Vihreillä oli vaikea tilanne puoluekokouksessaan kesäkuussa 2017. Puoluekokousedustajien piti valita uusi puheenjohtaja suositun Ville Niinistön tilalle.
Niinistö oli johdattanut vihreät lentoon puoluekannatusmittauksissa ja ottanut ilmatilan haltuun oppositiossa. Niinistön suosio ei kuitenkaan ollut ainoa syy, miksi vihreillä oli vaikea valinta edessään.
Puheenjohtajaksi oli ehdolla suhteellisen kokematon porukka, mitä tulee kannuksiin valtakunnan politiikassa. Ehdolla oli neljä ensimmäisen kauden kansanedustajaa ja kaksi ehdokasta, joita ei ollut valittu eduskuntaan.
Puolueen kokenut kaarti sen sijaan loisti poissaolollaan. Esimerkiksi Oras Tynkkynen ja Outi Alanko-Kahiluoto eivät lähteneet kisaan mukaan, vaikka useat puolueen jäsenet esittivät heille toiveita ehdokkuudesta.
Puheenjohtajaksi nouseminen suositun Niinistön jälkeen olisi ollut kenelle tahansa vaikea paikka, mutta erityisen vaikeaa se oli ensimmäisen kauden kansanedustajalle. Kysymys kuuluukin, olivatko saappaat liian suuret Touko Aallolle?
Tuoreen puheenjohtajan ensimmäiset askeleet julkisuudessa ovat erityisen tärkeitä. Tällöin äänestäjät luovat mielikuvan puoluejohtajasta.
Aallon aloitus oli vaikea, sillä hän joutui pian valintansa jälkeen julkisuuteen muun muassa avioeronsa ja uuden naisystävänsä vuoksi.
Henkilökohtaisessa elämässä tapahtuneet muutokset eivät olleet vihreiden liberaaleille jäsenille vaikeita paikkoja, mutta suuri yleisö ei välttämättä ollut samaa mieltä.
Puolueen kannatus alkoikin sulaa huippulukemista ja pian puoluejohdon puheet pääministeripuolueen paikasta loppuivat.
Kehitys oli sinänsä tragedia vihreille, sillä se oli juuri saavuttamassa uskottavuutta muiden isojen puolueiden parissa. Tähän kuvioon Touko Aallon juhlintakuvat tukholmalaisella klubilla eivät istuneet.
Kohtalon ironiaa lienee sekin, että Aallon piti olla puheenjohtajaehdokkaista se, joka pystyisi toistamaan ”Jyväskylän ihmeen” myös muualla Suomessa.
Hannu Tikkala, Yle
Saman asian totesi myös entinen puheenjohtaja Niinistö Twitterissä (siirryt toiseen palveluun): ”Uskon asiapolitiikkaan – olen siinä vanhanaikainen. Olen politiikassa muuttamassa maailmaa, en vaihtamassa pilkun paikkaa tai tekemässä performanssia”.
Kohtalon ironiaa lienee sekin, että Aallon piti olla puheenjohtajaehdokkaista se, joka pystyisi toistamaan ”Jyväskylän ihmeen” myös muualla Suomessa. Vihreät nousivat suurimmaksi puolueeksi Jyväskylässä kunnallisvaaleissa 2017.
Vaikka puheenjohtajan asema on korostunut viime vuosikymmeninä puolueissa, Aalto ei kuitenkaan ole yksistään vastuussa puolueen kannatuksesta.
Puheenjohtajan vaihdon jälkeen politiikan keskustelua alkoivat hallita demareille keskeiset teemat kuten sote-uudistus ja aktiivimalli, jotka jättivät varjoonsa vihreiden ylläpitämän kysymyksen koulutusleikkauksista.
Samalla julkisuuteen alkoi nousta puolueelle ikäviä uutisia. Aalto joutui selittämään kaupunginvaltuutettu Fatim Diarran halventavia tekstejä maaseutuväestöstä (siirryt toiseen palveluun) ja puolueen lainsäädäntösihteeri Aino Pennasen protestia pakkopalautusta (siirryt toiseen palveluun) vastaan.
Myöhemmin julkisuuden valokeilaan nousivat vihreiden kansanedustajien kohut: Jani Toivolan taksimatkat (siirryt toiseen palveluun) ja Olli-Poika Parviaisen asumisjärjestelyt (siirryt toiseen palveluun).
Puolueen uskottavuus sai suuren yleisön silmissä kolhuja.
Useat vihreiden puolueaktiivit sanovat, että Aalto nostettiin liian nopeasti liian suuriin saappaisiin. Ja siltä tilanne näyttää myös ulkopuolisen tarkkailijan silmiin.
Puheenjohtajan ulostulot kohujen keskellä jättivät toivomisen varaan, sillä hän joutui monesti selittelemään ulostulojaan jälkikäteen. Taustalla saattoi vaikuttaa myös vihreiden taustajoukon vaihtuminen, sillä puoluehallituksen ja -valtuuston väki vaihtui lähes kokonaan kesällä 2017.
Välttämättä tilanne ei olisi ollut toinen, vaikka vihreät olisivat valinneet toisen ehdokkaan puheenjohtajaksi. Aallon tilalla olisi ollut yhtä kokematon tekijä yhtä kokemattoman taustajoukon kanssa.
Vihreiden kannatus olisikin voinut laskea joka tapauksessa.
Seuraava kysymys kuitenkin kuuluu, kenet puoluevaltuuskunta valitsee johtamaan vihreitä seuraaviin vaaleihin. Puheenjohtajasta äänestetään jo seuraavassa kokouksessa 3. marraskuuta.
Nopea aikataulu pakottaa vihreät valitsemaan uuden puheenjohtajan puolueen ytimestä. Hieman yli viikko ei ole riittävä aika rakentaa tuntemattomalle ehdokkaalle uskottavaa vaalikampanjaa.
Kisassa ovat vahvoilla ainakin Emma Kari, Maria Ohisalo, Oras Tynkkynen ja Olli-Poika Parviainen. Varsinkin Ohisalo on saanut vihreiltä kiitosta, kun hän on sijaistanut Aaltoa hänen sairauslomansa aikana.
Ville Niinistön uudelleenvalintaa vastaan puhuu ainakin vihreiden kulttuuri. Puolue on perustamisestaan lähtien vastustanut henkilöitymistä ja hierarkioita, eikä vanhan puheenjohtajan valinta istu perinteeseen.
Osa vihreistä onkin verrannut taustakeskusteluissa Ohisalon esiintymisiä Niinistön aikaan, jolloin puheenjohtajasta on voinut olla ylpeä. Monet ennusmerkit puhuvat nyt Ohisalon valinnan puolesta.
Lue lisää:
"Yritin kaikkeni, mutta sairaus eteni" – Touko Aalto perusteli vetäytymistään Facebookissa