Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Romu pilkotaan rahaksi
Suomalaistenkin elektroniikkajätettä laivataan laittomasti Länsi-Afrikkaan. Ghanassa lajittelija tienaa hyvin mutta altistuu myrkyille ja raskasmetalleille.
Julkaistu 22.12.2018
Teksti Juho Takkunen ja Simo Ortamo, kuvat Alex Ahenfo ja Mikko Koski, graafinen suunnittelu Stina Tuominen, koodaava toimittaja Joel Kanerva
ACCRA/HELSINKI/HEINOLA Kumpuileva hiekkakenttä leviää satoja metrejä jokaiseen ilmansuuntaan. Jalkojen alla narskuvat miljoonat televisioiden ja tietokoneiden muovikuorten palaset. Ilmassa leijailee sulaneen muovin käry.
Joka puolelta kuuluu naputusta, kilkutusta ja puhetta.
Alueen nimi on Agbogbloshien romupiha, ja se sijaitsee kivenheiton päässä länsiafrikkalaisen Ghanan pääkaupungin Accran keskustasta. Vastaavia jätteenkäsittelyalueita on kaupungin liepeillä useita, mutta Agbogbloshie on Ghanan suurin ja tutkituin – ja saanut eniten kielteistä julkisuutta.
Aaltopellistä ja laudoista kyhättyjen hökkelien välissä kulkee kapea käytävä. Sen varrelle on kasattu vieri viereen pari metriä korkeita pinoja tietokoneen keskusyksiköitä. Niiden parissa työskentelee romunlajittelija Baba Adi.
– Ostan tietokoneita myyjiltä, jotka tulevat kylistä kaupungin ulkopuolelta, Adi kertoo.
35-vuotias Adi on työskennellyt jo vuosia yhdessä Agbogbloshien kymmenistä pienistä romupajoista. Hän etsii tietokoneista kuparia, kultaa ja alumiinia.
Adi irrottaa emolevyn keskusyksiköstä tottuneesti vasaralla, naulalla ja ruuvimeisselillä. Kovalevyn hän irrottaa repimällä sitä ympäröivät johdot. Kovalevy on arvokas osa, koska sisällä on hieman kultaa.
Kauempana jätevuorien takana kohti taivasta kiemurtelee tummanharmaa savupilvi. Lajittelijoilla on tapana polttaa sähköjohtojen muovipäällyste, jotta he saavat esiin sisällä piilevän kuparin.
Hengityssuojaimia ei näy kenelläkään.
– Joskus hengitämme myrkkykaasuja, ja se moska kerääntyy elimistöön. Mutta tämä työ on meille ainoa keino selviytyä, Adi sanoo.
Suomestakin sähköromua Länsi-Afrikkaan
Agbogbloshiessa ja vastaavilla jätteenkäsittelyalueilla hävitetään lähes varmasti myös suomalaisia laitteita. Näin on siitä huolimatta, että elektroniikkajätteen vienti Suomesta kehittyviin maihin on kielletty.
Kukaan ei tiedä, kuinka paljon Suomesta lähtee elektroniikkaromua. Määrää voi kuitenkin arvioida, ja siihen oikea henkilö on ylitarkastaja Hannele Nikander.
Nikander vastaa jätteiden viennin valvonnasta Suomen ympäristökeskus Sykessä. Keskus koordinoi jätekuljetusten tarkastuksia yhdessä tullin kanssa ja tarkastaa, ovatko tullin löytämät laitteet toimivia.
Nikander laskee kansainvälisiin selvityksiin perustuen, että Suomesta lähtisi elektroniikkajätettä joka vuosi kehittyviin maihin yhteensä noin 5 000 tonnia eli lähes kilo henkeä kohti. Määrä vastaa vajaata viittä prosenttia Suomessa vuosittain syntyvästä elektroniikkajätteestä.
– Se on aika paljon. Me emme todellakaan saa sellaisia määriä kiinni, Nikander toteaa.
Hänen mukaansa elektroniikkäjätettä on yritetty viedä viime vuosina juuri Ghanaan, Kameruniin ja muualle Länsi-Afrikkaan. Vuosittain kiinni jää muutamasta pariinkymmeneen konttia.
