Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Törkeä lapsenraiskaus tulossa rikoslakiin – taustalla 10-vuotiaan tytön seksuaalinen hyväksikäyttö

Hallitus haluaa myös, että lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä lankeaa entistä kovempi rangaistus.

Lakikirjan sivu liittyen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Kuva: Tiina Jutila / Yle
Tiina Salumäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Hallitus esittää rikoslakiin uutta säännöstä törkeästä lapsenraiskauksesta. Lisäksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistusta ehdotetaan korotettavaksi.

Muutosten tavoitteena on koventaa vakavimpien lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia ja näin ehkäistä rikoksia.

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) esitti lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten kiristämistä alkuvuodesta. Taustalla oli tuolloin paljon keskustelua herättänyt tapaus, jossa aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan tytön kanssa.

Miestä ei tuomittu raiskauksesta, vaan hän sai vankeutta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Korkein oikeus ei antanut tapauksessa valituslupaa. Monet oikeusoppineet kummastelivat päätöstä.

Rangaistus vähintään neljä vuotta

Hallitus esittää, että käytännössä kyseessä olisi törkeä lapsenraiskaus, jos syyllistyy samalla teolla törkeään raiskaukseen ja törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Nykyään tapauksissa tuomitaan kahdesta eri rikoksesta. Rangaistus törkeästä lapsenraiskauksesta olisi 4–12 vuotta vankeutta. Se tarkoittaisi, että vähimmäisrangaistus koventuisi kahdella vuodella ja enimmäisrangaistus vastaisi kovinta taposta tuomittavaa rangaistusta.

Ajatuksena on, että muutos selkeyttäisi oikeuskäytäntöä. Lähtökohtana on, että lapsi ei voi koskaan antaa pätevää suostumusta sukupuoliyhteyteen aikuisen kanssa.

Törkeää lapsenraiskausta koskevaa säännöstä sovellettaisiin väkivaltaisten tekojen lisäksi myös tilanteisiin, joissa lapsi ei pysty puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan.

Lisäksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistus korotettaisiin nykyisestä neljästä vuodesta kuuteen vuoteen vankeutta.

Häkkäsen mukaan lapsia on suojeltava väkivallalta kaikin mahdollisin keinoin ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia on syytä kiristää.

Suosittelemme