Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Brasilia saa äärioikeistolaisen presidentin Jair Bolsonaron

Bolsonaro on voittanut presidentinvaalien toisen kierroksen, hän sai yli 55 prosentin kannatuksen.

Brasilian seuraava presidentti on äärioikeistolainen Jair Bolsonaro.
Brasilian seuraava presidentti on äärioikeistolainen Jair Bolsonaro. Kuva: Ricardo Moraes / EPA
Saara Hirvonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Äärioikeistolaisesta Jair Bolsonarosta on tulossa Brasilian seuraava presidentti. Vaalien toisella kierroksella hän on saanut 55,18 prosenttia äänistä, kun lähes kaikki äänet (99,7 %) on laskettu.

63-vuotias Bolsonaro korvaa nykyisen presidentin Michel Temerin tammikuun 1. päivänä ja toimii maan presidenttinä seuraavat vuodet aina vuoteen 2022 saakka.

Jair Bolsonaron kannattajat juhlivat voittoa Sao Paulossa Brasiliassa.
Jair Bolsonaron kannattajat juhlivat voittoa Sao Paulossa Brasiliassa. Kuva: Sebastiao Moreira / EPA

Bolsonaro on entinen armeijan kapteeni. Hän on avoimesti ilmoittanut ihailevansa Brasilian vuosien 1964–1985 sotilasdiktatuurin aikaa. Hän on myös herättänyt huomiota nais- ja vähemmistövihamielisillä lausunnoillaan. Hän on muun muassa arvioinut kilpailevan naiskansanedustajan olevan "liian ruma raiskattavaksi".

Bolsonaro on ollut kovasanainen ehdokas. Hän jättää puheillaan jopa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin varjoonsa.

Monille äänestäjille Bolsonaro on kuitenkin mieluinen vaihtoehto, sillä vasemmistolaiset peresidentit ovat hallinneet maata vuosina 2003–2016.

Vaalien ensimmäisellä kierroksella Bolsonaro keräsi yli 46 prosenttia äänistä.

Haddad aikoo jatkaa vapauden puolustamista

Bolsonaron toisen kierroksen vastaehdokas vasemmiston Fernando Haddad sai 44,82 prosenttia annetuista äänistä, kun lähes kaikki äänet (99,7 %) oli laskettu. Haddad oli vaalien ennakkosuosikin ja vankilassa istuvan ex-presidentti Luiz Inácio Lula da Silvan suosittelema ehdokas. Maan vaalituomioistuin ei sallinut Lulan ehdokkuutta korruptio- ja rahanpesutuomioiden vuoksi.

Vaalit hävinnyt Haddad sanoo jatkavansa häntä äänestäneiden 45 miljoonan ihmisen vapauden puolustamista. Vaalit voittanut äärioikeistolainen Jair Bolsonaro on aiemmin vannonut lähettävänsä vasemmistolaiset vastustajansa joko maanpakoon tai vankilaan.

Sosialistien ehdokas Fernando Haddad puhuu vaalivalvojaisissa Sao Paulossa.
Sosialistien ehdokas Fernando Haddad puhuu vaalivalvojaisissa Sao Paulossa. Kuva: Marcelo Chello / EPA

Köyhyyden aiheuttama "krapula" selittää Bolsonaron suosiota

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Mikael Wigell arvioi aiemmin STT:lle, että rääväsuupoliitikon menestystä selittää Brasilian vaikea tilanne. 2000-luvun alun suuri toiveikkuus ja varallisuuden lisääntyminen ovat vaihtuneet suureen pettymykseen.

– Tämä on krapulaa siitä, Wigell tiivistää.

Brasilian syvin lama on kestänyt vuosikausia ja monet kansalaiset ovat vajonneet takaisin köyhyyteen. Entisiä presidenttejä tutkitaan tai on tuomittu korruptiosta.

Näissä asetelmissa Bolsonaro on onnistunut myymään itsensä uutena voimana politiikan ulkopuolelta, vaikka vankkaa taantumusta edustava mies on istunut jo vuosikausia maan parlamentissa.

Lue myös:

Brasilian presidentinvaalit: Äärioikeistolaisen Bolsonaron etumatka kutistui hieman

Brasilian äärioikeiston presidenttiehdokkaan tukijoita syytetään valeuutisten tehtailusta – Likaisen pelin kohteena Whatsapp

Brasilian presidenttikilpaa johtava Bolsonaro ei saanut terveen papereita – kampanjointi jatkuu sairaalavuoteelta

Analyysi: Brasilian presidentiksi pyrkii kaksi vihattua ehdokasta

Suosittelemme