Loput pääsevät tullin seulan läpi. Nikanderin mukaan suurin syy on viranomaisten resurssien puute.
Sykessä jätesiirtoja valvoo muutama virkamies. Jäteviennin valvonta on vain yksi tullin monista tehtävistä.
"Eräs Alfred" ja täpötäydet romukontit
Marraskuisena päivänä neljä vuotta sitten tullivirkailijat avasivat Helsingin satamassa merikontin. Sisältä löytyi tarkastuksessa 174 toimimatonta televisiota, neljä jääkaappia, tulostin ja arkkupakastin.
Pian tulli pysäytti vielä toisen kontin Helsingissä ja kolmannen Rauman satamassa. Kaikista konteista paljastui elektroniikkaromua, joka oli tarkoitus laivata Hollannin Rotterdamin sataman kautta Ghanaan ja Kameruniin.
Jätteen viennistä tuomittiin kaksi ghanalaistaustaista yrittäjää. Pääyrittäjä sai törkeästä kirjanpitorikoksesta viiden kuukauden ehdollisen vankeustuomion ja hänen liikekumppaninsa useista erityyppisistä rikoksista puolitoista kuukautta ehdollista vankeutta.
Tapaus oli tyyppiesimerkki elektroniikkajätteen salakuljetuksesta. Romu matkaa usein Länsi-Afrikkaan Euroopan suurten satamien kautta.
Tulliylitarkastaja Jarkko Keskisen mukaan viejillä on usein siteitä kohdemaihin.
– Pääsääntöisesti viejät ovat afrikkalaistaustaisia yksityishenkilöitä tai heidän omistamiaan suhteellisen pieniä yrityksiä, hän sanoo.
Yksi Suomessa kiinni jääneistä ghanalaisyrittäjistä kertoi esitutkinnassa, että konttien tilaajat olivat "eräs Alfred" ja italialainen henkilö. Kontit olisi Ghanassa ottanut vastaan yrittäjän pikkuveli, jonka oli tarkoitus myydä laitteet eteenpäin uusiokäyttöön.
Ghanalaisyrittäjät vetosivat siihen, että toimivia laitteita on täysin laillista viedä kehittyviin maihin. Yrittäjien mukaan konteissa ei ollut jätettä vaan käytettyä elektroniikkaa, jolle on Länsi-Afrikassa markkinat.
Oikeus ei täysin uskonut tarinaa. Esimerkiksi Kameruniin matkalla olleet lyijyakut lojuivat lahjatavaroiden seassa huolimattomasti pakattuina, "kuin halot liiterissä".
Usein jo pakkaustavasta voikin päätellä, onko laitteiden edes tarkoitus selvitä ehjinä pitkästä merimatkasta.
– Kontti voi olla pakattu ilman pehmusteita ja aivan täyteen epämääräistä elektroniikkaa, Keskinen kertoo.
Aina ei ole näin helppoa erottaa käytettyjä laitteita romusta. Moni Suomessa jätteeksi katsottu laite saa vielä uuden elämän länsiafrikkalaisen korjaajan käsissä.
Ghana on Nigerian ohella Afrikan merkittävin eurooppalaisen käytetyn elektroniikan vastaanottaja. Ghanan talous on kasvanut nopeasti, mutta elintaso on silti yhä niin alhainen, että kodeissa, toimistoissa ja nettikahviloissa on valtava kysyntä käytetyille televisioille ja tietokoneille. Tietokoneita ja muita laitteita myös korjataan pienissä pajoissa, joita Accrassa riittää.
Esimerkiksi Suomesta viedään Ghanaan vuosittain vähintään kymmeniä uusia tai käytettyjä sähkölaitteita.
Myös nämä laitteet päätyvät hyvin todennäköisesti aikanaan romupihoille, koska Ghanassa ei ole muita kierrätysjärjestelmiä.
Romu tuo leivän sadoille tuhansille
Agbogbloshien romupihalla jätekasojen ja konttien välissä käyskentelee laihoja vuohia, jotka rouskuttavat ruohotuppoja ja ruuanmurusia. Aiemmin paikalla oli laidunmaa, mutta nyt roskakasat ulottuvat joentörmällä vesirajaan asti. Vihreässä vedessä lilluu muovinpaloja.
