Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Itävalta irrottautuu YK:n siirtolaisuussopimuksesta

Itävalta seuraa Yhdysvaltain ja Unkarin esimerkkiä.

Siirtolaisia odottamassa vastaanottokeskukseen pääsyä Itävallan ja Slovenian rajalla.
Siirtolaisia odottamassa vastaanottokeskukseen pääsyä Itävallan ja Slovenian rajalla helmikuussa 2016. Kuva: Gyorgy Varga / EPA
Yrjö Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Itävalta ei aio allekirjoittaa kesällä valmiiksi neuvoteltua YK:n siirtolaisuussopimusta. Asiasta kertovat Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz ja apulaisliittokansleri Heinz-Christian Strache Itävallan uutistoimiston APAn haastattelussa.

YK järjestää joulukuussa kokouksen, jossa osanottajamaat allekirjoittavat lopullisen sopimuksen. Sopimus ei ole laillisesti sitova, eikä se aseta vaatimuksia allekirjoittaville maille. Sen sijaan se kannustaa maita yhteistyöhön ja asettaa tavoitteeksi pakolaisten aseman kohentamisen ja eniten pakolaisia vastaanottaneiden, köyhien kehitysmaiden tukemisen.

Silti Itävalta ei aio lähettää edustajaa Marokon Marrakeshissä järjestettävään kokoukseen.

Itävallan oikeistohallitus katsoo, että sopimukseen sitoutuminen kaventaisi maan itsemääräämisoikeutta. Lisäksi sopimuksen pelätään vesittävän laillisen ja laittoman siirtolaisuuden, samoin kuin työperäisen maahanmuuton ja turvapaikan hakemisen välisen eron.

– Siirtolaisuus ei ole eikä saa olla ihmisoikeus, sanoo Itävallan vapauspuoluetta edustava Strache.

– Ei voi olla niin, että kuka tahansa voi ilmaston tai köyhyyden takia saada maahanmuutto-oikeuden. Silloin meillä olisi edessämme kehitys, jota kukaan ei voisi ennakoida, hän jatkoi.

Yhdysvallat ja Unkari ovat jo ilmoittaneet, etteivät nekään ratifioi sopimusta. Australian hallitus on todennut, ettei se allekirjoita sopimusta sen ehdotetussa muodossa. Myös Puolan hallitus epäröi hyväksymistä.

Sopimuksen on hyväksymässä noin 160 maata.

31.10. klo 12.10 Uutista täydennetty Australian ja Puolan osalta., klo 13.21 lisätty linkki sopimukseen sekä tietoja siitä, ettei sopimus velvoita laillisesti allekirjoittajamaita.

Suosittelemme