Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Video: Näetkö miehen tien laidassa? Testasimme, miten autoilija näkee jalankulkijan syyspimeällä

Jalankulkija, joka käyttää heijastinta, näkyy moninkertaisesti pidemmälle kuin sellainen, jolla heijastinta ei ole.

Videon kuvaus: Jani Ilola, leikkaus: Timo Kallio
Tekijät
Avaa Yle-sovelluksessa

On marraskuu, pimeää ja märkää. Nyt jos koskaan on se aika, jolloin jalankulkija tarvitsee heijastinta.

Loka-marraskuun vaihteessa pimeä tulee tavallisesti jo ennen iltakuutta. Heijastin antaa autoilijalle enemmän aikaa reagoida jalankulkijaan.

Testasimme, miten lähivaloilla ajava autoilija näkee pimeällä tiellä seisovan jalankulkijan ilman heijastinta, kahden heijastinnauhan ja heijastinliivien kanssa. Testi tehtiin Länsi-Vantaalla Peräjänkulmalla sijaitsevalla soratiellä, jonka varrella ei ole katuvaloja. Auton nopeus oli noin 60 kilometriä tunnissa ja sää selkeä.

Tulos oli hätkähdyttävä. Video näyttää, miten heijastimen merkitys käy hyvin ilmi.

Ilman heijastinta kulkeva jalankulkija näkyy syyspimeällä erittäin kehnosti tai ei ollenkaan. Heijastinnauhojen kanssa näkyvyys on kohtalainen ja heijastinliivien kanssa jo hyvä.

Jopa joka kolmas olisi selvinnyt hengissä, jos oli käyttänyt heijastinta

Heijastimen käyttöä hehkutetaan usein jopa ärsyttävyyteen asti ”halvaksi henkivakuutukseksi”. Mutta vanha viisaus pitää paikkansa.

Liikenneturvan mukaan lähivalot päällä ajava autoilija näkee ilman heijastinta kulkevan jalankulkijan vasta noin 50 metrin etäisyydeltä. Heijastinta käyttävän henkilön autoilija huomaa puolestaan jopa 350 metrin päästä.

Kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta pimeällä tiellä kulkevan jalankulkijan noin 150 metrin etäisyydeltä vaatetuksesta ja auton valoista riippuen. Heijastinta tai heijastinliiviä käyttävä nähdään jopa yli 600 metrin päässä.

Jalankulkija, joka käyttää heijastinta, näkyy siis moninkertaisesti pidemmälle kuin sellainen, jolla heijastinta ei ole.

Liikennevakuutuskeskuksen yhteydessä toimiva Onnettomuustietoinstituutti (OTI) kiinnitti huomiota vuonna 2016 julkaistussa raportissaan ilman heijastinta kulkeviin jalankulkijoihin. OTIn mukaan merkittävä osa, 44 prosenttia, jalankulkijoiden onnettomuuksista sattuu pimeän aikaan.

Raportista kävi myös ilmi, että niistä jalankulkijoista, jotka eivät käyttäneet heijastinta, runsas kolmasosa olisi todennäköisesti tai mahdollisesti voinut pelastua kuolemalta, jos he olisivat käyttäneet heijastinta.

Inhimillisten seurausten lisäksi onnettomuuksista aiheutuu erittäin kovia kustannuksia.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafissa on laskettu, että yksi kuolemaan johtanut onnettomuus maksaa kaikkine kuluineen keskimäärin noin 2,77 miljoonaa euroa. Vakavan loukkaantumisen hinta on noin 790 000 euroa ja lievän loukkaantumisen hinta noin 34 000 euroa. Arvot on laskettu vuoden 2015 hinnoissa.

Heijastin ja led-valoja jalankulkijalla.
Heijastin ja led-valoja jalankulkijalla. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Trafin asiantuntija: Heijastimen käyttö vaatii vain pienen viitseliäisyyden

Jalankulkijan on tieliikennelain mukaan pimeän aikana tiellä liikkuessaan yleensä käytettävä asianmukaista heijastinta. Liikenneturvan tuoreen kyselyn mukaan näin tekeekin liki joka toinen suomalainen.

Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen tulkitsee lukeman kahdella tavalla.

– Toisaalta se on hyvä, että noin puolella on heijastin. Toisaalta sen on huono, että noin puolella sitä ei ole. Kyllä siinä siis parannettavan varaa on, Pohjonen sanoo.

Pohjonen kohentaisi lukemia yksinkertaisesti valistamalla ja herättämällä ihmisiä muistamaan kuinka tärkeä, helppo ja yksinkertainen turvavaruste heijastin oikeasti on.

– Heijastin ei vaadi voimaa, se ei vaadi järkeä. Se ei vaadi kuin sen pienen viitseliäisyyden.

Kyselyssä selvisi myös, että valaistuilla alueilla kuten taajamissa heijastinta ei koeta tärkeäksi. Pohjonen itse on asiasta toista mieltä.

– Jokainen valonsäde, mikä siihen heijastimeen osuu, heijastuu siitä myös poispäin. Näin heijastin toimii myös kaupungeissa.

Pohjonen kertoo omakohtaisen kokemuksensa tältä syksyltä, kun hän ajoi autolla Joensuun ja Savonlinnan välisellä tiellä, jolla hän ei ollut koskaan aikaisemmin ajanut.

– Oli klassinen pimeä, tihkuinen vesisadekeli ja vastaan tuli kaksi nuorta poikaa polkupyörillä. Huomasin heidät vasta, kun he olivat aivan kohdalla, vaikka ajoin nykyaikaisella autolla, jossa on viimeisen päälle kaikki hyvät valot. Heillä ei kummallakaan ollut polkupyörissä tai itseensä kiinnitettyinä minkäänlaisia heijastimia.

Pohjosen mukaan oli onni, että pojat pyöräilivät häntä vastaan tien toista puolta.

– Se oli havahduttava ja pelästyttävä kokemus. Se oli oikeasti sellainen "ei hyvänen aika, tuossahan tuli kaksi ihmistä vastaan"-tilanne, Pohjonen kuvailee.

Heijastinta käyttäviä lapsia pimeällä kadulla.
Heijastinta käyttäviä lapsia pimeällä kadulla. Kuva: Nina Mönkkönen / Liikenneturva

Miten valita heijastin ja miten käyttää sitä?

Heijastimien käytön ei ainakaan pitäisi olla kiinni vaihtoehtojen puutteesta. Heijastimia on vapaasti riippuvia, irrotettavia ja kiinteitä.

Jalankulkijaheijastinta ostaessa siitä tulee löytyä virallinen CE-merkintä EN13356. Heijastinliivillä merkintä on EN1150. Heijastimen tuoteselosteessa pitää lukea myös valmistaja, tyyppitarkastuksen tehneen tahon tiedot ja käyttöohjeet.

Tärkeää on myös heijastimen oikea käyttötapa. Riippuva heijastin kiinnitetään polven korkeudelle niin, että se pääsee vapaasti heilumaan.

Autoilija havaitsee parhaiten tien puoleiselle sivulle kiinnitetyn heijastimen. Riippuheijastimen pitää päästä heilumaan vapaasti ja näkyä sekä eteen, taakse että sivulle. Sekä vasemmalle että oikealle puolelle kiinnitetyt heijastimet auttavat autoilijaa hahmottamaan jalankulkijan myös leveyssuunnassa.

Heijastin on hyvä myös vaihtaa säännöllisin väliajoin. Etenkin vaatteissa olevat kiinteät heijastimet kuluvat pesussa. Vanha ja kulunut heijastin ei enää heijasta riittävästi. Heijastimen toimivuus on hyvä testata vaikka pimeässä huoneessa taskulampun avulla.

Heijastinliiviä käyttävä jalankulkija
Heijastinliiviä käyttävä jalankulkija. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Lue lisää:

Synkkä raportti osoittaa: puolet jalankulkijoiden liikennekuolemista sattuu suojatiellä

Suosittelemme sinulle