Monet alueella työskentelevät ovat Pohjois-Ghanasta pääkaupunkiin muuttaneita köyhiä.
Heitä houkuttelevat tänne tienestit. Baba Adin kaltaiset lajittelijat voivat ansaita 150–250 euroa kuussa eli noin neljä kertaa Ghanan vähimmäispalkan verran.
Liiketoiminta Agbogbloshiessa alkoi 1990-luvulla, kun romuyrittäjät vuokrasivat vilkkaan sipulitorin takaa maatilkun romun lajittelua varten. Ympäröivä slummi kasvoi, ja pieniä romupajoja nousi alueelle kuin sieniä sateella. Käytetyn elektroniikan kova kysyntä ja sääntelyn puute vauhdittivat liiketoimintaa.
Romu tuo paitsi toimeentuloa, myös piristystä valtiontalouteen. Elektroniikkajätteeseen liittyvä liiketoiminta tuottaa Ghanassa arviolta 200 miljoonaa euroa vuodessa ja elättää suoraan tai välillisesti 200 000 ihmistä.
Ghanassa säädettiin pari vuotta sitten elektroniikkajätettä säätelevä laki, joka kieltää vaarallisen jätteen tuonnin, viennin, myynnin ja ostamisen.
Romun tuonti on silti helppoa.
Suuri osa elektroniikkajätteestä saapuu rahtialuksilla pääkaupungin Accran viereiseen Teman konttisatamaan. Romun voi kirjata esimerkiksi toimiviksi laitteiksi, sillä viranomaisilla on resursseja vain satunnaisiin tarkastuksiin.
Lisäksi jotkut korruptoituneet virkailijat hyväksyvät jäte-eriä rahaa vastaan.
Romua keräävät kärrypojat hankkivat toimimattomia laitteita myös Accraa ympäröivistä kylistä, kaupungin lukuisilta pieniltä kaatopaikoilta ja tavallisilta kotitalouksilta. Jopa Ghanan ministeriöt hankkiutuvat vanhoista laitteistaan eroon heidän avullaan.
Raskasmetalleja, yskää ja rintakipuja
Pienellä kukkulalla hökkelipajojen ja merikonttien välissä pitää majaansa Accran alueen romunvälittäjien yhdistys.
Yksi paikalla istuskelevista miehistä yskii rajusti.
Yskä ja rintakivut ovat yleisiä ongelmia Agbogbloshiessa. Työntekijöiden veri- ja virtsanäytteistä on löydetty suuria pitoisuuksia raskasmetalleja kuten lyijyä ja rautaa. Ne päätyvät elimistöön ilmasta, vedestä ja jätealueelta ostetusta ruoasta.
Erityisen vaarallisia raskasmetallit ovat ympäröivässä slummissa asuville pikkulapsille, jotka leikkivät romupihalla. Vauvojen elimistöön raskasmetallit päätyvät äidinmaidon kautta. Raskasmetallien korkeita pitoisuuksia on yhdistetty tutkimuksissa lasten ja sikiöiden hermostovaurioihin.
Yhdistyksen puheenjohtaja Muhammad Ali, 64, kertoo, että kansalaisjärjestöt ovat perustaneet alueelle viime aikoina pienimuotoista terveydenhuoltoa.
Suurimmat terveysriskit liittyvät sähköjohtojen polttamiseen.
– Haluaisimme kyllä tehdä asiat kunnolla ja luopua pikku hiljaa johtojen polttamisesta, mutta tällä hetkellä sille ei ole vaihtoehtoa, Ali sanoo.
Romupihalta on tällä vuosikymmenellä tehty useita reportaaseja esimerkiksi sanomalehti The Guardianiin ja National Geographiciin sekä dokumentteja kansainvälisille tv-kanaville. Agbogbloshie on saanut maailman myrkyllisimmän ja suurimman elektroniikkajätteen lajittelualueen leiman, vaikka superlatiivit eivät monien tutkijoiden mukaan pidä paikkaansa.
