Muutaman vuoden välein otetaan äänestyskopissa lyijykynä käteen ja piirretään numero lappuun. Valitut edustajat tekevät päätöksiä äänestäjiltä turvassa vuosien ajan. Politiikan isoista linjoista päättää puolueiden sisäpiiri lobbariarmeijan ohjeistaessa. Valtaosa kansalaisista jää täysin päätöksenteon ulkopuolelle.
Tällainen järjestely ei voi olla yhteisen päätöksenteon huipentuma.
Länsimaissa tyytymättömyys lisääntyy. Julkiset palvelut kurjistuvat, varallisuuserot kasvavat, palkat junnaavat paikoillaan (siirryt toiseen palveluun) ja poliitikot jäävät vuodesta toiseen kiinni hämäristä kytköksistä ja julkisten varojen väärinkäytöstä. Ilmastokriisin estäminen ei ole enää mahdollista, kuten kirjoitin, eikä edes sen pahimpien vaikutusten lieventämiseksi tehdä juuri mitään.
Suomen suurin puolue on jo pitkään ollut nukkuvien puolue. Eikä tilanne luultavasti ole muuttumassa. Moni nuori on syystä haluton äänestämään tai toimimaan järjestöissä, eivätkä poliittiset aatteet ja ideologiat kiinnosta.
Aniharva selvittää vaalien jälkeen, mitä hänen kannattamansa ehdokas on tehnyt.
Politiikan kritiikillä on vetovoimaa, koska se pitää paikkansa. Poliitikot ovat etäällä äänestäjistä, politiikka on likaista peliä ja raha ratkaisee. Demokratian ihanteeseen kuuluu ajatus aktiivisesta ja valistuneesta kansalaisesta, joka ottaa osaa päätöksentekoon. Todellisuudessa aniharva selvittää vaalien jälkeen, mitä hänen kannattamansa ehdokas on tehnyt. Puolueiden linjauksista on perillä vielä harvempi.
Nykysysteemissä tällainen passiivisuus on täysin rationaalista. Köyhät, sairaat ja työttömät (siirryt toiseen palveluun) eivät juurikaan viitsi äänestää, sillä he oppivat kantapään kautta, että heidän asiaansa ei ajeta vaikka kuinka luvattaisiin. Sama toimii myös toisinpäin: mitä koulutetumpi ja rikkaampi on, sitä todennäköisemmin käy vaaliuurnilla (siirryt toiseen palveluun).
Poliitikot ja eturyhmät eivät selvästikään ole itse vaatimassa tarpeellisia uudistuksia eivätkä kykene niitä toteuttamaan.
Kasvava eriarvoisuus vie meitä yhä kauemmaksi toimivasta edustuksellisesta demokratiasta. Rikkaalla perijällä on rahassa mitattuna nykypolitiikassa tuhansia kertoja enemmän painoarvoa kuin köyhällä perheenäidillä. Rikas voi vaikuttaa politiikkaan vaalirahoituksella ja tukea ideologiaansa ajatushautomoiden ja säätiöiden kautta.
Kova totuus on, että politiikan kriisissä ovat vaakalaudalla planeetan luonnonympäristön ja ihmislajin tulevaisuus, resurssien oikeudenmukainen jako ja kansalaisten tasavertaisuus. Poliitikot ja eturyhmät eivät selvästikään ole itse vaatimassa tarpeellisia uudistuksia eivätkä kykene niitä toteuttamaan. Järjestelmän uudistamiseen tarvitaan aktiivisia kansalaisia.
Yksi välitön korjausliike on siirtyä äänestämään asioista pelkkien henkilöiden sijaan. Puolueita on painostettava järjestämään poliitikkoja sitovia äänestyksiä jäsenilleen oleellisissa kysymyksissä. Tällaista puolueen sisäistä demokratiaa on kehitelty Iso-Britannian työväenpuolueen sisällä Jeremy Corbynin johdolla. Se kannustaisi liittymään puolueisiin, seuraamaan niiden toimintaa vaalien välillä ja ottamaan selvää asiakysymyksistä.
Puolueet eivät ole ainoita instituutioita, joissa demokratian “parasta ennen” -päiväys oli jo menneillä vuosikymmenillä. Ammattiyhdistysliike ja muu järjestötoiminta tarvitsevat samanlaista demokratisointia sisältäpäin vastalääkkeeksi vahvoihin hierarkioihin. Työelämän demokratiakin on vasta alkutekijöissään.
Lähtökohdaksi tulisi ottaa se, että jokainen voi päättää itseään koskevista asioista.
Parempi politiikka edellyttää kunnianhimoista aktiivisuutta yhteiskunnan ruohonjuuritasolta. Mielenosoituksiin osallistuminen, adressit, lakot, kansalaisaloitteet, järjestötoimintaan osallistuminen ja henkilökohtainen vaikuttaminen poliitikkoihin ovat siinä tärkeitä työkaluja. Kansalaistottelemattomuudella on myös paikkansa.
Edustuksellisuus tekee päätöksenteosta vaivatonta, mutta järjestelmä ei voi rakentua vain urapoliitikkojen varaan. Lähtökohdaksi tulisi ottaa se, että jokainen voi päättää itseään koskevista asioista. Tämä tarkoittaa väistämättä tavoitetta nykyistä suoremmasta vaikuttamisesta. Kansalaisilla on oltava tulevaisuudessa lisää konkreettista päätösvaltaa niin omista kuin yhteisistäkin asioista.
On olemassa pitkälle kehitettyjä malleja (siirryt toiseen palveluun), joilla voidaan lisätä paikallista suoraa päätöksentekoa ja hajauttaa valtaa pieneltä poliittiselta sisäpiiriltä ja virkamiehiltä kaikille. Edustajat olisivat lähempänä äänestäjiään, mikä vaikeuttaisi lobbareiden työtä. Nykyteknologia helpottaa käytännön järjestelyissä. Päätöksenteko ei myöskään saa tarkoittaa sitä, että siihen ovat tervetulleita vain intohimoisimmat politiikan harrastajat.
Demokratiakokeiluille on huutava tarve. Yhteisöllisempi ja aidosti tasavertaisempi päätöksenteko ei ole ainoastaan tärkeä päämäärä. Se on olennainen väline, jos edessä oleviin historiallisiin kriiseihin halutaan vastata tehokkaasti. Muutos on käynnistettävä alhaalta päin. Se olisi pitänyt saada toden teolla käyntiin jo vuosikymmeniä sitten. Nyt sitä tarvitaan kipeämmin kuin koskaan.
Joona-Hermanni Mäkinen
Kirjoittaja on Parecon Finlandin varapuheenjohtaja, tietokirjailija sekä luokan- ja historianopettaja. Hän on kirjoittanut mm. The New York Timesiin ja Jacobin Magazineen.
