelulle. Nykyisin ennustetaan dominoivia kantoja. Joskus osuu paremmin, joskus huonommin.