Neljä vuotta sitten kaksi kansalaisjärjestöä toi Agbogbloshieen kumijohtojen erottelukoneen. Kaikki eivät kuitenkaan halua käyttää sitä, eikä se tepsi autojen sähköjärjestelmien ohuisiin johtoihin, joista kuparia erotellaan.
Ghanassa on vielä pitkä matka siihen, että jätteen käsittely olisi teollista liiketoimintaa.
Suomessa kone erottelee metallit
Suomessa laitteiden arvomineraaleja kerätään talteen pääasiassa teollisuuslaitoksissa. Yksi suurimmista on Kuusakoski-yhtiön kerrätystehdas Heinolassa.
Tehdashallissa kuulo- ja hengityssuojaimiin pukeutunut mies paukauttaa hakulla tuulettimen irti tietokoneen keskusyksiköstä. Sitten hän irrottaa ruuvinvääntimellä kovalevyn ja nappaa sen sisältä irti vihreät piirilevyt. Kone on purettu osiin parissa minuutissa.
Kerrosta ylempänä liukuhihna kitisee syytäessään sähköromua neljän lajittelijan eteen. He nappaavat kuvaputkitelevisiot, pölynimurit ja leivänpaahtimet eri laareihin.
Kierrätysyhtiö Kuusakosken tehdas käsittelee vuosittain 10 000–15 000 tonnia elektroniikkajätettä. Alkuvaiheen lajittelu hoituu yhä käsin, koska ihmiset ovat koneita tarkempia purkamaan ja erottelemaan laitteita.
Valtaosa romusta murskataan ja lajitellaan teollisesti. Eräs laite tunnistaa liukuhihnalla syöksyvien murskattujen kappaleiden joukosta eri metalleja sähkönjohtavuuden avulla. Hihnan päässä paineilmasuutin ampuu palaset eri kasoihin.
Lopputuloksena tehtaalla syntyy muun muassa energiaa, kierrätysmuovia ja alumiiniharkkoja, joita tehtaan sulatto valaa kierrätysmateriaalista. Laitteiden piirikortit tehdas lähettää Ruotsiin, jossa Boliden-yhtiön sulatto erottaa niiden liittimistä hopean, kullan ja palladiumin.
Kuusakosken tehtailla elektroniikkajätteen määrä lisääntyy nopeammin kuin mikään muu jätevirta. Maailmalla sen määrä kasvaa muutamalla prosentilla joka vuosi.
Kuusakosken liiketoiminta on globaalia, kertoo yhteiskuntasuhdejohtaja Risto Pohjanpalo. Kierrätysmateriaalille on kysyntää siellä, missä niistä valmistetaan uusia tuotteita. Rahtikustannukset mantereelta toiselle ovat alhaisia.
– Tavaran laivaaminen Kiinaan on halvempaa kuin rekkakyyti Jyväskylästä Helsinkiin, Pohjanpalo kertoo.
Piirikortit kulkeutuvat Kiinaan
Kiinaan päätyy lopulta myös suuri osa Ghanan romupihojen arvomineraaleista. Lajittelija Baba Adi tietää hyvin, kenelle hän myy arvokkaimmat, esimerkiksi kultaa sisältävät osat.
– Kiinalaiset ja intialaiset ostavat meiltä materiaaleja. En tiedä, mitä he tekevät niillä, Adi pohtii.
Esimerkiksi piirikortteja intialaiset ja kiinalaiset yritykset vievät Arabiemiraattien kautta eteenpäin käsiteltäväksi Kiinaan.
Laivarahti kannattaa. Erään tutkimuksen mukaan on 13 kertaa halvempaa erotella kultaa, alumiinia ja muita arvometalleja elektroniikkajätteestä Kiinassa kuin kaivaa mineraaleja maan alta.
Kiinan ja Intian lisäksi kansainväliset kierrätysyritykset vievät arvometalleja sisältäviä osia Ghanasta jatkokäsiteltäviksi Eurooppaan. Toiminta tuottaa omistajilleen satoja tuhansia euroja vuodessa.
Agbogbloshien romupihan lajittelijoiden irrottamasta raudasta osa päätyy paikallisten terästehtaiden sulattoihin ja sieltä takaisin kiertoon. Tehtaissa valmistetaan terästankoja, joita käytetään talojen rakentamiseen Ghanan kasvavalle väestölle. Kaksi Ghanan seitsemästä terästehtaasta on kiinalaisessa omistuksessa.
