Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kenestä vihreiden seuraava puheenjohtaja? Haavisto ei kieltäydy, Alanko-Kahiluoto "harkitsee vakavasti"

Vihreiden sisäisissä keskusteluissa on Pekka Haaviston mukaan esillä kaksi vaihtoehtoista strategiaa, joissa toisessa haetaan vaaliveturia ja toisessa pitkäaikaisempaa puheenjohtajaa.

Pekka Haavisto.
Pekka Haavisto. Kuva: Jarno Kuusinen / AOP
Pekka Kinnunen,
Matti Koivisto
Avaa Yle-sovelluksessa

Vihreiden presidenttiehdokkaana kaksi kertaa ollut kansanedustaja Pekka Haavisto ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että hän asettuisi ehdolle vihreiden seuraavaksi puheenjohtajaksi. Vihreiden puoluevaltuuskunta valitsee uuden puheenjohtajan kokouksessaan reilun viikon kuluttua.

– Käydään tämä keskustelu ensin rauhassa ja katsotaan, millaisia ominaisuuksia puheenjohtajalta halutaan. Monet ovat pyytäneet, ettei kukaan veteraaneista löisi kantaansa lukkoon, Haavisto sanoo.

Haavisto kertoo saaneensa yhteydenottoja, joissa häntä on pyydetty hakemaan puheenjohtajaksi. Haavisto ei kysyttäessä sulje pois sitä mahdollisuutta, että hän olisi käytettävissä puheenjohtajaksi. Kaikki riippuu hänen mukaansa kannatuksesta.

– Hirveän tärkeää on, että tässä vaiheessa päätös olisi mahdollisimman yksimielinen. Tilanne, jossa puheenjohtaja valitaan niukalla enemmistöllä, olisi mahdoton juuri ennen vaaleja.

Vaaliveturi vai uuden sukupolven puheenjohtaja?

Haaviston mukaan vihreiden sisäisissä keskusteluissa on nyt esillä kaksi strategiaa. Toisessa lähestymistavassa haetaan nuorta puheenjohtajaa, joka ensi kesänä valittaisiin uudelleen vihreiden puoluekokouksessa.

Toisessa strategiassa vihreät taas hakisivat vaalivankkureiden vetäjää, joka hoitaisi myös mahdollisesti hallitusneuvottelut eduskuntavaalien jälkeen. Vaalien ja hallitusneuvotteluiden jälkeen kesällä haettaisiin uuden sukupolven puheenjohtajaa.

– Uskon, että molemmille strategioille on kannatusta tuolla valtuuskunnassa. Oma tietoni on, että siitä käydään keskustelua tällä hetkellä.

Muista vihreiden veteraaneista Haavisto nostaa esiin Ville Niinistön ja Satu Hassin nimet.

Myöskään entinen puheenjohtaja Niinistö ei sulje ehdokkuuttaan pois.

– Minulla ei ole tähän asiaan valmista kantaa. Sanotaan näin, että on tullut nähtyä politiikassa kaikenlaista. Kokemus voi tässä kohdin auttaa siihen, että voi tarjota erilaisia näkymiä siihen, mikä vaihtoehto valitaan, Niinistö pyöritteli vihreiden eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen.

Haaviston mukaan myös Aaltoa tuurannut Maria Ohisalo olisi varteenotettava vaihtoehto.

– Ohisalo on mielestäni ollut erittäin hyvä omissa esiintymisissään tähän saakka. Hän on hyvin varteenotettava. Paljon riippuu myös hänen omasta arviostaan.

Vihreät eivät ole lyöneet korttejaan pöytään

Kukaan ei ole vielä toistaiseksi kertonut hakevansa vihreiden puheenjohtajan tehtävää. Sekä Haavisto että Niinistö toivoivat, että kukaan potentiaalisista ehdokkaista ei lähtisi etukäteen kieltäytymään tehtävästä.

Vihreiden ryhmäkokoukseen torstaina saapunut Ohisalo ei kommentoinut omaa mahdollista ehdokkuuttaan.

– Meillä on tässä viikko aikaa pohtia. Keskusteluja käydään hyvässä hengessä, Ohisalo sanoi.

Myöskään vihreiden puheenjohtajuutta vuonna 2017 tavoitellut Emma Kari ei ottanut asiaan kantaa.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen on kertonut, että hän ei ole käytettävissä.

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto puolestaan kertoi Ylelle harkitsevansa vakavasti puheenjohtajaksi hakemista.

Puheenjohtajan paikka avautui eilen, kun sairaslomalla syyskuusta asti ollut Touko Aalto ilmoitti vetäytyvänsä tehtävästään.

* Päivitetty klo 16.24 Lisätty Ville Niinistön kommentti.

Lue myös:

Vihreät eivät vielä kerro suosikkiaan uudeksi puheenjohtajaksi – "Ajatukset ovat nyt vain Toukon puolella"

Onko joku heistä Touko Aallon seuraaja vihreiden peräsimessä? Katso viisi vaihtoehtoa

Masennusta sairastava Touko Aalto vetäytyy vihreiden johdosta: "Kiitos valosta ja myötätunnosta, kukaan meistä ei pärjää yksin"

Suosittelemme