Elektroniikkaromun arvottomille osille ei ole käyttöä. Ne dumpataan Ghanan epävirallisille kaatopaikoille.
Mihin suomalaisten laitteet päätyvät?
Voiko kenen tahansa suomalaiseen kauppaan tai kierrätyspisteelle palauttama tietokone päätyä lopulta Agbogbloshien kaltaisille myrkyllisille jätealueille?
Viranomaiset ja alan toimijat vakuuttavat, ettei Suomessa pitäisi käydä näin.
Elektroniikkajätteen koko kierrätysketju on Suomessa laitteiden valmistajien ja maahantuojien vastuulla. Ne ovat perustaneet yhdessä viisi tuottajayhteisöä, jotka keräävät romun ja toimittavat sen jatkokäsittelyyn Kuusakosken kaltaisille kierrätysyrityksille.
Manner-Euroopassa ja Britanniassa osa tuottajayhteisöistä on käyttänyt asemaansa väärin ja laivannut jätettä laittomasti Länsi-Afrikkaan, kertoo ajatushautomo EEB:n jäteasiantuntija Piotr Barczak Ylelle. Tuottajayhteisöt tienaavat näin suuria summia.
Suomessa tuottajayhteisöjen kierrätysjärjestelmä on pääasiassa pitävä, sanoo Pirkanmaan ely-keskuksen johtava tuottajavastuuvalvoja Teemu Virtanen. Jätettä on päätynyt vääriin käsiin lähinnä varkauksien takia.
Kierrätysyhtiö Kuusakosken Risto Pohjanpalo sanoo, ettei Heinolan kierrätystehtaalta päädy elektroniikkaromua Länsi-Afrikkaan. Hän kertoo kuitenkin saavansa lähes viikoittain ostotarjouksia erilaisilta jobbareilta.
– Ne ovat englanninkielisiä viestejä, joissa kerrotaan, että "paras hinta". Aika harmittomia oikeastaan, Pohjanpalo sanoo.
Syken ylitarkastajan Hannele Nikanderin mukaan Suomessa kiinni jääneet salakuljettajat ovat koonneet lastinsa netin kauppapaikoilta ja kierrätyskeskuksista, jotka eivät ole osa virallista järjestelmää.
– Jotkut sanovat, että ovat saaneet laitteita tutuilta. Pienistä puroista ilmiö joka tapauksessa koostuu, Nikander sanoo.
Jos hajonneet laitteet toimittaa asianmukaiseen keräykseen, niiden ei pitäisi päästä vääriin käsiin.
Korjaus 22.12. klo 10.23: Toisin kuin uutisessa aiemmin luki, Helsingissä ja Raumalla tullissa kiinni jääneissä konteissa ei ollut 2 000 tonnia elektroniikkaromua. Kyseessä on kirjanpitorikoksista tuomitun yrittäjän yrityksen Afrikkaan viemän elektroniikkaromun, käytettyjen autojen ja muun jätteen kokonaismäärä vuosina 2009–12.
Mitä haluaisit tietää elektroniikkajätteestä? Mitä olisit valmis tekemään elektroniikkaromun määrän vähentämiseksi? Ulkomaantoimittaja ja jutun toinen kirjoittaja Juho Takkunen vastaa lukijoiden kysymyksiin lauantaina 22.12. kello 10–12. Voit esittää kysymyksesi kommenttiketjussa luomalla Yle Tunnuksen.
Lähteitä:
Eetti ry: toiminnanjohtaja Lotta Staffans ja tutkija Anna Härri
Härri, Anna: Kaukainen kaatopaikka, Eetti ry 2013 (pdf)
Helsingin käräjäoikeuden tuomio 27.6.2014
International Journal of Environmental Research and Public Health
The Global E-Waste Monitor 2017
Aiheesta muualla:
Kehityslehti (2014): Jääkaappisi viimeinen matka
Kansan Uutiset (2013): Eurooppalaisen elektroniikkajätteen päätepysäkki on Ghanassa